maanantai 23. huhtikuuta 2012

Terassikautta odotellessa

Kuva terassilta marraskuussa
Aurinko on alkanut paistaa tässäkin osassa Suomea jo sen verran, että meidänkin talouden terassikausi voidaan katsoa alkaneeksi (terassilla istuessani koetan sitten kovasti olla katsomatta sitä keskellä pihaa sitkeästi nököttävää lumikasaa).

Viime syksynä ostin työkaverilta meille uudet terassikalusteet, sohvan, kaksi nojatuolia ja pöydän. Pehmusteet tarvitsivat uudet päälliset, niiden ompelun ulkoistin äidille. Kangas on sini-valkoraidallista.

Noin pienelläkin pihalla ja terassilla keksii kyllä kiitettävästi kaikenlaista puuhaa - onneksi ei asuta omakotitalossa, muutenhan tässä varmaan iskisi jonkinlainen kevätstressi. Tässä kevään aikana pitäisi...

  • Tehdä vanhasta kirjahyllystä kukkalaatikko
  • Tehdä vanhoista baarijakkaroista kukkapöytiä ja maalata ne
  • Rakentaa näkösuoja naapurinpuoleiselle terassin seinälle
  • Koota viime vuonna tehty tomaattimökki
  • Ostaa ja istuttaa ruukkuihin ja laatikoihin laitettavat kesäkukat - tällä tosin ei ole vielä kauhea kiire

Sisälläkin olisi odottelemassa projekti jos toinenkin, työvälineenä on lähinnä maalisuti. Ensi vuonna voisin ottaa jonkinlaisen lomaviikon vaikka toukokuun alkuun, niin olisi aikaa toteuttaa näitä sisä- ja ulkoprojekteja.

Aurinkoista (ja puuhakasta) kevättä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onpa kivannäköinen terassi! Tuolla tulee varmasti istuskeltua kesäisin.

    Munkin pitäisi alkaa varmaan miettiä mun minipuutarhaani (siis rapunpieltä), mutta vielä ei ole ollut aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, tulee jonkin verran - kovin uteliaat ja puheliaat naapurit ovat hiukan vieneet niitä istuskeluhaluja, mutta ehkäpä uusi näkösuoja sitten hiukan helpottaa tilannetta.

      Ja puutarha se on pienikin puutarha, näin miekin lohdutan itseäni meidän postimerkkipihaa laitellessani. ;)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!