torstai 31. tammikuuta 2013

Pupupeitto (tätä oli ihan kamala tehdä)


"Tässä isäpupu on,
tässä äidin näät..." 


" Tässä pikku pupujen 
kaikki näet päät..." 


 "Iloisina nyökkää ne toisilleen vaan -
korvansakin ristiin nämä puput saa!"



Sain viimeisteltyä vauvalle viime keväänä (!!!) aloittamani vauvanpeiton. Kun aloin tekemään tätä, meillä ei ollut hajuakaan koko vauvasta, mutta siivotessani askarteluvarastoja löysin useamman kerän petroolinsinistä lankaa ja päätin kuluttaa näytelmäharjoitusten taukoja neulomalla. Jos meille ei koskaan tulisi vauvoja, niin jollein sukulaiselle tai ystävälle varmasti tulisi.

Noh, miun neulontakäsiala on aivan surkea, joten peitto ei ollut alunperinkään kovin siisti. Oman jännityksensä toi se, että joskus syksyllä olin paikkoja järjestellessäni onnistunut pudottamaan peitontekeleen, ja toinen koiramme oli sitten käyttänyt sitä nukkuma-alustanaan... Pari lankaa oli katkennut, kiitos koiran kynsien, enkä saanut korjattua vahinkoja läheskään huomaamattomasti.

Pupujen kirjonta sujui aika vaivattomasti, mutta ompelukone kehitti valtaisat alalankaongelmat, kun olin kiinnittämässä peittoa fleece-kankaaseen. Ongelmat kuitenkin katosivat kun ompelin peiton viimeistä reunaa. Kiva, kiitos, tekniikka.



Ei siis ehkä mikään kaunistus, mutta vaivalla ja rakkaudella tehty, muutamien voimasanojen säestämänä. Onpahan ainakin lämmin. Ja kivanvärinen.

jk. Lueskelin jouluna äidin luona omaa vauvakirjaani, jossa oli pari kysymystä myös ensimmäisestä kouluvuodesta. Äidin mukaan miun oli ollut koulussa helppo oppia lukemaan ja laskemaan, mutta hankaluuksia olivat aiheuttaneet käsityöt. Tää ei siis ollutkaan vain viimeisten luokkien haaste, kuten olin halunnut itselleni uskotella...

jk.2. Tänään eka neuvola, johon menen yksin. Onkohan se kovinkin erilaista kuin miehen kanssa meneminen? Mies olisi kyllä kovasti halunnut tulla mukaan, mutta koska mie olen sairaslomalla, ei terveydenhoitaja suostunut antamaan meille aikoja ennen kymmentä tai kolmen jälkeen, ne ovat kuulemma työssäkäyville. Ihan jännää, koska neuvola kuitenkin haluaisi sen työssäkäyvän miehenkin osallistuvan aktiivisesti vauvan odotukseen. Ehkä tässä vielä ehtisi saada jonkin neuvola-ajan, johon mieskin pääsee?

10 kommenttia:

  1. Kiva peitto pikku-ihmiselle ja pienet virheet ei haittaa, kun tietää että on itse tehty <3
    Tollaset neule-projektit tuppaa aina mullakin venymään monivuotisiksi :D Nyt on taas yksi uusi työn alla mutta näyttäisi onneksi valmistuvan ajallaan :)

    p.s. Sinä onnellinen, kun mies on ollut mukana joka kerta! Mä jouduin käymään toisessa raskaudessa kaikki neuvolat yksin, mies oli ainoastaan ultrissa mukana :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venyneet projektit on inhottavia, kun niitä ei saa valmistumaan, mutta silti harmittaa, kun ne ovat kesken.

      On ollut kyllä ihan mukava mennä yhdessä, mutta jos lapsia joskus tulee lisää, niin eihän tällaista mahdollisuutta enää silloin ole.

      Poista
  2. Suloinen peitto, ei kannata välittää pienistä kauneusvirheistä!

    Meillä ei mies ole päässyt yhteenkään neuvolaan (kolmas odotus loppusuoralla). Osaan ultrista on päässyt mukaan (ekassa odotuksessa jouduin ramppaamaan ultrassa enemmänkin, niin silloin ei päässyt joka kerta ja tän kolmannen odotuksessa ei päässy ekaan ultraan), mut neuvolat on ollu aina sen töiden päällä, eikä olla katsottu tarpeelliseksi, et se ottais asiakseen töistä vapaata sitä varten. Tai toista ja kolmatta odottaessa, jos se on sattunut olemaan vapaalla, niin on sit jääny lapsia katsomaan, koska mä menen mieluummin neuvolaan yksin kuin lasten kanssa... En mä tosin ole kokenut kovin tarpeelliseksi miehen läsnäoloa neuvolassa, lähinnä siellä vaan tsekataan verenpaineet sun muut arvot, ei olla käyty mitään isompia vanhemmuuskeskusteluja tms yhdenkään terkkarin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jos sitä ei liian tarkkaan katsele, niin virheitäkään ei niin huomaa. ;)

      Hih, kyllä mie siellä neuvolassa pärjään, mutta miehestä olisi ollut mukava tulla mukaan, vaikka samat hommathan siellä tietysti aina joka kerta tehdään. :) Ja samassa tilanteessa tosiaan ollaan täällä jos lapsia joskus tulee lisää, hienoa olisi jos saisi järjestettyä miehen mukaan edes ultraan.

      Poista
  3. Oi miten söpö peitto! Pienet pupujussikat, ihana! Ja miten tuommoiset pienet projektit voivatkin venyä vähän pitempikestoiseksi, en ymmärrä.. =D (nimim. itsekin peittoa 7 kk vääntänyt).

    Siis mitäh, teilläkö katotaan neuvola-ajat työaikojen mukaan? Aika kummallista. Meiltä vaan aina kysytään, että passaako tämä jne. Muutaman kerran mies ei ole lähtenyt matkaan vaan on jäänyt kotiin nukkumaan aikaisten aamuaikojen takia. En ole kokenut kovin tarpeelliseksi, varsinkin näin loppuaikana, kun ei siellä nyt niin hirveän ihmeellistä tapahdu enää. Alussa kaikki olikin niin jännää ja ihmeellistä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän terveydenhoitaja ainakin on kysellyt työajat ja antaa aikoja sen mukaan: tietysti ihan järkevää, miullakin on niin pitkä työmatka, että neuvolassa klo 11 tai 12 ei olisi ollut miulle paljoakaan järkeä.

      En miekään koe tarvitsevani sinne henkistä tukea, mutta hiukan ärsyttää, kun mies haluaisi tulla mukaan, mutta miun kotona ollessa saadaan vain miehelle mahdottomia puolenpäivän aikoja.

      Poista
  4. Minusta taas jotenkin tuntuu että mies on lähinnä vähän ylimääräinen normi neuvolakäynnillä :D viimeksi kun mies oli ekaa kertaa mukana ( nyt siis vaa 2 neuvolakäyntiä takana) ei hänestä tuntunut olevan juuri mitään hyötyä siellä :D Toki haluaa itse osallistua mutten itse koe neuvolakäyntiä välttämättömäksi. Viime raskaudessa pojan aikana kävin yksin kaikissa myös :) Tuo työaika homma on aika jännä, luulisi että ottaisivat huomioon sun miehen työajat vaikka ootkin saikulla.

    Ja ihana toi peitto!
    mie täällä kateudesta vihreänä kun en vielä itse ehdi käsitöitä tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miustakin on tuntunut, että sillä terveydenhoitajalla on lista siitä, miten isää pitää missäkin tilanteessa huomioida. "Mitäs ajatuksia isällä on?" "Miltäs isästä nyt tuntuu?" Mieskin on kokenut sen kovin kiusalliseksi, mutta haluaisi tulla mukaan kuulemaan sydänääniä ja sitä (suht vähää) faktatietoa, mitä terkkarilta saa.

      Poista
  5. Söpö peittohan tuo on! Minäkin olin aika surkea käsitöissä ala-asteella. Tai en ehkä surkea, mutta hidas. Siis aivan järkyttävän hidas ja siksi koin olevani surkea. Käsialani oli myös niin tiukkaa, että virkkaaminen ja kutominen (ts. neulominen) olivat yhtä tuskaa. Eli I feel your pain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun ongelma taas on liian löysä käsiala, ja muistan, miten lapasen ja sukan varsia tehdessä puikot aina putoilivat kilisten lattialle...

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!