sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kaakaota ja vaahtokarkkeja

Eilenaamulla oli aivan ihana ilma: aurinko paistoi, pakkasta ei ollut kuin pari astetta ja pääsimme koirien kanssa pitkälle kävelylle valoisaan aikaan. Se on meillä harvinaista.

Sitten vain pötköteltiin.

 

Ja sitten miulle nousi ihan yhtäkkiä kunnon kuume. Kiva! Peruttiin siinä sitten päivälle sovitut menot ja mie majoittauduin sohvalle vaakatasoon. Lapsuusaikainen lääkärini määräsi aina flunssaan runsaasti juomista ja hellyyttä ja huolenpitoa, ja mitäs sitä vanhoja, hyviä neuvoja kyseenalaistamaan: sain muun muassa ensimmäistä kertaa elämässäni kaakaota ja vaahtokarkkeja.


 Pienestä flunssasta huolimatta on ollut tosi kiva viikonloppu. Valtaosan ajasta olen maannut sohvalla viltin alla, mutta siinä lomassa meille uskaltautui myös rohkea vieras syömään kasvissosekeittoa ja laskiaispullia. Katsoimme myös miehen etukäteissynttärilahjaksi saaman Rare Exportsin, joka oli edelleen todella hyvä elokuva: kävimme silloin aikoinaan katsomassa sen elokuvissa.


Meillä on todella paljon dvd-leffoja, mutta viimeisen vuoden aikana ei olla ostettu kuin varmaan yksi tai kaksi. Ihan hyvä. Yritän nyt ja tulevaisuudessa ostaa vain sellaisia leffoja, jotka varmasti tulee katsottua useampaan kertaan, muut voi sitten vuokrata tai lainata kirjastosta. Ja tallentava digiboksi on myös pelastanut monta tylsää iltaa. (Mutta tietenkään sille ei ole nyt tallennettuna mitään mielenkiintoista, kun miusta tosiaankin on lähinnä makailemaan sohvalla...)



Tällainen viikonloppu siis täällä, meni siis suht samoissa merkeissä kuin edellinenkin, sairastaessa. Toivottavasti tästä ei tule tapa!

3 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Meilläkin noita DVD:itä on kertynyt jo vähän liikaakin ja olen tullut kanssasi vähän samoihin aatoksiin, että vain hyvät ostetaan. Toisaalta kyllä vieläkin tulee alekoreista joskus jotain napattua. Ostimme vähän aikaa sitten uuden telkkarin, josta saa nauhotettua kovalevylle ja on ollut koko ajan kasvavassa käytössä. Voi katsoa ohjelmat silloin, kun itselle sopii! ja ilman mainoksia ;)

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista!

    Voi kun on koiralla hellyttävä ilme <3 .

    VastaaPoista
  3. Minttu, kiitos! Tänään kykenin töihin ja päivä meni hyvin, vaikkakin tukkoisesti. :) Ja täytyy myöntää, että jos kyseessä on oikein hyvä alennus, niin olen sortunut joskus ostamaan vähän ehkä kehnommankin leffan.

    Kähmäräpälä, kiitos! Koirakin kiittäisi jos osaisi. :D

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!