torstai 8. joulukuuta 2011

Piparkakkutaloja

Itsenäisyyspäivänä päätimme testata parisuhteemme hyvinvointia kokoamalla jotain Ikeasta hankittua.



Tavoitteena oli siis saada aikaiseksi kaksi piparkakkutaloa.



...Ja kuten Ikeasta ostettujen tavaroiden kanssa usein, ei nytkään kaikki mennyt niin kuin Strömsössä.

Mieheni haluaa huomauttaa mahdollisille lukijoille, että me EMME liimanneet piparitaloa kasaan, käytettiin ihan pikeeriä. Liimapurkki oli vain ensimmäinen esine, joka tuentarpeen hetkellä sattui käteen.

Loppujen lopuksi saatiin tönöt kasaan (no, rehellisyyden nimissä, pikeeri jähmettyi aika äkkiä ja seinätkin pysyivät kasassa ihan hyvin) ja päästiin koristelemaan. Koristeluvälineinä käytettiin minigrip-pusseja, lusikoita (isoja ja peiniä), tulitikkuja, veitsiä ja saksia.


Mie en ollut vuosiin koristellut piparkakkutaloja, ja miehelle tää taisi olla kokonaan ensimmäinen kerta. Oltiin kuitenkin aika ylpeitä itsestämme kun saatiin mökit valmiiksi. Punaisempi versio on menossa miun isovanhemmille (pappa tykkää punaisesta) ja vähän rauhallisempi mökki sitten appivanhemmille.

Koristeena avec-pastilleja, nonparelleja ja marianne-kuulia
Punaisemmassa talossa on samoja koristeita kuin edellisessä, mutta punaiset pastillit ovat Pikku Myy- karkkirasiasta.
 Ja tällaisen kranssihölmön piti tietysti tehdä kranssit piparitaloihinkin

 Kukaan ei varmaan ylläty, mutta piparitalojen myötä meillä tuoksui ihan joululta! Suorastaan harmitti pakata talot pusseihin pölyltä suojaan, tuoksusta olisi nauttinut ihan mielellään vielä hetken.


Niin, ja millainen mieli jäi talojen väkertämisestä? Kivaa oli, tästähän voisi ottaa vaikka perinteen! Ensi vuonna voitaisiin myös tehdä piparitalot alusta alkaen itse, ties millaisen linnan tuo meidän perheen insinööri suunnittelee.

4 kommenttia:

  1. voi kun nätit talot tuli :) mä olin viime vuonna anopilla piparitalotalkoissa ja sain kasata koko talon melkein yksin! :D ei kiitos enää, oli sellasta näperrystä että... vaikka kyllä se sit oli kiva syödä jouluna ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Mie toisaalta tykkäsin, kyllä sitä kaksi taloa vuodessa menee, mutta miten jotkut viitsii tehdä noita kymmeniä myyjäisiin ja muualle? Iiks.

    VastaaPoista
  3. Komeita taloja! Mä tein joku vuosi sitten piparikylän :D . Tein pienen talon, kirkon ja kuusen. Hermot meni - ja monta kertaa :D .

    VastaaPoista
  4. Kiitos. :D Pitää jatkaa harjoitteluja ensi vuonna.

    Kokonainen kylä? Voi kamala, siinä on hommaa. :D Äitiä autoin joskus aikoinaan tekemään piparkakkutaloja arpajaisvoitoiksi, oli kirkkoa ja seimeä ja ties mitä muuta, mutta miun hommana oli silloin ainoastaan osien piirtäminen ja leikkaaminen.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!