tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pappa kuoli viikko sitten, miun syntymäpäivänä.

Viimeisen viikon aikana on tullut opittua paljon sellaista, minkä olisi halunnut jättää vielä toistaiseksi oppimatta: ilman kuolintodistusta ei oikein voi tehdä hautajaisvalmisteluja, puhelinliittymän voi irtisanoa kuka vain, palapaisti on karjalanpaistia parempi muistotilaisuustarjottava, kun karjalanpaistin liemi valuu kävellessä pitkin lautasta ja juhlavaatteita. Ensihoitajat kättelevät lähtiessään ja kukkakaupan myyjä ei tiedä hautajaisvihkoon mitään muita punaisia kukkia kuin ruusun.

Että tällaista tänne. Viikon aikana on ollut paljon iloisia tai mukavia hetkiä, nauruakin, mutta aina välillä sitä pysähtyy ajattelemaan, että tää kaikki on ihan kamalaa.

9 kommenttia:

  1. Nauru on parasta lääkettä!

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, niinhän se. Tosin jännä, miten siitäkin voi välillä tulla huono omatunto: saako tällaisessa tilanteessa nauraa?

      Poista
  2. Osanottoni. Minusta tuollaisessa tilanteessa kuuluukin nauraa. Äitini sanoi, että kun hänen isänsä kuoli, sinä päivänä muistellessa ja muuten oli todella monta hauskaa hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karkkis!

      Ja totta, muistojen joukossa on niin monia hauskoja hetkiä, että pakkohan tässä on nauraa. Ja pakko on nauraa myös hautajaisjärjestelyissä tavatuille, ...mielenkiintoisille... asiakaspalvelijoille ja omalle toiminnallekin.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!