torstai 7. maaliskuuta 2013

Koirien uudet pedit


Meillä kaikillahan on niitä juttuja, jotka pitäisi tehdä, mutta ei vaan saa aikaiseksi.

Kun jouduin sairaslomalle joulukuun puolessa välissä, suunnittelin vähän, millä saisin sairaslomapäivät kulumaan. Yksi tehtävistä hommista oli uusien makuualustojen tekeminen koirille: edelliset alkoivat olla niin kauhtuneessa kunnossa.

Alkuperäinen ajatukseni oli tehdä alustat jo ennen joulua (mutta miulla ei muka ollut kankaita). Sitten päätinkin tehdä ne välipäivinä (löysin kankaat, mutta ne piti ensin pestä), sitten ne jäivät tammikuulle (kuka niitä viitsii leikata), sitten helmikuulle (äääh, liikaa suoraa tikkiä)... Älkää nyt kuitenkaan pelästykö, koirat eivät joutuneet makaamaan kylmillä lattioilla kuukausikaupalla, käytössä olivat ne vanhat pedit - ja juuri siksi miulla ei oikein ollutkaan motivaatiota tähän projektiin. 

Mutta nyt ne on tehty. Eikä siihen mennyt kuin pari tuntia. Miten se taas oli niin vaikeaa?

 
Bloggerilla oli jotain tätä kuvaa vastaan, en saanut sitä vaakaan
Petien päällinen on meidän vanhaa päiväpeittoa (jota on käytetty jo mm. vauvan päiväpeiton ja leikkimaton taustaksi) ja pohja Eurokankaan tarjouskankaista. En oikein tiedä, millaiseen ompeluun se kangas oli alunperin tarkoitettu, se on sellaista liukasta, mutta kuitenkin pehmeää. Niin kuin pehmeä sadetakki? (Yrittäkääpäs kuvitella sellainen.) Kankaiden välissä on pehmikkeenä vanhaa paksua huopaa.

Uudet pedit ovat vaikuttaneet kelpaavan oikein hyvin:


Tuo yläkerran aula on muuten miun ikuinen murheenkryyni. Pitääkin kertoilla siitä joskus - siellä on kaikenlaisia sekalaisia huonekaluja ja hukkatilaa, mutta joudun nyt sietämään sitä tuollaisena ainakin hetken:  tämän mahan kanssa ei kauheasti huonekaluja siirrellä eikä huonekalujen maalaaminenkaan ole raskaana ollessa kauhean suositeltavaa.

2 kommenttia:

  1. Mä en kestä, nuo söpöliinit ovat niin ihania - ja selkeästi hyvin väsyneitä <3 .Kivat alustat! Ja ihanaa, että ne kelpaavat kavereille. Kissat ovat ihan päinvastaisia, ne eivät yleensä halua nukkua siellä missä omistaja kuvittelisi niiden nukkuvan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miekin muistan tuon kissan kanssa elämisestä: hankittiin useampi kiipeilypuukin jossa (meidän mielestä) oli niin kiva koppi tai peti kissaa varten, mutta eihän siellä nukuttu, korkeintaan kerran käytiin pissaamassa. :P

      Koiranhan voisi opettaa nukkumaan tietyssä paikassa, mutta meillä nuo ovat aina nukkuneet missä ovat halunneet. Tosin ne omat viltit ovat sattuneet olemaan ne houkuttelivimmat.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!