sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Matkamessut 2012

Nyt kun tässä on haaveiltu, niin oli ihan sopivaa viettää lauantai matkamessuilla Helsingissä. Kyseessä oli siis ammattiyhdistyksen erään toimikunnan kokousmatka, ja ohjelmaan kuului myös messuilla käyminen. Mikäs siinä.


En ollut aiemmin käynyt matkamessuilla. Esittäytymässä olivat kaikki mahdolliset ja mahdottomat matkakohteet, isoista matkanjärjestäjistä pieniin, miulle täysin tuntemattomiin. Myös hotelliketjut esittäytyivät, ja melkein jokaisesta kojusta jaettiin esite netissä olevista messutarjouksista.

Eniten miua ilahduttivat suomalaisten kaupunkien esittelypisteet. Suomessa reissaaminen on jäänyt meiltä vähemmälle, ja asiaan pitäisi tehdä korjaus: viime toukokuussa tutustuimme kolmen yön verran Helsinkiin, ja silloin päätettiin, että samankaltainen reissu pitäisi tehdä toistekin. Tampere teki messuilla vaikutuksen, ihan jo ensi kesän asuntomessujenkin vuoksi.


Mitä messuilta sitten jäi käteen? Noh, paljon esitteitä, vaikka pyrinkin ottamaan ainoastaan sellaisia, jotka miua tai meitä tai toimikunnan toimintaa voisivat oikeasti kiinnostaa. Muutama tarjouslappu, joilla pitäisi tehdä varaus tämän kuun puolella, jos haluaisi saada hyötyjä. Parí kynää, heijastin ja muutama karkki. Niin, ja teetä! Ystävän kanssa sekosimme molemmat lievästi Forsmanin osastolla, ja ostimme kumpikin kuusi pussillista teetä.. Mitään en ole vielä avannut, mutta alan tuntea lievää vastenmielisyyttä tuota lakritsi-teetä kohtaan: se nimittäin tuoksuu pussinkin läpi todella voimakkaasti, tälläkin hetkellä meillä kotona tuoksuu teetehtaalta.


Lähtisinkö matkamessuille toiste? No, en ihan heti. Ehkä, jos hakisin ideoita jotain todella erikoista reissua varten. Muuten tulimme koko porukka aika lailla siihen tulokseen, että nykyään tuon kaiken tiedon saa internetistä, eikä matkanjärjestäjien messutarjousten hyödyntäminen vaadi messuilla käymistä. Messukokemus oli kuitenkin kiva, kun tuollaisilla ei ollut aiemmin tullut käytyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!