sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Nimi vauvalle - ei mikään helppo juttu!

"Käytetään jotain netin nimikonetta, klikkaillaan niin kauan, että jokin miellyttää", ehdotti mies.

Jossain kohtaa kuvittelin, että vauvan nimen keksiminen olisi helppoa. No, ei se ole.

Kuva täältä

Meillä on etunimelle "muutama" kriteeri, pitäkää meitä nyt sitten pinnallisina:

  • Nimen pitää olla suomalainen
  • Nimi ei saa olla kovin pitkä
  • Ei yhdistelmänimeä, hankalia kirjaimia tai muita mahdollisuuksia kirjoittaa nimi väärin
  • Nimen pitää sopia yhteen jo valitsemiemme toisen ja kolmannen nimen kanssa (tämä miettiminen olisi varmasti kannattanut aloittaa etunimestä, mutta toinen ja kolmas nimi tulivat niin luonnostaan)
  • Nimi ei saa suoraan tarkoittaa mitään (tai se kuulostaisi kovin satukirjamaiselta sukunimemme kanssa)
  • Nimi ei saa alkaa samalla kirjaimella kuin sukunimemme (miulla oli tyttönimeni kanssa näin ja vihasin sitä) 
  • Nimi ei saa olla sama kuin tuttavapiirin lapsilla
  • Nimi ei saa olla viime vuosien lasten nimien top 10:ssä - joka toisen päiväkotikaverin ei tarvitsisi olla saman niminen
  • (Ja tietysti lapsen pitää näyttää nimeltään: haluan kuitenkin, että meillä on hyvä nimi valmiina synnytyslaitokselle mentäessä, esimerkiksi hätäkasteen varalta)

Miulla on jo vuosia ollut mielessä ihanat nimivaihtoehdot sekä tytölle että pojalle. Mies suhtautui niihin ihan positiivisesti siihen asti, kunnes raskaustesti näytti plussaa: sen jälkeen hän on kelpuuttanut molemmat ehdotukseni toisiksi nimiksi. Aina välillä yritän juonitella nimiehdotuksiani myös etunimeksi, mutta aina se tyrmätään.

Kuva täältä

Ei sen puoleen, miekin olen tyrmännyt useamman miehen ehdottaman nimen. Meillä kun on se ongelma, että mie olen työni merkeissä hoitanut yli sataa lasta ja ollut tekemisissä varmaan viisi kertaa suuremman määrän kanssa. Jotkut nimet ovat sellaisia, että niistä tulee heti miulle selkeästi mieleen joku tietty lapsi, enkä sitten osaa ajatella nimeä enää omalle lapselleni - jännä kuitenkin, että kaikilla nimillä ei ole tällaista vaikutusta.

Yhdessä olemme selanneet nettiä ja läränneet almanakkaa, kumpikin on kirjoittanut ylös jokaisen kuukauden suosikkinimensä, samoin kuin jokaisen aakkosen mukaisen suosikkinsa. Olemme heitelleet nimiä iltakävelyillä, kokeilleet käyttää eri nimiä lauseissa (esim. "Matti, syöpäs puurosi. Missä olet, Maija? Mikko teki tänään tosi hienon palikkatornin..." jne.) , jättäneet asian hautumaan ja sitten taas selanneet almanakkaa.

Kuva täältä

Lopputuloksena löysimme sitten muutaman molemmille kelpaavan nimen, mutta yksikään niistä ei aluksi herättänyt kummassakin yhtä aikaa valtaisaa innostusta. Pienellä hauduttelulla yksi nimi on kuitenkin alkanut kuulostaa oikeammalta kuin muut, ja siihen olemme nyt sitten  verranneet muita nimiehdokkaita.

Ja tällä kuukausia kestäneellä ruljanssilla olemme siis ehkä saaneet aikaiseksi etunimen sille sukupuolelle, jota meille rakenneultrassa ennustettiin. Jos saamme yllättyä synnytyslaitoksella, on uusi nimenpohtimisruljanssi taas edessä. Ja tietysti aina on olemassa se mahdollisuus, että tulokas ei yhtään näytä meidän huolella valitsemamme nimen omistajalta vaan joltakulta ihan muulta.

Toinen ja kolmas nimi löytyivät tosiaan helposti. Toiset nimet ovat niitä miulle tärkeitä, ja kolmannet löytyivät vaivatta suvusta. (Ole hyvä vaan äiti, siinähän arvuuttelet, en usko, että kuitenkaan arvaat. :D)

Kuva täältä


Onko teidän muiden lasten nimet olleet selviä jo alusta saakka? 

Ja jos lapsia ei ole, niin onko teillä valmiina mieluisia nimiä?  



jk. Jäi kertoilematta siitä viime viikkoisesta synnytysvalmennuksesta. Katsottiin diaesitys mukaan suositeltavista tavaroista (melkein täysin samat kuin miun sairaalakassilistassa), synnytyksen merkeistä ja vaiheista sekä osaston tiloista. Sitten kätilö kertoi lyhyesti eri kivunlievitysmenetelmistä (lääkkeet ja luomut) ja käytiin kurkkimassa synnytyssalia ja allasta. Siinäpä se. Jotenkin ajattelin, että tuo valmennus olisi herättänyt miut enemmänkin pohtimaan synnytystä, mutta pohtiminen on ainakin vielä jäänyt pariin lyhyeen keskusteluun miehen kanssa. Jotenkin on kumman varma olo, että kyllä tästä selvitään: koko hommassa mietityttää eniten se, miltä vauva näyttää ja kuinka meidän toisiimme tutustuminen lähtee sujumaan. 

Valmennuksessa selvisi myös, että osaston perhehuoneista on lopullisesti luovuttu tilanpuutteen vuoksi. Neuvolassa oli vielä lupailtu, että ainakin viimeiseksi yöksi pääsisi perhehuoneeseen. Hiukan harmillista miehen puolesta, mutta toivottavasti ei jouduta vauvan kanssa olemaan sairaalassa kovin pitkään. Suunnitelmissa on, että mies käy meidän sairaalassaoloajan suht normaalisti töissä ja tulee sitten iltaisin meitä katsomaan (isien vierailuaika on klo 9-21) ja aloittaa isyysloman sitten, kun me päästään pienen kanssa kotiin.

22 kommenttia:

  1. Kivaa nimenpohdintaa. Kun aikoinaan sain lapseni niin silloin saraalaan mentäessä piti olla yksi nimi valmiina. Maillä ei ollut pojalle vielä keksittynä etunimeä, mutta kolmas nimi oli joten se laitettiin sairaalan papreihin. Hätäkasteessa annettavan nimen ei välttämättä tarvitse olla kutsumanimi vaan vain yksi annettavista nimistä.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon hormonipöllyissäni päättänyt haluavani siihen hätäkastelappuun "ne oikeat nimet", joilla sitten haluaisin sen lapsen kastaakin. En tiedä, mikä juttu tämä on, mutta siitä on nyt tullut miulle tosi tärkeää. Toivottavasti mitään hätäkastenimiä ei kuitenkaan tarvita!

      Poista
  2. Teillä onkin ollut hienot systeemit nimen keksimiselle, varsinkin tuo joka kuukauden nimilemppari kuulosti hyvältä :) Ja kyllä mun mielestä nimellä saa ja pitääkin olla kriteerejä. Meidän kriteereinä oli ainakin tuo, että nimen pitää olla helppo lausua sekä lapsen, että muiden jotka ovat lapsen kanssa enemmän tekemisissä.

    Meilläkin pojan viimeinen nimi oli selvää jo alusta asti, koska mieheni suvussa se oli kulkenut jo useamman sukupolven mukana. Ensimmäinen nimi tuli vastaan kun katselimme Lapin paikallisuutisia. Siellä oli eräs herttainen vanha mies, jolla oli nimi, jonka poikamme sai ensimmäiseksi nimekseen. Silloin tuo nimi kuulosti minulle aivan uudelle, en ollut kuullut sitä aijemmin, mutta nykyään siihen törmää jo jonkinverran. Keskimmäinen nimi aiheutti eniten päänvaivaa, mutta sekin löytyi ennen pojan syntymää :)

    Niin ja ennen ultraa, jossa vauvan sukupuoli selvisi, meillä oli jo tytölle kaikki kolme nimeä, mutta pojalle ei mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää nimen valinta on ollut suorastaan tieteellisen tarkkaa. :D

      Meilläkin oli rakenneultraan mennessä hirveästi nimiehdokkaita, mutta sitten ne kaikki alkoivat vaikuttaa jotenkin huonoilta...

      Poista
  3. Ymmärrän niin täysin tuon kohdan ettei etunimi saa alkaa samalla kirjaimella kuin sukunimi! JOS olisin ottanut mieheni sukunimen naimisiin mennessäni, olisin kuulostanut ihan jollekin sarjakuvahahmolle (samat 2 kirjainta alussa). Pidin siis oman "tyttönimeni", vaikka kovin erikoinen ei sekään ole :)

    Ja lapsen nimen valinnassa minulla on hyvin pitkälti samat kriteerit kuin sinullakin ja vielä lisänä, että etunimessä ei saa olla R-kirjainta. Se kun on niin vaikea oppia, ja haluan että lapsi osaa sanoa nimensä ennenkuin täyttää 5 :) Ja täälläkin on oikeastaan tällä hetkellä toka ja kolmas nimi valmiina, mutta ehdottamani etunimi ei vielä ihan ole saanut mieheni siunausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin R on jotenkin vaikea, vaikka olen ihan aikuinen (yllätysyllätys) eikä mitään R-vikaakaan ole. Tuskinpa siis meidänkään ipanan nimessä nähdään ärrää.

      Poista
  4. Meillä oli kahdelle ekalle lapselle nimet valmiina jo raskauden alussa. Molempia tyttöjä on myös kutsuttu etunimillään heti syntymästä saakka, niitä ei siis ole mitenkään pidetty yllärinä kastajaisiin saakka tms. Tää kolmas on nyt pariviikkoinen, ja ollaan päästy siihen vaiheeseen, että meillä on kaksi vaihtoehtoa, jotka on miehen mielestä hyviä, mut mä en ole ihan vakuuttunut... Tosin, kun sitä lasta sitten alkaa nimellään kutsua, niin siihen tottuu.

    Meillä on yhtenä kriteerinä myös se, että nimestä ei tule mitään älytöntä sananmuunnosta. Mun nimi nykyään on aika kaksimielinen, jos sen kääntää. Töissä nuoriso kyllä jaksaa sillä ilakoida jatkuvasti... No, ei haittaa mua, mutta en silti halua samaa lapselleni. Sananmuunnosten välttämiseksi pois on rajattu pari mun lempparinimeä. Meillä on myös sukunimi, jonka kanssa aika monet jotain tarkoittavat nimet kuulostaa lähinnä joltain kauppojen nimiltä tms, joten sekin rajaa aika monta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin haluaisin, että pienelle olisi nimi valmiina/sen keksisi luonnostaan kotiutuessa, ja että sen pääsisi sitten kertomaan. Toista ja kolmatta nimeä saatetaan pitää "yllätyksenä" ristiäisiin asti, mutta etunimi tulee toivottavasti heti käyttöön.

      Juu nuo sananmuunnokset! Voihan se olla, että vaikka kuinka miettisi, keksii joku älykääpiö kuitenkin jonkin ikävän nimiväännöksen.

      Poista
  5. Miulla kanssa herättää jotkin nimet ajatuksia työn kautta, eli jos ikinä tulee nimien valinta ajankohtaiseksi, uskon että siinä tovi vierähtää;) hyviä erilaisia keinoja työ olette käyttäneet ja nimeä makustelleet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on taas näitä ammatin varjopuolia. :P

      Poista
  6. Meillä esikoisen nimi päätettiin 3 päivää ennen ristiäisiä. :D Se vaan kolahti kohdilleen vasta silloin. Nyt tällä kertaa nimet on kyllä todella selvät molemmille sukupuolille, tosin pojan toista nimeä joudutaan ehkä viel arpomaan :) mutta helposti keksitty ;) minusta tuntuu että tytöille on niin paljon ihania nimiä ja pojalle oli vaikea keksiä sellaista mikä ei olisi jo tuttavapiirissä käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja halusimme lapsillemme hieman erikoisemmat nimet kuin esimerkiksi Matti ja Maija :)

      Poista
    2. Toivottavasti sen tietää, kun se oikea "kolahtaa": mie oon niin kauhea pyörittelemään ja pähkäilemään, ettei sellaista "kolahdusta" varmaan ikinä tule.

      Heeei, Matti ja Maijahan alkaa olla jo suorastaan eksoottisia nimiä hiekkalaatikolla. :D Mutta ihan totta, ei sitä lapselleen kauhean montaa kaimaa samalle luokalle haluaisi.

      Poista
  7. Mulla oli kaks ehdotusta tai oikeestaan aluks miljoona, jotka mies tyrmäs. Ne kaks jäi jäljelle ja niistä mies päätti toisen. Toinen ja kolmas nimi on suvussa kulkevia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siis aika lailla meidän meiningiltä, paitsi että myö tyrmätään toistemme ehdotukset vuoron perään. :P

      Poista
  8. Meillä on muutama nimiehdotelma valmiina. Harmi vaan miehen suvussa on paljon lapsia, joten moni entinen suosikkini on jo "varattu". Onneksi kivoja löytyy muitakin, mutta erityisesti poikien nimien kohdalla tämä on ongelma.

    Minä taas rakas sitä, että etunimeni ja sukunimeni alkavat samalla kirjaimella! Mutta minä tykkäänkin alkusoinnuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olen jo useamman vuoden saanut pelätä, että mitäs, jos miun nimisuosikit meneekin serkkujen ja kavereiden lapsille. :D Kivoja poikien nimiä tuntuu tosiaan olevan vähemmän kuin tyttöjen.

      Hih, miekään en yhtään nyrpistele nenääni, jos jonkun toisen etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella, mutta omalla kohdalla vihasin sitä. :D Johtuukohan siitä, että myös miun toinen nimi alkoi samalla kuin etunimi ja tyttöaikainen sukunimi..?

      Poista
  9. Meillä nimet on ollu selvillä jo melko kauan, siis tytölle ja pojalle. Ehkä tilannetta on helpottanut se, että annetaan ortodoksiperinteen mukaisesti lapselle vain yksi nimi niin ei ole tarvinnut pohtia niin hirveästi. Ehkä me ollaan vaan helppoja tapauksia, kun kävi suht kivuttomasti. =)

    Hyviä nimen pohdintoja kyllä teillä on, tuo kuivaharjoittelu kyllä kuulostaa varsin näppärältä keinolta. Sillä tavoin nimen saa kyllä kuulostamaan omalta ja oikealta. Meilläkin tuota on jo harjoitettu pidempään, vaikka työnimeä vielä käytetäänkin.

    Meillä synnytysosastovierailu kesti 20 min, oikein mihinkään huoneeseen ei päästy tutustumaan, kun kaikki olivat täynnä. Noh, mulla melkein tuli kuitenkin tippa linssiin, kun ajattelin, että kohta siellä ollaan.. =D Hah, hormoonit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan se vasta vaikeaa olisi, rajata kivat nimet vain yhteen. :D Mie en tiennytkään että se on ortodokseilla tapana, mutta nyt kun kävin miettimään tuttuja ortodokseja, niin heillä tosiaan on vain yksi etunimi.

      Myö päästiin tosiaan pyörimään siellä salissa (silleen jännä sana, koska sehän oli miusta vain ihan tavallinen sairaalahuone, vähän kotoisemman oloinen vain) ja kurkattiin muihin tiloihin ovelta, siinä se. Loppuaika istuttiin luentosalissa ja katsottiin powerpoint-esitystä. :D

      Poista
  10. Mulla olis nimet valmiina kyllä, mutta ei lasta ja teillä taas lapsi tuloillaan vaan ei nimeä, surkuhupaisaa. Jotkut sanovat että kun lapsi on syntynyt se oikea nimi putkahtaa vanhempien päähän, joten kannattaako sitä ylimiettiä ja sillä asialla itseään stressata? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miua ois enemmän stressannut varmaan nimenomaan se, että odoteltaisiin vain ipanan näkemistä: se lapsen näkeminen ei kuulemma ole aina tehnyt hommaa helpommaksi. :D

      Poista
  11. Joo, eipä nuo perhehuoneet ole tainneet olla kertaakaan niiden nimenmukaisessa käytössä! Sen verran ruuhkaa on aina ollut! :/ harmi, mutta toisaalta saapahan isä juhlia varpajaiset sillä aikaa kun äiti ja vauva ovat vielä sairaalassa! :) Meillä ainakin taisi kotona sauna lämmetä seuraavana iltana kun poika oli syntynyt!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!