lauantai 12. marraskuuta 2011

Pieni punainen talo

Kuva täältä
Mehän etsiskellään miehen kanssa taloa, ollaan etsiskelty nyt toukokuusta saakka. Kaikki alkoi siitä, kun meidän haikailemalta asuinalueelta tuli myyntii Täydellinen Koti: ei me oltu edes tiedetty tarvitsevamme taloa, ennen kuin se tuli myyntiin. Pohdittiin, väännettiin ja selvitettiin laina-asiat kuntoon, mutta Täydellinen Koti ei sitten ollutkaan täydellinen: se oli homeessa.

Nyt myynnissä olisi taas sieltä kivalta alueelta talo. Talo, jota mie olen useamman kerran ihastellut ulkoa päin ja toivonut, että se tulisi myyntiin. Olin ihan varma, että se maksaisi enemmän kuin mihin meidän budjetilla on varaa, mutta noh, ainahan sitä saa haaveilla. Bongasin eilen netistä tuon pienen punaisen talon myynti-ilmoituksen, hyppäsin puoli metriä ilmaan ja kiljuin miehelle, että NYT SE ON MYYNNISSÄ, NYT SE ON MYYNNISSÄ ja ukkokulta meinasi saada sydärin siihen paikkaan.

Soitin tänä aamuna välittäjälle ja tiistaina oltaisiin sitten menossa katsomaan sitä taloa asiantuntijavoimien (miehen vanhempien ja ehkä myös miun isän) kanssa. Pilkkopimeässä, koska mahdollisten talonostajienkin pitää käydä töissä. Voi luoja kun miua taas jännittää.

2 kommenttia:

  1. voi kun kiva, pidän peukkuja että se on unelma =)

    VastaaPoista
  2. .... Ja jos se on unelma, niin sitten jatketaan peukkujen pitämistä sille, että siitä myös järjestyisi meidän. :P

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!