torstai 10. tammikuuta 2013

Hampurilaissämpylät


Marraskuusta 2011 saakka olen ollut aikeissa kokeilla kotitekoisia hampurilaissämpylöitä. Bongasin silloin ohjeen Ankvan blogista ja päätin, että joskus, kun kärsivällisyys riittää useampaan kohottelukertaan, leivon niitä. Ilmeisesti raskaana oleminen on pidentänyt miunkin pinnaa, joten tässä taannoin leivottiin näitä hampparisämpylöitä.

Ja ai jesta ne olivat hyviä! Vaikka näiden tekemiseen sai menemään puoli päivää (tosin valtaosa siitä oli taikinan kohottelua), niin koko homma oli vaivan arvoinen. Melkein itkin kun maistoin hampurilaistani ekan kerran: juuri sopivan tiivis, kosteus sopiva, ei maistu sahajauholta ja pysyy loistavasti koossa. Suosittelen lämpimästi. 

Hampurilaissämpylöiden ohje on alunperin Voisilmäpeliä-blogista. Tässä suora lainaus sieltä:

HAMPURILAISSÄMPYLÄT (4 kpl)

1 dl vettä (42′C)
2 rkl maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1 1/2 rkl pehmeää voita
voiteluun muna ja tilkka vettä
päälle seesaminsiemeniä
 
Yhdistä lämmin vesi, maito, hiiva ja sokeri. Anna seistä n. 5 minuuttia.
Vatkaa muna kevyesti (ihan käsivatkaus riittää).
Yhdistä kulhossa jauhot ja suola. Nypi voi joukkoon niin että saat aikaiseksi pieniä muruja. Lisää joukkoon vesi-hiivaseos sekä kevyesti vatkattu muna. Sekoita puuhaarukalla taikinaksi.

Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 8-10 minuuttia, kunnes taikinasta tulee sileää ja elastista. Taikina on tahmaista, joten voit joutua lisäämään hiukan jauhoja vaivaamisen helpottamiseksi. Muista kuitenkin, että mitä vähemmän jauhoja lisäät, sitä ilmavampia sämpylöitä saat -- älä siis lisää jauhoja liian herkästi vaikka löysä taikina hiukan koetteleekin hermoja.

Pyörittele taikina palloksi ja siirrä peitettynä kohoamaan lämpimään, ei-vetoisaan paikkaan. Kohota kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, n. 1-2 tuntia.

Leikkaa kohonnut taikina 4 osaan ja pyörittele jokainen osa sämpyläksi. Sämpylät kannattaa pyöritellä suoraan leivinpaperilla vuoratulle pellille, sillä pyörittelyn jälkeen niitä on vaikea enää siirrellä. Hampurilaissämpylöistä kannattaa mieluummin tehdä vähän litteämpiä ja vastaavasti leveämpiä kuin tavallisista sämpylöistä tai pullista, ei ihan pallon mallisia. Näin purilaisia on huomattavasti helpompi syödä.

Kohota sämpylöitä liinan alla vielä toiset 1-2 tuntia. Voitele kohonneet sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla, johon on lisätty loraus vettä. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Laita uunin alatasolle uunivuoka, jossa on muutama desi vettä. Tämä pitää uunin sopivan kosteana. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Paista sämpylöitä n. 10-15 minuuttia uunin keskitasossa, kunnes ne ovat kauniisti kohonneet ja ruskistuneet.



Meillä oli hampurilaisten täytteenä kotitekoiset jauhelihapihvit (ihan vain jauhelihaa, kananmuna, hiukan sipulia, suolaa ja pippuria), juustoa, suolakurkkua, tomaattia, paprikaa ja hiukan ketsuppia. Namnamnamnam.


7 kommenttia:

  1. Tämä on pakko lisätä to-do -listalle! Näyttäävät, ja epäilemättä maistuuvatkin, todella hyvälle :)

    Muutenkin yleensä syömme kotitekoisia burgereita, ne kun voittaa pikamätöt mennen tullen. Kesää ja grillikautta odotellessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ne oli hyviä! Viimeksi kaupassa käydessäni vain tuhahdin, kun näin leipähyllyssä valmiita hampurilaissämpylöitä. Tosin ehkä niihinkin tulee vielä joskus kiireessä turvauduttua.

      Poista
  2. Tosiaan tehtiin yks päivä hamppareita, mutta kaupan sämpylöistä. Pakko kokeilla omaakin pinnaa seuraavan kerran ja tehdä sämpylät itse! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää onkin hyvä pinnatesti. :D Toinen yhtä hyvä on se, kun yrittää makeanhimoissaan antaa mutakakun jäähtyä...

      Poista
  3. Minäkin olen tehnyt joskus kotitekoisia hammarisämpylöitä. Muistaakseni tein pastanjauhantaa-blogin ohjeessa, jossa ne kohotettiin paistettiin foliosuikaleiden sisällä niin etteivät leviä liikaa vaan kohoavat. Täytyy joskus kokeilla tätäkin, ettei tarvitsisi folion kanssa pelata. Näyttävät herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollutkaan tullut ajatelleeksi tuota foliota. Sillä saa varmasti korkeampia sämpylöitä, nämähän ovat aika littania (...tosin tuon valtavan pihvin vuoksi se ei oikein välity kuvasta...) ja ainakin omasta mielestäni se on hampurilaisissa hyvä ominaisuus, niin ovat sitten helpompia syödä. :)

      Poista
  4. Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

    Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Etsiresepti
    http://www.etsiresepti.fi/

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!