perjantai 12. heinäkuuta 2019

Loma - laatuaikaa erityisesti lapsille

Lomalla on aikaa. Ihanaa aikaa mennä, tulla, kokea uusia juttuja, tehdä rästissä olleita kotihommia, valmistautua syksyyn ja talveen, harrastaa ja olla tekemättä mitään. Ja ennen kaikkea kohdata perheenjäsenensä, jos heidän kanssaan lomailee yhtä aikaa. Lomien jälkeen avioeroluvut ilmeisesti nousevat, joten kohtaaminen voi tapahtua hyvässä ja pahassa: kun arjen suorittamisesta tulee tauko, saattaa huomata, ettei kumppanin kanssa olekaan mitään yhteistä. Ja samaan tapaan, kun arjesta tulee tauko, ehtii nähdä myös lapsensa ihan eri tavalla.



Miulla on todella korkeat vaatimukset itselleni äitinä ja miulle on todella tärkeää tuntea lapseni ja tietää, mitä heille kuuluu. Kysyn sitä usein ja jos kellään vanhemmalla maailmassa on aikaa lapsilleen niin miulla, olenhan kotiäitinä kohta kolmevuotiaalle ja kuusivuotiaalle, eli edes vauvaperheen haasteita ei ole tässä aikasyöppönä. Mutta lomalla on kuitenkin erilaista, kun aikaa on ihanan paljon ja kun lähes koko ajan paikalla on ainakin yksi toinen aikuinen, jonka kanssa jakaa hommia - tai lapsia. On aikaa välillä pelata vain yhden lapsen kanssa, tai käydä pyöräilemässä tai ostoksilla, piirrellä tai lukea vain yhdelle sitä hänen toivomaansa kirjaa. Koko ajan ei tarvitse sanoa, että kohta, odota hetki, tai teepä vähän tilaa, että siskokin mahtuu.



Tottakai odottaminen on arkea ja elämää ja pelihetket kolmestaan tai koko perheen voimin hauskoja, mutta ihanaa se on kaksin olokin. Jos vanhemmille on parisuhdeaika, niin vanhempi - lapsi - suhteellekin tekee oma, rauhallinen aika hyvää. Häslinkiä ja keskeytyksiä on paljon vähemmän ja toisen pystyy kohtaamaan ihan eri tavalla.


Kävimme Ellun kanssa eilen kahdestaan tervehtimässä toiseen kaupunkiin muuttaneita ystäviä ja samalla ostoksilla, koska tuleva eskarilainen tarvitsi housuja. Vaikka kuulin päivän aikana noin miljoona kertaa "hei äiti", niin se oli kuitenkin vain puolet normaalista päivästä. Jaksoin vastata oikein hyvin noihin miljoonaan keskustelunaloitukseen. Menimme juuri niihin kauppoihin, kuin me kumpikin halusimme ja meillä oli aikaa ja huomiota vain toisillemme. Se oli ihanaa. Odotin kuitenkin, että Ellu olisi nimennyt päivän parhaaksi jutuksi jäätelön tai leikit kavereiden kanssa, mutta parasta olikin ollut saada puhua äidin kanssa ihan rauhassa.

Ja näitä hetkiä on tässä kohta kahden viikon ajan (miehen tähänastisen kesäloman ajan) ollut vaikka kuinka paljon, niin miulla kummankin tytön kanssa kuin miehelläkin. Lisäksi koko perheen aikaa. Ja aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa - ihana loma, ja ihanan paljon aikaa!



Kyllä tällä jaksaa syksyä sit aika pitkälle.



Kuvat Jyväskylästä, alinta lukuunottamatta Mäki-Matin perhepuistosta. Kannattaa käydä leikkimässä! 

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Ketunlenkki Repovedellä

Miehelläni on hienoja lapsuusmuistoja kansallispuistoista ja jo monta vuotta hän oli puhunut siitä, että koko perheemme pitäisi lähteä käymään Repovedellä. Repoveden kansallispuisto sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Kouvolan keskusta ja puolentoista tunnin päässä meiltä kotoa, mutta aina on sit muka ollut jotain, ettei ole tullut lähdettyä. Tälle kesälle laitoimme Repoveden vihdoin perheemme kesälistalle ja tadaa, olimme parkkipaikalla reippaina sunnuntaina vartin yli yhdeksän.



Repovedellä kulkee muutama erilainen lenkki, me valitsimme viiden kilometrin pituisen Ketunlenkin. Lenkki kulkee pääosin leveitä ja tasaisia polkuja, mutta myös juurinen metsäosuus, kallioseinän ja järven välissä kivillä tasapainottelu ja vuorelle kiipeäminen kuuluivat lenkkiin.


Yleensä Ketunlenkillä pääsee kulkemaan myös riippusillalla, mutta se on nyt pois käytöstä ja lenkin kiertäjät kuljetetaan järven yli pienellä veneellä. Lenkin toisessa päässä taas on ketunlossi eli vaijerilossi, jolla vedetään itse käsin lautta toiselle puolelle. Se oli aikuisestakin kyllä aika jännää, ja käsille sai hyvää treeniä vaikka vedimmekin lossin vain yhteen suuntaan, sehän olisi saattanut olla myös vastarannalla, jolloin se olisi pitänyt vetää ensin itselle ja taas takaisin järven yli.



Reitti oli hyvin merkitty ja matkan varrella löytyi opastauluja, joissa kerrottiin alueen luonnosta tai ihmisen historiasta tällä alueella. Ellu bongaili innoissaan merkkipalluroita ja opasviittoja ja piti huolta, että pysymme oikealla reitillä. Kuusvee jaksoi oikein hyvin kävellä (ja pomppia) koko reitin läpi, kaksivuotias halusi ensimmäisen kilometrin jälkeen kantorepun kyytiin.

Maisemat olivat upeita. Oli erilaista metsämaisemaa, mutta erityisen hienoja olivat järvimaisemat, joita löytyi monelta korkeudelta. Me muuten kiersimme Ketunlenkin niin, että lähdimme ensin ketunlossin suuntaan ja aloitimme sieltä: näin hienoimmat maisemat jäivät loppumatkaan ja saimme kulkea Katajavuoren jyrkät portaat alaspäin.



Oli kyllä tosi kiva reissu. Palaamme ehdottomasti uudelleen, olisi kiva kokeilla jotain toistakin reittiä ja palata myös Ketunlenkille sitten, kun uusi riippusilta avautuu, eli ilmeisesti ensi kesänä.

Viime syksynä kävimme useamman kerran laavuilla lähiseudulla ja ne olivat kamalan kivoja retkiä, ja ilmeisesti nälkä kasvaa syödessä. Pitää etsiä lisää tällaisia muutaman kilometrin pituisia reittejä. Näimme myös yöpyjien telttoja ja puhuimme jälleen kerran siitä omasta teltasta, jonka voisimme ensi vuodeksi hankkia. Pitää nyt rauhassa tutustua telttoihin, makuupusseihin ja muihin varusteisiin, jotka ovat ainakin miulle ihan hepreaa. Ihanan Lauran Iloa, Eloa! - blogista sain kyllä muutaman hyvän vinkin.



Täällä olisi nyt (miehen) kesäloma alkanut, ihanaa! Hiukan harmittaa, että sää ei tällä viikolla taida suosia näillä kulmilla, mutta toivottavasti ei nyt ihan koko ajan oikeasti sataisi!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Puuhamaa


Juhannuslomalla piipahdimme Puuhamaassa. Äitini muisti, että edellinen visiittini paikkaan oli ollut vuonna 1998, ja aika monta tutulta vaikuttavaa juttua tunnistinkin.


Visiitin jälkeen moni kyseli, että millainen paikka oli - oliko se "ihan kämäinen"? No. Meidän lapset ovat kuusi ja kohta kolme, ja heille Puuhamaa oli tosi kiva paikka. Oli muutama huvipuistolaite, jättimäiset kiipeilytelineet, isommalle törmäily- ja formula-autoja ja aikuisen kanssa käytettäväksi kaikenlaisia vesillä kulkevia veneitä, jotka olivat jänniä. Tylsää ei ollut ja koska tekemistä oli niin paljon, ei jonotellakaan tarvinnut kuin muutamassa paikassa ja siinäkin hetken. Vesipuistoon alue näytti tosi kivalta, altaita olisi ollut paljon. Oli hyvät alueet omien eväiden syömiseen ja alue oli siisti. Alle kolmivuotias pääsi puistoon ilmaiseksi, mikä oli oikein kiva. Tekemistä riitti hänellekin, tosin ei niin paljon kuin pidemmälle siskolle.


Mutta. Olihan näitä puutteitakin. Vierailupäivänämme kolme laitetta ilmoitettiin olevan pois käytöstä, ja neljäs oli ainakin hetkellisesti pois toiminnasta, juuri silloin, kun meidän lapsemme istahtivat siihen. Vesi altaissa oli jäätävää, vaikka Tervakoskella oli nautittu pitemmän aikaa melkein 30 asteen päivälämpötiloista, ja altaiden pitäisi olla lämmitetyt. Ulkoporealtaan pitäisi olla lämmitelyyn tarkoitettu, mutta juhannusaattona sen vesi oli vielä kylmempää kuin altaan. Puku- ja suihkutiloista pääsi suoraan altaalle - välissä ei siis ollut ovea, ainoastaan joku korkeampi pensas näkymiä peittämässä. Todella kylmä vesi hiukan harmitti, uintireissu jäi varsin lyhyeksi, mutta hampaat kalisten isompi kävi muutaman mäen laskemassa.


Kannattaako Puuhamaahan mennä? Kylmästä vedestä ja muutamasta toimimattomasta laitteesta huolimatta kannatti kyllä: tekemistä oli todellakin niin paljon, että ei tullut tylsää. Pienempi tytöistä väsähti silloin, kun isompi olisi vielä halunnut käydä laitteissa uudestaan, joten hyödynsimme tarjouksen ja ostimme Palaa uudestaan kesän aikana - liput noin puoleen hintaan normilipuista. Pääsemme sitten kokeilemaan uudestaan, miten homma toimii seuraavalla kerralla ja onko vesi edelleen hyistä.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

(Melkein) lähiloma?

Meillä on ollut pieniä (aika suuria) lomansuunnitteluongelmia. Meillä on kuukausi koko perheen yhteistä kesälomaa heinäkuussa, mutta emme vain osanneet päättää, mitä teemme. Mitään ei (joululahjaksi saatuja Puuhamaa - lippuja lukuunottamatta) oltu varattu, ja heinäkuu kökötti kalenterissa tyhjänä yhtä lauantaita lukuunottamatta.

Aulangon näkötorni


Kuukausi lomaa on tosi hyvä loma, mutta toisaalta myös kamalan lyhyt aika! Miten silloin ehtisi reissuun, rentoutumaan, tekemään kotona hyödyllisiä juttuja, kokemaan uusia asioita, tapaamaan ystäviä ja sukulaisia ja ihan vain olemaan ilman suunnitelmia? Olisi valtavasti asioita, joita haluaisimme tehdä:  suunnittelimme lähtevämme Rovaniemelle ja kiertävämme Saimaan. Vai pitäisikö lähteä risteilylle tai Helsinkiin pariksi yöksi? Mites Tampere? Viipuri? Kaupunkiloma jossain Euroopassa? Linnanmäki, Tykkimäki, Muumimaailma, Nokkakivi vai mikä? Pää räjähtää.

Istuimme koko perhe alas ja kirjasimme ylös jokaisen lomatoiveet. Pohdimme myös, mitä juttuja voisimme jättää syksyyn tai talveen, onhan sitä elämää (toivottavasti!) kesän jälkeenkin. Sukulaisten ja ystävien näkemisen lisäksi toivoimme aika simppeleitä juttuja: puistoja, jäätelöä, luontokohteita, Tykkimäkeä, pyöräilyä, Hoploppia ja uimarantoja, lähiseudun kaupungeissa vierailua ja frisbeegolfia. Tällainen yhteinen suunnittelu ja samalla kalenterin alustava katselu oli jälleen tosi hyvä juttu: kaikkien toiveet on nyt kirjattu ylös ja niitä on suurinpiirtein järjellinen määrä, joten lomasta tullee kivan aktiivinen, mutta ei kuitenkaan suorituspaineinen. Ja jos jotain jää tekemättä niin se jää sitten syksyyn tai seuraavaan vuoteen, mutta pidämme kyllä tärkeänä, että jokaisen perheenjäsenen tärkeimmät toiveet toteutetaan.

Luukkaansalmen silta 


Ja vaikka toisaalta tietysti olisi hauskaa viettää lomaa vain hilluen, niin teimme miehen kanssa listan myös hoidettavista hommista: polttopuita pitäisi hankkia talveksi, varasto siivota, matot pestä, ostaa mansikoita ja lukea kuopukselle päiväkoti-aiheisia kirjoja, noin niin kuin esimerkiksi. Mutta eivätköhän ne tuosta hoidu kaiken muun tekemisen lomassa, ja ovathan mattojen pesu tai mansikoiden pakastaminen myös kesäelämyksiä.

Päädyimme sitten siihen, että emme varanneet yhtään hotellia tai aikatauluttaneet yhtään huvikohdetta. Paria sukulaisvisiittiä lukuunottamatta olemme kotona ja teemme reissuja kotoa käsin. Suunnittelustressi väheni heti ja vapaus kesän aikatauluista lisääntyi.



Uusimmassa Yhteishyvässä muuten kerrottiin, että emme ole tämän asian kanssa yksin: Tänä kesänä matkustetaan kotimaassa.  Vaikka tykkäämme matkustaa myös ulkomailla, niin tuntuu kaikin puolin hyvältä ajatukselta viettää lomaa Suomessa ja jopa tässä omalla kotiseudulla: aikaa ja rahaa säästyy matkustamisesta käytettäväksi palveluihin, elämyksiin ja yhdessäoloon.



 Millainen kesä teillä on tiedossa? Reissaatteko paljon vai  pysyttekö kotimaisemissa?

torstai 6. kesäkuuta 2019

Eskarilaisen huone

Viime ajat meillä on haaveiltu omista huoneista. Kuusiveellä oli kaipuu välillä omaan rauhaan, siskon sotkuisammat puuhat ärsyttivät ja isompi olisi halunnut nukkua öisin siskoaan enemmän, jolle päiväunien takia riittävät vähän lyhyemmät yöunet. Noh. Eihän siinä. Kaksi viikkoa sitten tanssasimme huonekaluvalssia ja kaikki saivat uudet huoneet.

Ei tehdä ihan heti uusiksi.



Mutta Ellu päätyi työhuoneeseen. Sovimme, että yövieraat saavat yöpyä Ellun huoneessa ja Ellu menee niiksi öiksi yökylään Veenun huoneeseen, ja näin huonekalut ja lelut saatiin mahtumaan huoneisiin paremmin. Ja Ellu itse toivoi pääsevänsä työhuoneeseen, koska siellä hän ei ole vielä aiemmin nukkunut.



Ellu oli suunnitellut omaa huonettaan ja toivoi sinne ruusuja, omaa vaaleanpunaista pientä seinäkaappiaan ja omaa työpöytää. Muuten saimme vapaat kädet. Saimmekin tehtyä huoneiden vaihdot varsin pienillä kalustehankinnoilla, Ellulle ostettiin kirppisryhmästä työpöytä ja roskalavaryhmästä sain tuolit, jotka maalasin siisteiksi, kaikki muu paria tyynyä lukuunottamatta löytyikin meiltä kotoa.


Lapsen kasvaessa tarpeet huoneellekin tietysti muuttuvat. Iso lipasto on nyt ihan hyvä, se syö sisäänsä kaikki Ellun lelut, mutta ehkä jossain kohtaa tilalle tulee pienempi lipasto askartelutarvikkeille ja muille omille jutuille. Samalla varmaan on tarpeen jonkinlainen kirjahylly, nyt Ellulla on tuollainen pienempi kirjalokerikko ja osa kirjoista on sängyn alla vetolaatikossa. Tosin pitää nyt katsella, olemme sen verran innokkaita kirjaston käyttäjiä ja yritämme iskostaa myös lapsiin ekologisempaa elämäntapaa, että ehkä Ellulla ei tule lukuharrastuksesta huolimatta olemaankaan paljon omia kirjoja.

Tapettia emme nyt lähteneet vaihtamaan, koska Ellulle se kelpasi hyvin. Vähän mietin, onko huone liian synkkä lapsen huoneeksi, mutta valkoisten ja vaaleanpunaisten kalusteiden kanssa se näyttää ihan kivalta. Katsotaan sitten jos Ellu itse esittää toiveita, yhden seinän tapetoiminen ei onneksi ole iso juttu.



Tuo Ikean sohvasänky on muuten loistava, siihen mahtuivat niin kirjat kuin legotkin ja vielä olisi yksi laatikko tyhjänä vaikkapa pelejä varten. Järjestelimme kalusteet huoneeseen niin, että nukkekodin siirtämällä siitä saa helposti levitettyä parisängyn vieraita varten. Ja nuo laatikot tuolla sängyn alla ovat niin mahtavat, että kun on aika ostaa Veenulle isompi sänky, haluaisin hänellekin tuollaisen laatikollisen sängyn.

Ellu on tykännyt kovasti omasta huoneestaan. Yleensä Veenukin tulee sinne leikkimään, mutta omaan rauhaan on ollut kuitenkin suurempi mahdollisuus kuin aiemmin. Eri lelujen jakamista kahden tytön huoneeseen oli hiukan hankala miettiä, mutta taidettiin onnistua siinäkin aika hyvin. Ja onneksi kaikki lelumme ovat joko jossain kassissa tai laatikossa, joten leluja on lasten itsensäkin helppo siirrellä huoneesta toiseen.


Veenukin tosiaan sai oman uuden huoneensa, ja me miehen ja tietokonepöydän kanssa muutimme talon isoimpaan makkariin, jossa tytöt ennen asustelivat. Aikamoinen huonekaluralli siis, ja se kaikkien kaapeissa olevien tavaroiden siirtäminen... Tavaran määrä yllättää kyllä aina, vaikka kuvittelen järjestäväni ja karsivani tavaroitamme koko ajan!


sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Kun lapselle antaa kameran

Pitkän tauon jälkeen tilasin valokuvia. Ellu sai nimipäivälahjaksi (kummitätinsä vanhan) kameran, ja lupasin tilata myös hänen ottamiaan otoksia. Olikin jännä päästä katsomaan tietokoneen ruudulta, mitä kaikkea hän on kuukausien saatossa kuvannut! Hän osaa myös poistaa kamerasta kuvia, joten hänen mielestään heikoimmat oli jo siirretty bittiavaruuteen. Oli siis mielenkiintoista päästä näkemään, että mitä hän ylipäätään pitää kuvaamisen arvoisena ja miten kuusivuotias maailmaa katsoo.


Kukkakuvia oli huomattavan paljon. Samoin kuvia kaikista kotona olevista koriste-esineistä, mikä lämmitti miun sydäntä. Kiva, että lapsethin huomaavat ne ja ilmeisesti pitävät niitä myös kivoina!


Veenu oli varsin monessa kuvassa, ja kaikissa hän hymyili iloisesti. Siskon kuvattavana on siis ilmeisesi kiva olla! Myös kavereista ja kylässä käyneistä kummeista ja sukulaisista oli paljon kuvia. Äidistä ja isästä ei niinkään! Muistan niitä kyllä otetun aika paljon, eli Ellu on siis poistanut ne.


Maisemia ei löytynyt kovin paljoa, koska kameran akku ei kestä pakkasta, mutta joitain kuitenkin ja Kreetalla Ellu oli kuvannut reippaasti.




Alussa Ellu kuvasi paljon lelujaan, hän asetteli ne lattialle ja räppäisi kuvan. Aika pian hän alkoi kuitenkin tehdä asetelmia ja laitteli lelut johonkin ennen kuvan ottamista. Välillä kamera on mukana leikissä ja kuvan valmistelu ja ottaminen on osa leikkiä, jonka pääjuoni sitten on jotain muuta.



Kuusivuotiaan kuvien näkökulmat ovat mielenkiintoisia. Ellun kamera on sen verran vanha, että se tarkentaa mihin sattuu, mutta selvästi hän ihan tarkoituksellakin näkee maisemassa tärkeät asiat eri tavalla kuin aikuinen. Mie olisin tarkentanut majakkaan, Ellu otti kuvaa nimenomaan ihanana lainehtivasta lahdesta majakan edustalla. Ja toisaalta, jos vaikka instagramia selaa, niin me aikuiset kuvaamme vaikka lomilla ne tietyt jutut aina tietyllä tavalla, nuoremmalla polvella on raikkaampia näkemyksiä.


Ellun tanhun kevätesityksestä saama ruusu. Sekä tietysti muutama sen kanssa otettu selfie. Selfieitä löytyy runsaasti, niin joulukuusen kuin Hanian sataman edustalla kuin ihan vain kotona hiukan erilaisin ilmein.


Kuvia sisustuksen yksityiskohdista ja oho, pari kuvaa myös meistä vanhemmista, yhdessä tai erikseen. Meistä ei tosiaan ole Ellun kuvissa kovinkaan montaa kuvaa, ehkä hän ajattelee, että osaamme kuvata itse itseämme.



Televisio-ohjelmista ja kirjojen sivuista on monta kuvaa. Olen vähän ihmetellyt miksi, kuulemma muistoksi. Tässä on kuva itsenäisyyspäivän kättelyistä, jota Ellu tänä vuonna ensimmäistä kertaa innostui seuraamaan.

Ellun kamera on tosiaan jo aika vanha, ja sillä voi kuvata ainoastaan salaman kanssa. Ehkä jossain kohtaa Ellu saa uudemman kameran, mutta kummitädin perinnölle on sitten jo tiedossa seuraava käyttäjä! Veenun retki (ihanaan) Aulangon näkötorniin sai ihan uusia ulottuvuuksia, kun mukaan sai ottaa mummin filmikameran raadon.