perjantai 19. lokakuuta 2018

Yh, syksy


Kävimme sunnuntaina ottamassa kuvia tytöistä syksyisten lehtien keskellä. Lämmintä oli 19 astetta ja aurinko paistoi, tällaiset syyssäät miekin voisin hyväksyä! Harmi, etteivät ne jatkuneet paria päivää pidempään. 

En ole yhtään syksyihminen. Vaikka nätit värit puissa ilahduttavat, niin se on pieni lohtu viilenevistä ilmoista, pimeydestä, sateesta ja kurasta. Monena syksynä olen ollut tosi väsynyt ja taistellut vitamiineilla väsynyttä ja pönttöä oloa vastaan. Ehkä olen allerginen syksylle? 


Syksyllä on onneksi paritkin synttärit lähipiirissä, ja ensi viikolla biletämme Halloween-juhlien parissa. 'Apua, Tunsio tulee!', kiljui Veenu seurassaan miun ja Ellun askarteluja. Hiukan aikaa kesti tajuta, että ei tässä nyt ketään Ensiota pelätä, vaan tunsio tarkoitti kummitusta. 

Kävimme siellä risteilyllä rentoutumassa ja tällä viikolla mummikin oli meillä pari yötä kylässä. Olemme myös saaneet auttaa ystävää hänen muutossaan, joten ei ole jäänyt liikaa aikaa tuijotella happamana lehdettömiä puita tai kuralätäköitä. 


Ja olo on kyllä nyt parempi ja virkeämpi kuin muina syksyinä! Vihaan syksyä edelleen, mutta oma olo on aika virkeä. Ehkä miulle ei sovikaan syksyisin metsäkävelyt, kynttilöiden tuijottelu kotona ja muu syksyinen, vaan tarvitsen paljon kaikkea puuhaa voidakseni sivuttaa tämän vuodenajan. Kesänvietosta lähes hysteerisen puuhailukauden kautta suoraan joulun odotukseen, kuulostaisi aika hyvältä! 


maanantai 15. lokakuuta 2018

Maretarium, Lasten kaupunki ja Tukholmassakin käännyttiin

Olimme viime viikolla Ellun toivomalla syyslomareissulla. Oli kyllä ihanaa, niiiiiin onnistunut matka kuin koskaan voi olla. Sääkin oli suorastaan trooppinen, en olekaan koskaan ollut lokakuussa 16-asteisessa Tukholmassa.


Menomatkalla pysähdyimme Kotkassa katselemassa kaloja Maretariumissa ja Helsingissä meillä oli aikaa käväistä vihdoin Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupungissa. Kivoja paikkoja molemmat, tytöt pitivät kaloista (tosin mie en muistanut, että Maretarium oli loppujen lopuksi aika pieni paikka). 


Lasten kaupungissa oli vaikka mitä leikittävää, ja Ellu oppi aika paljon entisaikojen elämästä. Kannattaa käväistä, ja lukea ennen tai jälkeen Koiramäki-kirjoja, erityisesti Koiramäen Suomen historia.


Laivalla aika kului joutuisasti. Kävimme syömässä, leikimme leikkihuoneessa ja biletimme Muumin kanssa, paluumatkalla kävimme uimassa, kaupoissa, syömässä ja leikimme aika paljon lisää, ja hämmennyimme, kun laivan kuulutettiin saapuvan Helsinkiin. Nyt jo? Muistan, kuinka aikaan ennen lapsia risteilymatkat tuntuivat pitkältä ja laivan saapumista satamaan odotti, koska koko laiva oli jo nähty. Nyt ei tosiaan tuntunut siltä. Johtuisikohan leikkipaikasta, joka molemmilla Siljan laivoilla on valtava. 


Maissa tallailimme Siljalta vain lähimpään ostoskeskukseen ja leikimme leikkipuistossa. Eli samat jutut kuin aiemmalla reissulla, ihanan rentoa tehdä välillä näin. 

'Voi äiti, tuntuu niin haikealta lähteä pois, kun on ollut niin kivaa', Ellu huokaili kun kävelimme laivasta pois. Ja niinhän se reissun loppu aina tuntuu vähän ikävältä, eikä siinä auta oikein lapsen eikä aikuisen mieltä vakuutella, että tullaan sitten joskus taas. Onneksi kotiin on sen verran matkaa, että kotimatkan ravintola- ja ostospysähdykset voi ottaa reissun jatkona. 


Mahtavan ja ilmeisen touhukkaan matkan päätteeksi tytöt muuten nukkuivat koko matkan Vantaalta meidän lähikaupan pihaan. Aivan loistava lopetus kivalle reissulle. ;) 

lauantai 13. lokakuuta 2018

Voihan tahtoikä

Oltiin kaupassa. Ehdotin tytöille, että voisimme sateisen päivän puuhana leipoa banaanimuffinsseja. Ellu innostuu ja yleensä innostuisi Veenukin, hän rakastaa leipomista, mutta hänellä on tahtoikä karmivassa vaiheessa. 'Eena ei leivo, ei halua leipoa, eiiiiii.' Ei siun tarvi leipoa, sie voit leikkiä, mutta me Ellun kanssa leivotaan. 'Ei osta banaania, eiiiiii!!' Nämä banaanit ostetaan, äiti tarvitsee ne, katsele sie vaikka toiseen suuntaan sillä välin..

Autossa lapsi huutaa koko (lyhyen) matkan, että en varmana leivo, en halua kotiin, en leivo, ei mennä kotiiiiiiin. Hän ei halua sisälle, ei riisua vaatteita, ei vessaan, ei pestä käsiä eikä todellakaan leipoa. Eihän siinä, mene leikkimään, me leivotaan Ellun kanssa, joka katselee miua huolestuneesti ja selvästi miettii, että jäävätkö muffinssit nyt tekemättä siskon vastustaessa kaikin voimin.

Tällaiseen aika tottuneena otan esiin kauhan myös Veenun paikalle ja pyydän Ellua hakemaan Veenukin essun valmiiksi, jos sitä nyt vaikka kuitenkin kohta tarvittaisiin.

Veenu roikkuu jalassani eikä tosiaan tahdo leipoa, enkä mie saa leipoa, eikä Ellu. Eikä ainakaan muffinsseja, vaan pitäisi leipoa kakkua. Kakkuaaaaaaa! Jahas. Nostelen tarvikkeet esiin ja Veenu kiipeää samalla tuoliinsa : hän haluaa leipoa nyt heti, sekoittaa ja (erityisesti) maistaa! Sehän käy, mutta ensin mennään pesemään kädet ja laitetaan esiliina. No ei kuulemma laiteta eikä pestä, huuto alkaa taas. Nostan Veenun selitysten kera lattialle jossa hän karjuu hetken ja kipittää sitten vessaan pesemään käsiä ja palaa pyytämään esiliinaa.



Sitten leivotaan ihan sovussa ja tytöt kaalivat kulhon. Rauha on maassa vielä jälkien siivoamisen ajan siihen asti, kunnes Veenu keksii, että olisi kiva leikkiä Frozenia mutta Ellu leikkii ihan väärin ja ottaa kaikki lelut jotka hän just nyt olisi halunnut ja ei tosiaan mennä mihinkään linnaan eikä luistelemaan eikä kun tahtoo nyt heti linnaan ja luistelemaan ja muutama eieieieiei vielä varmuuden vuoksi päälle. Ellu vilkuilee kelloa ja laskee varmasti minuutteja siihen, että pääsee kerhoon, jossa ikäraja on kolme ja vahvassa tahtoiässä olevia leikkikavereita vähemmän kuin kotona.

Olen ollut lasten kanssa kotona kaksi vuotta neljä kuukautta, ja viimeisen viikon ajan olen hetkittäin miettinyt, että olisihan siellä töissä aika kivaa. Puuh.

Tsemppiä, jos teillä eletään samaa vaihetta!


keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Pienillä teoilla kohti kestävämpää arkea


Erityisesti viimeisen vuoden aikana olemme miehen kanssa halunneet muuttaa arkeamme vihreämpään ja kestävämpään suuntaan. Monta asiaa olemme tehneet jo vuosia, ja esimerkiksi roskien lajittelu, asioiden korjaaminen ja tavaroiden ostaminen käytettynä on aika syvällä selkärangassa, mutta monessa arjen asiassa on parantamisen varaa. 

Kesällä kuin mahtavan kirjan, Zero waste - jäähyväiset jätteille. Voin suositella sitä kaikille : kirjan kirjoittanut Otso Sillanaukee on kertonut omasta, hyvin vähäjätteisestä ja vähän kuluttavasta elämästään ja koonnut kirjaan vinkkejä niin niille, joille aihe on aivan uusi, kuin niillekin, jotka ovat vaikka jo kierrättäneet vuosia ja tottuneet pohtimaan hankintojaan tarkkaan. Kannattaa lukea, kaikkea ei tarvitse toteuttaa, mutta kirjasta saa vinkkejä juuri omaan arkeen ja oman harkinnan tueksi. 

Noh. Asiaan siis. Kirjasta innostuneena tein heti muutaman jutun:

- Luovuimme talouspaperista. Tai on sitä kaapissa edelleen esim. vieraita varten, mutta arjessa käytämme ohuita kangasrättejä, joita sitten pestään muun pyykin joukossa
- Kielsin mainokset ja ilmaisjakelut. Luin ne joskus, mutta tajusin, että 95% näistä päätyy suoraan paperinkeräykseen, koska ne eivät joko kiinnosta tai niitä ei ole aikaa lukea
- Kaupassa olen kiinnittänyt huomiota pakkauksiin : muoviroskaa tulee ihan älyttömästi esimerkiksi lihasta ja kirsikkatomaateista, ja olemme jälkimmäisten suurkuluttajia. Ilokseni niitä saa Prismasta usein irtotavarana omaan pussiin! Ostin myös kestohedelmäpusseja. Lihaa yritän ostaa isoissa pakkauksissa ja vaikka pakastaa osan, koska pakkausmuovia tulee siitä niin paljon. Lihatiskiä olisi hyvä alkaa suosia.



- Vaihdoin pyykinpesuaineen ekologisempaan pesuaineeseen, jonka saa jättipakkauksessa. Valinta oli tällä kertaa tämä Ecodoo, ja voin kyllä suositella, puhdasta tulee. Kunhan lapset kasvavat ja siistiytyvät, siirrymme ainakin osittain taas pesupähkinöihin mutta tämä on nyt hyvä juttu.
- Pyykkiin liittyen, aloin myös tuulettaa vaatteita enemmän harventaakseni pesuvälejä. Likaiset pitää tietysti pestä, mutta villavaatteetteille ja monille me joille jne riittää vain tuuletus käyttö- ja pesukertojen välissä.



- Siirryin käyttämään siivouksessa pääosin etikkaa. Hankin myös ison pöntön ruokasoodaa, sekin on uskomaton puhdistusaine. Etikka on tehokasta ja riittoisaa, eli jätteen määrä vähenee, kun sitä voi laimentaa useampaan jo olemassa olevaan pulloon (tai tietysti lantrailla ämpäriin suoraan etikkapullosta tarpeen mukaan, mutta itse pidän siivouksessa suihkepulloista ja mikrokuituliinoista)


-Ostin bambuiset hammasharjat. Oikein hyvältä vaikuttaa, alamme varmaan pysyvästi käyttämään näitä. Muutenkin olen yrittänyt miettiä, mitkä tuotteet voisi muovin sijaan ostaa muusta materiaalista valmistettuina, tai vielä parempi, jättää ostamatta tai käyttää tarvitun esineen tilalla jotain meiltä jo valmiiksi löytyvää. Yllättävän hankalaa aina välillä, mutta mielenkiintoista.



- Aloin tutustua ihonhoidossa suolasaippuaan ja kookosöljyyn, molempia voi käyttää moneen juttuun ja monenlaiselle iholle, kookosöljyä myös niin hiusnaamioksi kuin meikinpoistoon ja ihottumaankin. Tuotteet ovat riittoisia ja korvaavat monta tuotetta, eli muovipakkausten määrä kotona vähenee.


Varmaan olen tehnyt jotain muutakin, mutta nämä tulivat nyt ensimmäisinä mieleen. Ja paljon olisi vielä tehtävää, mutta pikkuhiljaa! Kaikki kodin pesuaineet joutuvat tarkastelun alle tyhjetessään ja kun ennen panostin kierrätykseen, aion nyt entistä enemmän miettiä, mitä kynnyksen yli alunperinkään tulee. Ja ei sen puoleen, tämä on suorastaan pakollista niin meidän perheellemme kuin kaikille muillekin, jos lukee esimerkiksi alkuviikosta julkaistua ilmastoraporttia. (Linkki esim. Ylen juttuun löytyy tästä, jos joltakulta on mennyt ihan ohi)

Lukisin mielelläni tästä aiheesta lisää! Jos olet kirjoittanut blogiisi aiheesta tai tiedät jonkun hyvän blogin tai vaikka Facebook-sivun, tai perinteisen kirjan, niin vinkkaa ihmeessä!

torstai 4. lokakuuta 2018

Eteisen (ihana) uusi tapetti


Kun muutama vuosi sitten muutimme tähän taloon, tapetoimme jokaisessa huoneessa. Viimeisenä iltana ennen muuttoa mies ja ystävänsä päättivät olla reippaita ja sinnikkäästi tapetoida sen viimeisenkin huoneen, eli eteisen, vaikka kello näytti jo vaikka mitä ja päivä oli ollut pitkä. No, arvaahan sen, miten kävi, pyllylleenhän se meni. Elelimme vähän repsottavan tapetin kanssa ja nyt sitten laitoimme sen uusiksi. Tai siis mies laittoi, miun osuus oli tapetin valitseminen ja liiterin ostaminen. 

Tapetiksi valikoitui Boråstapeterin Sence of silence. Sitä oli saatavilla eri väreissä ja valinta oli vaikea, pähkäilin pitkään meille valitun sinisen ja valkopohjaisen tapetin välillä.


Tapetti oli erittäin hyvää tapetoida, kehui mies, tapeteissa kun on eroa ja se näkyy helposti lopputuloksessa. Ja ai että, miusta tuo tapetti on mielettömän kaunis ja sopii eteiseen hyvin. Hiukan yllätyin itsekin, että valitsin sinisen tapetin, mutta tämä jotenkin piristää eteistä. Kuosikin sopii kauniisti taloomme, jonka seinät ovat uudet, mutta huonekalut eivät niin modernit. 

Tapetin lisäksi eteinen sai uuden penkin, löysin sen kierrätyskeskuksen alepäiviltä seitsemällä eurolla. Maalasin sen Clas Ohlsonin pohjamaalilla ja huonekalumaalilla, voin kyllä kehua, maalit toimivat hyvin ja pinnasta tuli todella kestävän oloinen.


Henkarit sain ystävältäni ja seinäkoukut ostin paikallisesta sisustusliikkeestä, Wanhan ajan sisustuskauppa K ja K:sta. Meillä on noita samoja koukkuja eteisessä melkein jokaisella seinällä, ne ovat niin näppäriä ja kivannäköisiä. Koukkujen myötä myin pois eteisessä aiemmin olleen pystynaulakon ja eteiseen tuli entistä enemmän tilaa. 


Uusi tapetti pääsi ikuistetuksi myös Ellun 5,5v - kuviin. Uskomatonta, miten iso tyttö hän jo on! 

tiistai 2. lokakuuta 2018

Hämmästyksen hetki


Meinasin lentää pyllylleni kun tytöt olivat siirtyneet leikkimään toiseen huoneeseen. Duplot oli siivottu! Pyytämättä! Noituutta, mustaa magiaa, oikea kuun asento vai onko noilla lapsilla kuumetta? Itse en todellakaan olisi viisivuotiaana siivonnut leikkejäni lopuksi pois ilman itkupotkuraivaria.

Mutta ehkä pojasta, tai tytöstä, polvi paranee tässäkin asiassa. Konmari ja metodin innoittama suomalainen Loistava järjestys muuttivat koko miun ajatusmaailman ihan perusteellisesti. Tällaisista pienistä asioista on ilo huomata, että oma esimerkki ja kodin järjestäminen vaikuttavat lapsiinkin. Ehkä he teineinä kapinoivat ja elävät tavaravuorten keskellä, tai ehkä he oppivat siivoamisen ja raivaamisen sijaan järjestämään ja käyttämään aikansa, rahansa ja energiansa tavaraa merkityksellisempiin asioihin. Ehkä. Ainakin heidät on opetettu laittamaan tavarat paikalleen ja järjestämään, eikä vain raivaamaan paniikissa ennen imurin tai vieraiden tuloa, kuten vanhempansa.

Mikäs tässä ollessa, aika ylpeänä äitinä.