keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Vielä kerran, norsuja!


Ehkä miun pitää rajoittaa näitä norsuja... Tätä blogia seuraava kaverini (terkkuja, E.!) kävi kylässä ja halusi sitten käydä kurkkaamassa myös lastenhuonetta. "Mie haluan nähä ne kaikki norsut!" Kiva. Tuliaiseksi E. toi pullon viiniä, koska pullossa oli norsun kuva ja pullon sisältö voi kuulemma tulla lapsen synnyttyä joskus tarpeeseen, jos oikein ärsyttää.

Miulla oli vielä itseasiassa aikomuksena tehdä norsuaiheinen mobile, mutta ehkä jätän sen tekemättä. Toisaalta, voiko norsuja olla liikaa?


Päivän norsuaiheena siis ompelukoneella hurautettu tilkkutyötyyny. Tunsin itseni aika neljäsluokkalaiseksi tätä tehdessäni, mutta tuonne lastenhuoneeseen se kyllä sopii ihan kivasti.

Kankaissa on kierrätetty mm. miun vanhaa t-paitaa ja aiemmista ompeluksista jääneitä tilkkuja. Olen nyt kovasti yrittänyt olla ostamatta uusia kankaita ja käsityötarvikkeita ja käyttää vanhojen jämiä pois: tavoitteena on, että tän sairasloman jälkeen kangasvarastot mahtuisivat askartelukaapin yhdelle hyllylle, nyt olen joutunut vähän levittäytymään koriin, josta olisi tarkoitus tulla vauvan alakerran lelujen yms. säilytyspaikka.

Ilmeisesti se kuuluisa "energinen keskiraskaus" on alkanut nyt vaivata. Eilen päätin ennen nukkumaanmenoa viikata pyykit, mutta homma laajenikin siihen, että siivosin oman henkarikaappini ja lastenhuoneessa olevan liinavaatekaapin. Miehenkin pistin lajittelemaan pahvilaatikollisen omia opiskelupapereitaan: loppujen lopuksi säästettävien pinoon päätyi kymmenen sentin pino erilaisia opaskirjoja. Saatiin lastenhuoneen kaappeihin puolitoista hyllyä lisää tilaa: noh, se onkin hyvä, onpahan jotain tilaa mitä täyttää miun käsityöinnostuksen tuotoksilla.


jk. Ipana on hikkaillut parin viikon ajan. Tänä aamuna mietittiin miehen kanssa, että miksi ihmeessä se hikkaa, kun eihän se edes syö mitään. Googlen kautta löytyi tähänkin selitys: "Sikiöllä on nyt usein hikka. Voit tuntea sen pienet, rytmiset liikkeet. Hikka ei ole sikiölle suurikaan vaiva, vaan auttaa keuhkoja valmistautumaan hengitykseen. Kun sikiö nikottelee, pallea puristuu kasaan ja keuhkotilavuus kasvaa. Sikiön hikkaamista seuraavat usein sen hengitysharjoitukset." Ooo, nyt tunnen itseni kohtuineni tosi tärkeäksi, annan lapselleni paikan, jossa hikkailla <3 Ja vauva muuten nieleskelee, sitä lapsivettä. Nam. Tämän tärkeän tiedon löysin täältä.

jk. 2. Tunnustan, en ole aina ihan kartalla, mitä mahan sisällä tapahtuu tai pitäisi tapahtua. Syytän siitä neuvolasta saatuja raskausoppaita: miusta ne on aivan karmeaa, vaaleanpunaista sokerihöttöä! "Saatat voida erittäinkin huonosti, mutta saat voimaa ajatuksesta, että kannat uutta elämää sisälläsi".."Jotkut saavat nyt raskausarpia, mutta ne ovat vain muisto siitä, kun sait kantaa lastasi vatsassasi..." Yhdessä oppaassa on eri tekstit äidille ja isälle, ja isän omissa on edes jonkinlaista järkeä. Nyt en ole kyllä kuukausiin lukenut edes sitä isän puolta. Onko muilla vastaavia ajatuksia vai olenko mie jotenkin outo..? :D

11 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi tyyny! Mun ompelukone ei suostu menemään hitaasti, se surraa hetken ja sit ottaa hirveen spurtin, sillä ei oo mahollistakaan tehä tollasia kirjailuja :(
    Ei kai se norsumobile olis liikaa, ja täytyyhän mobilen sopia teemaan :)
    Joo, toi vaukirja on vähä siirappinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Miunkin kone taitaa alkaa tarvita huoltoa, välillä on langan kulussa kaikkea ihmeellistä ja sitten taas kohta se toimii oikein hyvin. Ainakaan en myönnä, että vika olisi miussa. :D

      Ai "vähän" siirappinen. :D

      Poista
  2. Ei oo outo, mä lopetin niitten lukemisen jo varmaan reilu 3 kk sitten just ton siirappisuuden ym. turhan hehkutuksen takia. Olihan se alussa kiva tietää, mitä siellä oikeasti tapahtuu, mutta en mie ennää jaksa.. =) Ehkä ne joillekin hehkuttajille sopii, muttei ainakaan tähän talouteen.

    Ja oih, norsumobile! Tee vaan ihmeessä, ei noita ronsuja voi olla liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulle kelpais tylsästi ihan vain faktalista: "Sikiö painaa nyt n.X kiloa ja on Y cm pitkä. Sikiö harjoittelee hengittämistä ja nielee välillä lapsivettä. Oletko muistanut hakea Kelasta äitiysavustusta ja -rahaa? Se täytyy tehdä, ennen kuin laskettuun aikaan on kaksi kuukautta." Ja extrabonuksena voisi olla viikon vinkki: "Vauvalle tarkoitettu sinkkisalva käy myös palovammojen hoitoon, kunhan iho ei ole mennyt rikki." :D

      Norsumobile olisi muuten yhteisprojekti: mie teen norsut ja mies niille mobilen. :D



      Poista
  3. Voisin lisätä siihen viinipullolahjaan viel sellasen ehdon, että sit kun tuntuu että haluat avata sen, siun täytyy kutsua myös miut paikalle.. ;)

    Mie taas kuvittelen, että eräänlaisena kontrollifriikkinä haluaisin raskaana ollessani tietää IHAN KAIKEN ja JOKA HETKI, mitä siellä mahassa tapahtuu. Noh, ehkä palataan asiaan sitten lähempänä.. :D

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva, mie voin vakuuttaa, että yleensä tieto lisää tuskaa. :D

      Hyvä, viini-ilta tiedossa sitten ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä!

      Poista
  4. Voi että, onpas ihania norsuja! Ja ei, niitä ei voi olla liikaa :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin sentään eilen messuilta yhden norsun ostamatta - jos sen mobilen ehkä tekisi. :D

      Poista
  5. Me taas tykättiin niistä oppaista ihan hirveesti! Etenkin siitä missä oli isälle ja äidille omat puolet! :) luettiin aina uuden viikon alussa että mitä tuleva viikko tuo tullessaan! Ja en oo todellakaan mikään vaaleanpunaisen ystävä :D niin niitä makuja on monia! :)

    VastaaPoista
  6. Me taas tykättiin niistä oppaista ihan hirveesti! Etenkin siitä missä oli isälle ja äidille omat puolet! :) luettiin aina uuden viikon alussa että mitä tuleva viikko tuo tullessaan! Ja en oo todellakaan mikään vaaleanpunaisen ystävä :D niin niitä makuja on monia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varmasti ne oppaat on toisista kivoja - mie en varmaan vaan näiden kaikkien pahoinvointien ja kremppojen kanssa ole osannut ajatella kovin vaaleanpunaisesti. :D Kokeilen mahdollisen toisen lapsen kohdalla uudestaan.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!