torstai 25. lokakuuta 2012

Vauvakortti


"Uusi pieni, pikkuruinen kotiin pieneen haettiin.
Pienen pienillä vaunuilla pikkuiseen pihaa ajettiin.
Koko matkan pikkuiset siivet suojeli pienen kulkua,
soitteli kellot hopeiset pitkin pikkuista pihapolkua." 
  - Heli Pukki

Ensimmäinen ystäväni (todellakin, olemme tavanneet ensimmäisen kerran miun rotinoilla) ja hänen miehensä saivat alkuviikosta pikkuisen tytön. <3 Laitoin postiin tekemäni onnittelukortin ja kirjoitin siihen tuon pätkän Heli Pukin runosta.

Omaa napaa sen verran, että alkuviikosta lääkäri huolestui miun pitkittyneestä (seitsemän viikkoa..) yskästä ja kirjoitti miut verikokeisiin. Ensimmäisten valmistuneiden kokeiden tulokset kertoivat, että jotain on, mutta syy on vielä arvoitus. Lisää valmistuvia tuloksia olisi luvassa alkuviikosta mutta voi olla, että nekään eivät kerro mitään. Syy voi kuulemma jäädä arvoitukseksi, mutta jos syytä ei löydy, niin en tän raskauden vuoksi voi saada minkäänlaisia lääkkeitäkään. Ymmärrettävää, mutta alan olla niin väsynyt tähän jatkuvaan yskimiseen, että olisi kiva saada tälle päätös.

Vauvanalku on nyt selkeästi liikuskellut kahden viikon ajan, sitä ennen en oikein osannut sanoa, että tuntuiko mahassa liikkeitä vai ilmakuplia... Istuessa tuntuu välillä ihan kunnon potkuja, mutta aina makuulle käydessä tai aamulla herätessä ipana yrittää työntää päänsä tai takamuksensa miun mahasta läpi. Herttaista tietysti, mutta tunteena oikeastaan aika epämukava ja muistuttaa turhan läheisesti vastikään taakse jääneestä aamupahoinvoinnista.

Nyt kun vauva liikkuu ja on enemmän todellinen, niin tulokkaan sukupuolikin on alkanut kiinnostaa kovasti. On vähän omituista, että joku melskaa mahassa ja on jo kehitellyt omia juttujaan (kuten sen takamuksen tunkemisen aina aamuisin), mutta meillä ei ole vielä aavistustakaan, että onko hän edes tyttö vai poika. Seuraava ultra on kuukauden päästä, jospa sieltä saataisiin vähän vinkkejä. Jos ei, niin sitten täytyy vain kiltisti odottaa pääsiäiseen - harmi vain, että mie olen maailman huonoin odottamaan yhtään mitään.

6 kommenttia:

  1. Melkein aloin kaivata tuota tunnetta, kun joku liikkuu mahassa. En ole liiemmin kaivannut raskaana olemista, mutta onhan siinä oma odotuksen viehätyksensä ja jännityksensä. Miltä tulokas näyttää? Millainen hän on? Koska kaikki tapahtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onhan siinä viehätystä, ettei todellakaan tiedä, minkänäköinen tai -lainen ihmisenalku tuolla mahassa kasvaa. Se tietysti myös hankaloittaa tulevan arjen kuvittelemista.

      Poista
  2. Oi toivottavasti yskäsi loppuu! Minulla on aina flunssan jälkeen kova yskä ja jo sen viikon parin kestäminen on tuskaa.

    Hihi, se on niin jännä ajatus, että joku toinen ihminen liikkuu siellä mahassa. Tosin voin kuvitella, että tuo pään/pepun tunkeminen ei ole kovin miellyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miula yskä kestää yleensä korkeintaan viikon, mutta tää on nyt kyllä viihtynyt ihan liian pitkään. Toivottavasti loppuisi pian tai ainakin saisi tästä selvää ja mahdollisesti jonkinlaiset lääkkeet.

      Ajatus siitä, että mahassa oikeasti mellestää JOKU, on vaatinut aika lailla sulattelemista ja vaatii edelleen. On tää nimittäin sen verran outoa.

      Poista
  3. Haha, miule tuli tästä heti sellanen mielikuva mite koittasin huutaa sille mahan läpi et "lopeta kuka ikinä ootki!" :D

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miekin oon muutamaan otteeseen mutissut jotain rauhoittumisesta, mutta pöh, ei ole tepsinyt. :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!