lauantai 2. maaliskuuta 2013

Appelsiini-suklaajuustokakku / fazerina-juustokakku


Tänään tässä talousessa olisi aikomuksena leipoa se mokkatäytekakku, mutta kirjoitellaanpa ensin ylös viime viikonlopun herkku.

Meille on miehen kanssa muotoutunut perinteeksi, että mie teen hänelle synttärikakun ja hän sitten miulle. Viime vuonna sain itse aivan mielettömän mansikkakakun. Koska mie en ole mikään kakkujenkoristelun ihmelapsi, en tänä(kään) vuonna yltänyt ihan miehen suorituksen tasolle - sulatetulla suklaalla koristelu ei sujunut yhtään niin kuin piti. Vika oli miussa, suklaata en voi syyttää.

Kakku oli kuitenkin todella hyvää, makeaa, mutta ei ätläkkää. Appelsiinituorejuusto oli miulle uusi tuttavuus ja se maistui tässä kakussa kivan raikkaasti, ei ummehtuneen tunkkaisesti. Tähän kakkuun yhdistelin useampaa netistä löytämääni ohjetta ja pelottavasta liivatteesta huolimatta tämä on taas niitä maailman helpoimpia kakkuja: mie takaan, että aloittelijakin saa tämän hyytymään! 



FAZERINA-JUUSTOKAKKU (appelsiini-suklaajuustokakku)

Pohja

175 g suklaakeksejä (itse käytin Rainbow:n Cookieseja)
50 g voita sulatettuna

Täyte

1 prk (200 g) appelsiinituorejuustoa
100 g Fazerina- suklaata
100g maitosuklaata (Fazerin sininen) 
½ dl sokeria
2,5 dl vispikermaa
4 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.  Murskaa keksit hienoiksi, sekoita niihin sulatettu voi ja painele vuoan pohjalle. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Sulata suklaa.

Vatkaa kerma.

Vatkaa tuorejuusto ja sokeri huolellisesti sulan suklaan joukkoon.

Kuumenna appelsiinimehu kattilassa, purista liivatelehdistä vesi ja liota ne kiehuvaan mehuun.Anna jäähtyä hetki. 

Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseokseen koko ajan sekoittaen. Sekoita kermavaahto muun täytteen joukkoon.

Kaada täyte vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

Koristele esim. appelsiinilohkoilla ja suklaalla.


14 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä hyvältä! Yllättävän vähän tulee raaka-aineita, sopii siis opiskelijan rahapussille. Onko tää ihan oma reseptis vai onko lainattu tai jostain muokkailtu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tekstissä mainitsinkin, että yhdistelin useampaa netistä löytämääni ohjetta, joten kai tuota voisi sanoa omaksi? :D Tosin aika samanlaisia kaikki fazerinakakut vaikuttavat olevan. :)

      Poista
  2. Voi Minna!! Arvaa onko pakko mennä herkkuostoksille nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosto on suloinen - ne kolmen aineen suklaapiparit pakottivat miut kauppaan. :D

      Poista
  3. Oi nam! Ehkä tästä tuleekin miun pääsiäispaaston loppumis kakku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siun pääsiäispaastoaminen on kyllä kunnioitettavaa - en tiedä, miten oma itsekuri riittäisi. Ehkä kokeilen ensi vuonna?

      Poista
  4. Kivan kuuloinen juustokakku, hieman erilainen! Olen nimittäin jo vähän kyllästynyt niihin "tavallisiin" juustokakkuihin. Mutta tällaista suklaista voisikin joskus kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin kaipaan juustokakkuun muutakin makua kuin tuorejuuston + mahdollisen kiilteen. Suklaa- ja salmiakkijuustokakut on muodostuneet lemppareiksi. :)

      Poista
    2. En ole edes kuullut salmiakkijuustokakusta - taidan olla aika noviisi tällä saralla! :D

      Poista
  5. nam, tää on (oli?) varmasti ihanaa!

    VastaaPoista
  6. Siis apua miten hyvännäkönen kakku!! :D Vesi tulee ihan kielelle, täytyy ottaa ohje talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miua kyllä hävettää nuo omat koristelutaidot, suunnitelmissani se näytti paljon paremmalta - tosin näinhän ne asiat yleensä elämässä menee. :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!