keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kun äiti unohtaa itsensä

On uskomatonta, miten elämä muuttuu, kun saa lapsia. Sitä on täydellisen vastuussa pienestä avuttomasta ihmisestä ja silloinkin, kun pienestä rääpäleestä kasvaa touhukas taapero tai taitava leikki-ikäinen, lapsen tarpeet laittaa koko ajan omiensa edelle. Lapsilla on perheen kalleimmat, lämpimät ulkovaatteet, vitamiinit, kehittävät lelut ja harrastukset, itselleen sitä ei raaski hankkia salikorttia (koska sinne ei lasten takia ikinä ehtisi) ja Tokmannin toppahousuissakin on ollut reikä haarukassa koko talven. 

 En ole viimeiseen vuoteen saanut syödä kirsikkatomaatteja omasta ravintola - annoksestani ja jos eiliseltä päivältä on jäänyt yksi kanaleike, jaan sen tytöille ja höyrytän itselleni parsakaalia. Eikä se edes tunnu pahalta, sitä ei edes sädekehää kiillotellen ajattele, se vain kuuluu tähän juttuun ja tulee luonnostaan.


Kävimme tänään terveyskeskuksessa, tytöt ehtivät leikkiä hetken ennen kuin meidät pyydettiin sisälle. Asian hoitamisen jälkeen ystävällinen terveydenhoitaja katsoi hymyssä suin ensin miua ja sitten lapsia : 'Teidän äidin lempiväri taitaa olla lila?' Ellu korjasi, että se on kyllä harmaa. Kuvittelin terveydenhoitajan viittaavan tyttöjen liloihin ulkovaatteisiin, jotka ovat mielestäni iiiiihanat, ja kerroin, että lila on kyllä kiva noissa ulkovaatteista, lika ei näy ja Ellu ei ainakaan hyväksyisi harmaata haalaria. Terveydenhoitaja nyökytteli ja katsoi miua: 'Noo, tuon siun hiustenvärin perusteella mie lähinnä arvasin.'

Olin sitten unohtanut, että viikonloppuna värjäsin hiukseni lilaksi. Mutta muistin kyllä lasteni vaatteet sukanvärin tarkkuudella. 


maanantai 8. tammikuuta 2018

Tsemppiä


Onpa ollut sellainen alkuvuosi, että huhhuh.

Toivoimme, että vuosi 2018 on vuosi, jolloin teemme sitä, mistä oikeasti nautimme ja toteutamme niitä haaveita, jotka ovat viimeiset vuodet tai ehkä koko elämän odottaneet oikeaa aikaa. Se oikea aikahan on juuri nyt ja elämä on juuri sitä, millaiseksi sen tekee. Aikaa ja energiaa on melkein rajattomasti kun sulkee pois sen, mikä ei tuota iloa, mutta mitä on tehty velvollisuudesta tai vain koska ollaan kilttejä ihmisiä.

Tämä on toisaalta edennyt oikein hyvin. Matkoja on varattuna, kalenteria täytettynä ja jumppia ja jäsenkorjaajia varattuna. Mieli on aika positiivinen : tästä tulee hieno juttu.


Tässä kaiken uudella tavalla ajattelemisen keskellä koimme heti suuren haasteen. Jouduimme yllättäen hyvästelemään toisen koiramme. En halua avata täällä asiaa enempää, mutta uskonette, että asia riipaiseva syvältä. Siinä usko omiin voimavaroihin ja asioiden järjestymiseen oli koetuksella, mutta nyt kun tätä uutta arkea on takana melkein viikko, on kaikki järjestynyt. Uudenlaiseksi, mutta hyväksi. Ikävä on varmasti ikuinen, mutta jokainen päivä on helpompi.

Oman haasteensa on tuonut myös miehen opintojen viimeisteleminen - hän väittelee perjantaina tohtoriksi ja vaikka tämä onkin iloinen asia, josta olen todella ylpeä, niin on tämä stressannutkin. Jo pelkkä väitöskirjaprosessi on rankka väittelijän lisäksi koko perheelle, ja väitökseen ja sen jälkeiseen karonkkaan on liittynyt ties mitä järjesteltävää ja stressattavaa. Mutta nyt pitäisi kaiken olla kunnossa ja odottelemme perjantaita, mieskin, varsin rennoin mielin.


Perjantaina lainasin kyllä kirjastosta Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin kauniin ja lämminhenkisen Tsemppikirjan. Suosittelen lämpimästi, erityisesti, jos elämässä tai omassa asenteessa elämää kohtaan on haasteita.

Että tällaista tänne. Vasta vuoden kahdeksas päivä, ja hiukan hengästyttää!

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kiipeilyä olohuoneessa



Yhtenä haaveena meille kotiin olivat jo pitkän tovin olleet puolapuut. Vaikutti niin kivalta ajatukselta, että tytöt voisivat kiipeillä ja roikkua  sydämensä kyllyydestä ihan kotona, eivätkä vain pikaisia hetkiä jossain jumppasalissa. Miehen työ on myös täynnä huonoja työasentoja ja ajattelimme, että roikkumis- ja venyttelymahdollisuus voisi tehdä hänellekin oikein hyvää.

Ennen joulua sitten kävimme vihdoin tuumasta toimeen ja teimme tilauksen.


Mie olen aina ollut todella arka liikkumaan ja tytöille olen halunnut toisenlaisen suhtautumisen liikuntaan. Ellu on tanhunnut jo useamman vuoden ja käymme kaikenlaisissa liikuntatapahtumissa ja Hoplopeissa, luistelemme, hiihdämme ja potkupyöräilemme. Tuntui siis hyvältä hankkia kotiinkin liikuntavälineitä lasten käyttöön. Ja Ellu onkin kyllä ollut näistä todella innoissaan ja kehittynyt roikkumisessa valtavasti - Veenukin pääsee jo kahden puolan korkeuteen ;)


Puolapuut pääsivät meillä olohuoneeseen, eli ne ovat helposti käytettävissä ja aikuisen on hyvä vahtia lasten touhuja vaikka ruokaa laittaessa. Ja tuleepahan välillä roikuttua vähän itsekin!

Tilasin puolapuumme Suomen voimistelutuotteelta, ne ovat mustaksi käsitellyt 80 cm leveät puolapuut leuanvetotangolla. Puolapuut tulivat kotiin asti ja kasaus oli helppoa, samoin kiinnitys seinään. Tai siis vaikutti hyvin helpolta, itsehän lähinnä seurasin vierestä ja välillä pitelin jostain pätkästä hetken kiinni. ;)


Puolapuut löysivät hyvin paikkansa olohuoneesta, siksi ne ovatkin mustat, että sopivat hyvin tuolla seinälle. Puunvärisiä emme halunneet ja valkoisten valkoisuus hiukan epäilytti, joten musta oli meille oikein sopiva vaihtoehto. Seinä oli juuri sopivasti tyhjänäkin, vain pari taulua muutti puolapuiden tieltä eteiseen.


Mahdollisia äkillisiä alastuloja pehmittämään tilasin Polkupediltä jumppamaton, joka koostuu neljästä palasta. Kuvassa on nyt rinnakkain kaksi palaa ja kaksi oli käytössä toisaalla - tätä voi siis hyvin muokkailla moneen käyttöön. Yleensä meillä on puolapuiden alla kaksi kerrosta jumppamattoa, matot saa hyvin laitettua kiinni puolapuihin reunoissa olevista koloista.

Muutaman viikon käyttökokemuksella olemme olleet puolapuihin todella tyytyväisiä. Ne ovat kauniit ja käytännölliset, eikä lasten innostus niistä ole ainakaan vielä hälvennyt. Itse olen iloinen siitä, että vihdoin toteutettiin tuo pitkäaikainen haave.


tiistai 2. tammikuuta 2018

Tulossa paras vuosi koskaan


Uusi vuosi, uudet kujeet!

Olen joka vuosi tehnyt jonkin uudenvuodenlupauksen, yleensä ne ovat pitäneet, joskus paremmin, joskus huonommin. Viime vuonna lupasin lukea enemmän kirjoja ja liikkua enemmän: liikuinkin läpi vuoden ainakin neljä tuntia viikossa ja luin noin 35 kirjaa. Se on paljon vähemmän kuin aikaan ennen lapsia, mutta paljon enemmän kuin Veenun syntymävuonna, silloin luin ehkä kaksi kirjaa joista toisen synnytyslaitoksella.

Lupauksessani miua avittivat kaksi kännykkään ladattua ohjelmaa, kirjojen merkkailuun Goodreads ja liikunnan HeiaHeia, jota olenkin käyttänyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo useamman vuoden.

Tänä vuonna päätin tehdä enemmän sitä, mikä tekee miut ja perheeni  onnelliseksi. Jouduin ennen joulua ikävään erimielisyyteen erään ihmisen kanssa ja se sai miut miettimään, mikä tässä elämässä on miulle oikeasti tärkeää ja mihin aikaansa kannattaa käyttää. Huomasin käyttäneeni sitä viime vuosina monesti ihan väärin, asioihin, joilla miellytin toisia, mutta en itseäni.

 Aloittelen nyt bujoilua elämäni järjestämiseksi ja itseni voimaannuttamiseksi, ja teimme perheen kanssa listan asioista, joita tänä vuonna haluaisimme tehdä. Ensimmäiset askeleet ensimmäisten juttujen kokemiseksi on jo otettu, ja olen kyllä todella innoissani tästä vuodesta, ei ole mitään syytä siihen, miksi tästä ei voisi tulla paras vuosi koskaan!

Teittekö te uudenvuodenlupauksia? Millä mielin odotatte tätä vuotta? 

lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulu 2018


Olipa ihana joulu. Olimme tyttöjen kanssa melkein viikon mummilassa, mies tuli perässä kun töiltään pääsi. Tapasimme siskoja/tätejä, ulkoilimme, söimme paljon herkkuja, pelasimme pelejä ja rentouduimme.

Miullakin oli ensimmäistä kertaa aikuisiällä sellainen rento joulu-olo: juuri näin meidän kuuluu joulua tällä hetkellä viettää. Yleensä olen tuskaillut sen kanssa, että kuka nyt suuttuu jos ei tulla joulupäivinä kylään tai ainakin sen kanssa, että pitäisikö pysyä joulu kotona ja luoda tytöille jouluperinteitä ja - muistoja  siellä. Mutta ei, meillä oli ihana joulu ja ihana joulufiilis.


Tytöt saivat ihania lahjoja, Ellu juuri ne toivomansa barbin, ponin ja muovailuvahat ja lisäksi pari peliä, kirjaa ja yöpuvun. Veenukin sai yöpuvun ('Pinkiiiiii!'), joka piti saada heti päälle. :D Veenu sai myös kävelevän kissan, poneja, xylofonin, Puppe-kirjoja ja ison kasan muuta. Yhteiseksi lahjaksi tytöt saivat Hoplop - lahjakortin ja voimistelurenkaat.


Joulu oli ihana, oih, harmi, kun se meni niin nopeasti! Seuraavaa odotellessa, eihän siihen ole kuin 358 päivää!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - 24. luukku


Jouluaatto, se ihana ja odotettu päivä! Sää on kaunis, Ellu saa viettää elämänsä ensimmäisen valkoisen jouluaaton, on pikkupakkasta. Tv:stä tulee joulupukkiohjelmaa, konvehdit ovat valmiina kulhoissa ja kynttilät palavat. Lahjat odottavat vielä kätköissään ja ilmassa on iloista, rentoa jännitystä.


Ja mie olen lähikaupassa, kuten joka joulu. Joskus smetanan, joskus sinihomejuuston, nyt maidon perässä. Sekin on jonkinlainen jouluperinne.

Ihanaa ja rentouttavaa joulua teille kaikille!