maanantai 29. huhtikuuta 2013

Äitiyttä ei niin täysin rinnoin (imetyksestä)

Kuukausi ennen tytön syntymää pohdiskelin imettämisestä näin:

"Neuvolan asennen imettämiseen on ainakin miun kohdalla ollut mielenkiintoinen. Kun imetysesitteet lyötiin ensimmäisen kerran kouraan, terkkari kysyi, aionko imettää lastani. Vastasin, että tietysti, jos se vain onnistuu. Tiedän lähipiiristä niin monta, joilla oma maito ei ole koskaan riittänyt ruokkimaan vauvaa tai on loppunut ihan kokonaan parin viikon jälkeen. Terkkari piti miulle saarnan, kuinka tärkeää on, että äiti imettää omaa lastaan ainakin sen suositellun puoli vuotta ja että saatavilla on sitten kaikenlaisia niksejä ja neuvontaa, jos imetys ei ala sujua. Liian helpolla ei kuulemma saa luovuttaa. Ja juu, tottakai olen halukas kokeilemaan kaikki asennot ja niksit mitä vain löytyy, mutta jos nälkäinen vauva alkaa kammota jo pelkkää rinnan näkemistä (huomaahan tuo nyt jonkin ajan päästä, että ei sieltä oikeasti mitään tule) ja mie olen täysin hermoheikko tapaus kaikesta yrittämisestä, niin mitkä siinä sitten ovat imettämisen mahdollisuudet?

Asenne täysimettämiseen siis on, että yritetään kovasti ja toivottavasti onnistutaan, mutta jos ei onnistuta, niin sitten lopetetaan kun ollaan koko perhe vielä suht tervejärkisiä.."

Ennustinpa tulevaisuuden hyvin.

Rinnat ja imettäminen on hirveän henkilökohtainen asia, mutta se tuntuu olevan varsinkin vanhempien sukulaisten ensisijainen kiinnostuksenkohde tässä vauva-arjessa: "tuleeko siulta tarpeeksi maitoa?" No, kiitos kysymästä, ei tule, ei ole koskaan tullut. Siksi kirjoitan tästä aiheesta nyt jotain vaikka tämä tosiaan aika henkilökohtaista onkin - ehkä joku joskus saa tästä lohdutusta itselleen. Varoitus - tämä on pitkä vuodatus, mutta loppu on sentään ihan onnellinen.

Tyttö tosiaan painoi syntyessään hiukan alle kolme kiloa, joten sairaalassa ollessa tyttö piti herättää syömään kolmen tunnin välein, ensin tissiä ja sitten aina tietty määrä lisämaitoa pullosta, kunnes miun maito nousisi. Päivät kuluivat ja ternimaitoa (synnytyksen jälkeen tulevaa paksumpaa ensimaitoa) tuli, mutta mistään maidonnoususta ei tosiaan ollut merkkejä. Hoitajat lupailivat tytön syntymäpäivänä tiistaina, että maito nousisi parin päivän päästä. Kotiutuessamme perjantaina lupaus oli muuttunut muotoon "viiden päivän sisällä synnytyksestä". Tiistaina neuvolassa puhuttiin "parista viikosta". Miulla alkoi olla vähän huijattu olo.

Kotiutuessa sitä maitoa tosiaan alkoi tulla jonkin verran. Tilanne oli ensimmäiset kolme viikkoa se, että tyttö sai noin kolmasosan maidostaan miulta ja kaksi kolmasosaa pullosta. Ensimmäiset päivät olin aika toiveikas että kyllä tämä tästä, mutta kun aika kului eikä tilanne muuttunut, tuli siinä parit itkutkin väännettyä. Mie olisin edes yhden päivän ajan halunnut ruokkia lapseni ihan itse, tai päästä edes siihen tilanteeseen, että korviketta ei olisi tarvinnut antaa ihan joka aterialla. Jokainenhan haluaa lapselleen parasta ja mie olisin halunnut antaa pikkuiselleni vain sitä kaikkien tutkimusten ja ohjekirjojen mukaan parasta ravintoa, äidinmaitoa, mutta se ei vain onnistunut.

Kokeilin kyllä kaikkia saamiani vinkkejä. Omasta mielestäni olin aika hyvin stressaamatta aiheesta, imetin parin tunnin välein, oltiin tytön kanssa ihokontaktissa, pumppasin maitoa jos tyttö nukkui pidempään, söin hyvin ja join kuin hölmö. Hieroin rintoja, mies hieroi miun selkää, join jopa ykkösolutta jonka kansanperinne lupaili tuovan maitoa ja mitäköhän kaikkea vielä. Ei mitään vaikutusta, paitsi että totesin ykkösoluen maistuvan edes vähän paremmalta kuin alkoholittoman oluen.

Tyttö on ollut rintaruokailun kanssa niin herttainen: hänellä on elkeet ja imuote hallussa, ja voi jesta miten tarmokkaasti hän käy syömään, nostaa hartiat korviin ja  tarraa kiinni! Enemmän kuin kerran on ollut paha mieli, kun pikkuinen niin reippaasti yrittää eikä kuitenkaan saa mahaansa täyteen. Joskus tyttö on imemisen jälkeen tyytyväinen noin kymmenen minuuttia, saattaa nukahtaakin, mutta sitten huudetaan nälkää. Se raastaa äidin sydäntä enemmän kuin hieman, kun ruokintayritystesi jälkeen joudut kantamaan lapsesi jääkaapille ja sitten odottelette yhdessä, että mikro kilahtaa.

Kun yhdistää synnytyksestä toipumisen, korvikkeen kanssa puljaamisen ja yöheräämisistä johtuvan väsymyksen, alkoi aika pian tuntua siltä, että eihän tätä ihminen selväjärkisenä kauhean kauan jaksa. Yritin puhua asiasta neuvolassa, mutta terveydenhoitaja vain totesi, että "me neuvolassa suositamme kuuden kuukauden täysimetystä" (eli haluatteko siis, että täysin terve lapseni näännytetään nälkään?) , "desinfioitte niitä pulloja vain kerran päivässä niin se ei vie niin paljon aikaa" (juu, sehän se tässä se raskain homma onkin ollut... tai sitten ei) ja ehdottomana helmenä "toisilla se maidonnousu vaan kestää vähän pitempään". Sain inttää aika pitkään ennen kuin terveydenhoitajakin myönsi, että toisilla maitoa ei tule koskaan tippaakaan ja aika monella sitä tulee ikuisesti liian vähän, vaikka (täys)imetyksen puolestapuhujat yrittäisivät vakuuttaa mitä. Näin on ollut kautta aikojen ja silloin lapselle on annettu lisäruuaksi sokerivettä, lehmänmaitoa tai varakkaammissa piireissä imettäjän ja köyhemmissä naapurinemännän tissiä. Korvike ei ehkä ole ihan se luonnollisin juttu, mutta jo ennen sitäkin lapsia on lisäruokittu jollain.

Tytön ollessa kaksiviikkoinen heitin haaveet täysimetykseen pääsemisestä. Se helpotti. Nyt me elellään niin, että ensin ruokaillaan tissillä ja sitten juodaan maha täyteen pullosta. Pelkään, että joku päivä lähitulevaisuudessa miun vähäinenkin maidontuotanto ehtyy tai tyttö alkaa hylkimään rintaa, mutta se päivä tulee jos on tullakseen. Toivon, että tyttö malttaisi syödä rintaa ainakin kolmen kuukauden ikään saakka, jolloin vastuskyky olisi parempi kuin nyt ihan pikkuisena. Viimeisen viikon aikana tosin ollaan taas jouduttu nostamaan korvikemäärää tytön kasvaessa (ja miun osuuden tässä ravitsemuksessa pysyessä ennallaan...) joten en tiedä, miten tässä käy. Onneksi päästiin nyt edes siihen kuukauden ikään saakka osittaisimetyksellä, onhan sekin jotain.

 Toisinaan miusta rehelliesti tuntuu, että imettäminen on meillä täysin turhaa koska äidinmaidon osuus tytön ruuasta alkaa olla niin vähäinen. Olen antanut itselleni luvan lopettaa kun siltä tuntuu, ja se hetki on silloin, kun tyttö alkaa raivoamaan rinnalla. Mie en lastani parin hassun tipan takia ala kiusaamaan, mutta lutsutelkoon niin kauan kuin homma kiinnostaa.

Tiedän, että terveitä lapsia kasvaa korvikkeellakin enkä jaksa tuntea asiasta huonoa omaatuntoa. Mie yritin parhaani, mutta se ei muuttanut tilannetta mihinkään. Piste. Se kuitenkin jäi mietityttämään, mistä täysimetyksen epäonnistuminen meidän kohdalla johtui: siitä heti alussa tarjotusta lisämaidostako? Jos tyttö olisi painanut yli kolme kiloa ja "jätetty" miun maidontuotannon varaan, olisiko oma maito noussut paremmin? Ja miten välttämätöntä hoikkien vanhempien tervettä, täysiaikaista mutta hoikkaa vauvaa on oikeasti edes käydä lisäruokkimaan "varmuuden vuoksi"? En ala kyseenalaistamaan hoitajien ja lääkärien osaamista ilman parempaa tietoa, mutta jos joskus olen uudelleen samassa tilanteessa, esitän varmaan vieläkin tiukempia kysymyksiä.

Mitään syytä miun surkealle maidontuotannolle ei siis ole. Monesti lisämaitoon täytyy turvautua, jos vauva on iso tai muuten vain isoruokainen: meidän tyttö ei ole oikein kumpaakaan. Stressaantunut äiti tai rankka, traumaattinen synnytys voivat kuulemma lamauttaa maidon tulon, mutta miun kohdalla ei ollut kumpaakaan. Syön hyvin, juon paljon, ei ole mitään lääkitystä jne. Omasta mielestäni annoin imetykselle aikaa ja kokeilin (ne vähät) vinkit joita terveydenhuollossa oli tarjota. 

Eniten tässä hommassa on tosiaan inhottanut terveydenhoitohenkilökunnan asenne. Äidinmaidon ylivertaisuutta hehkutetaan ja korostetaan, kuinka tärkeää on imettää ainakin sinne puolen vuoden ikään saakka. Mitään apukeinoja tai muita vinkkejä kuin "juo paljon ja odottele" ja "imetä koko ajan niin vauva tilaa rinnoista enemmän maitoa" ei neuvolasta ole kuitenkaan tullut. (Kenen rintoihin meidän likan tilaus on eksynyt? Ei sekään varmaan ole kivaa, kun maitoa vuotaa koko ajan.) Imetysneuvontaankaan miun ei kuulemma kannata soittaa, sen vinkit on tarkoitettu niille, joilla omaa maitoa tulee suihkuten mutta vika on vauvan imuotteessa tms. Olisin kaivannut, että joku olisi sanonut ystävällisesti mutta jämäkästi, että "kuule, se täysimetys ei nyt teidän kohdalla taida onnistua koska äidinmaitoa tulee niin vähän. Mutta se, että tyttö saa siulta kolmasosankin ravinnontarpeestaan, on tosi hieno juttu ja paljon enemmän kuin jollain ikinä.  Siinäkin määrässä on jo tosi paljon entsyymejä, hormoneja, kasvutekijöitä ja vitamiineja. Miulla ois tässä vinkkejä joilla saisitte osittaisimetyksen jatkumaan niin pitkään kuin teistä kaikista tuntuu hyvältä..."

Neuvolan tuen puutteesta on tässä aiheessa muuten kärsinyt turhan moni. Yksi kaveri oli kokenut, että hänen täytyi valehdella terveydenhoitajalle edes osittaisimettävänsä, vaikka tisseistä ei viikkokausiin ollut tullut enää mitään. Toinen osittaisimetti kun oma maito ei riittänyt ja kysyi neuvolassa vinkkejä, mikä korvike olisi parasta ja laadukkainta. Terveydenhoitajan vastaus oli ymmärrettävästi itkettänyt: "No, kaikkein parasta ravintoa vauvalle on se oman äidin maito"... Kiva. En oikein usko, että kukaan äiti antaa lapselleen korviketta vain laiskuuttaan tai mukavuussyistä, kyllähän me sitä äidinmaitoa annettaisiin, jos sitä olisi antaa.

Huh, tulipas siinä tekstiä. Kirjoittelin tätä useampaan otteeseen, mutta ei tässä silti ole kaikki, mitä olisin halunnut sanoa. Tää on varmaan henkilökohtaisinta, mitä olen koskaan blogiin kirjoittanut (synnytyskertomuksessakaan ei kauheasti tunteita käsitelty) ja hiukan mietityttää julkaista tällaista, mutta toivottavasti meidän perheen kokemukset tuovat joskus jollein toiselle jotain ajateltavaa.

Oikein ihanaa ja valoisaa päivää siulle, joka jaksoit lukea ihan tänne asti. <3

13 kommenttia:

  1. Tiedän niin miltä sinusta tuntuu!!!!! Mua on ahdistanut lähes päivittäin koko imetysasia koko raskauden ajan.. Välillä oon ollut sitä mieltä etten edes yritä kun ne vanhat muistot tulee mieleen.. Terveydenhoitaja neuvolassa patistaa imettämään eikä hänen mielestään ole muita vaihtoehtoja kuin imettää, jopa viimeksi katsottiin videotakin imettämisestä jonka takia meinasin oksentaa.. Nyt viimeisen viikon aikana olen toitottanut esikoisen epäonnistunutta imetystäni läheisilleni ja tämä stressi imettämisestä alkaa helpottaa.. Olen ajatellut ainakin kokeilla, mutta jos minusta tuntuu pahalta niin en enää lähde siihen että itketään vauvan kanssa yhdessä kun imetys ei vaan onnistu..

    Luulen että minun imetyksen epäonnistuminen johtui matalista rinnanpäistä, jonka takia rintakumia piti käyttää koko ajan (oli tosi työlästä).. Sekä siitä että koin painostusta joka puolelta asiaan. Mun mielestä on hirveää miten sairaalassa ei anneta korviketta kovinkaan helposti vaan viedään vauva sekä äiti ihan nuukahtamispisteeseen.

    Minusta on ihanaa että edes yrität, itsehän olisin jo varmasti tilanteessasi luovuttanut. Mun poika kasvoi korvikkeilla 3viikkoisesta eteenpäin, missään vaiheessa meillä ei edes ollut täysimetystä.

    En edes muista mitä kirjoitin, mutta toivottavasti sait edes jotain selvää!

    Muistahan että oot paras äiti vauvallesi imetit tai et, ja sinä itse tiedät mikä on sinulle parasta! Mukavaa alkuviikkoa sinulle Blogi-sisko! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. <3 Inhaa, että ollaan oltu samankaltaisessa tilanteessa, mutta toisaalta on niin mukavaa, että on muitakin kuin mie. :D

      Meillä tilanne on siinä mielessä onnekas, ettei ole tarvetta rintakumille tms. varusteille eikä homma ole mitenkään kivuliasta. Imetys toimenpiteenä sujuu meillä hyvin, tulokset vaan ovat kovin laihoja...

      Poista
  2. Itsellä ei ole ollut kummankaan pojan kanssa ongelmaa imetyksen suhteen, vaan maitoa on riittänyt. Mutta silti ottaa todella paljon päähän synnärin ja neuvolan vallitseva korvike-kielteisyys! Munkin huonekaverin vauvaa (synnärillä) huudatettiin puoli yötä, ennekuin suostuiva tuomaan lisämaitoa! Ei ollut itselle kivaa valvoa viereissä pedissä, mutta vauvan äidistä tuntui varmaan 100 kertaa kurjemmalta :( Tsemppiä kaikille EI IMÄTTÄVILLE äideille (ja tietysti muillekin :D)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän neiti sai korviketta kyllä yllin kyllin, mutta huonekaverin kookkaampi vauva ei sitten saanutkaan, vaikka kitisi selkeästi nälkäänsä. En kyllä mene sitten sanomaan, että onko se oikein antaa vauvalle lisämaitoa äidin maidonnousua odotellessa vai ei, mutta huonekaverista kyllä tuntui pahalta ja itsestäkin olisi tuntunut.

      Tuo korvikekielteisyys on kyllä vähän kieroutunutta touhua. Hehkutetaan, miten tärkeää on imettää ja miten neuvoja ja tukea tulee saamaan, mutta sitten kun mitään ihmelääkkeitä asiaan ei oikeasti ole, kohautetaan vaan olkia ja käsketään antaa korviketta. Pahaltahan se tuntuu, kun ensin on kuukausitolkulla vakuutettu, miten paljon parempaa se rintamaito vauvalle on.

      Poista
  3. Kyllä korvikkeilla kasvaa aivan yhtä hyviä ihmisiä. Ei kannata kärsiä huonoa oloa tuosta asiasta, kun kerran parhaasi olet yrittänyt. Luulen, että kaikkein tärkeintä imettämisessä on äidin läheisyys. Imetys on suht hidasta puuhaa ja vauva saa siinä olla aivan äidissä kiinni pitkiä aikoja päivässä. Pullosta tulee yleensä maitoa nopeammin kuin rinnasta joten jos ei tee tietoista päätöstä pitää vauvaa lähellään niin pullolapsi saa vähemmän läheisyyttä. Eli pidä tyttöä paljon sylissä ja lähellä ja nauti hänestä kaikin tavoin. Sillä tavalla olet itse onnellinen ja lapsi siinä samalla saa läheisyydenkaipuun tyydytettyä.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tyttö on ainakin toistaiseksi sekä rinta- että pullolapsi, joten meillä mahan täyttymisen lisäksi myös läheisyyttä riittää, kun käytännössä syödään aina kahdesti peräkkäin...

      Oikein hyvä kommentti ja ihan täyttä asiaa, kiitos! :)

      Poista
  4. voin vaan kuvitella, miten raivostuttavaa kun kovasti yrittää ja sitten saa osakseen tuollasta kohtelua, vieläpä ammattilaisilta. älä anna niiden masentaa ittees, äidit ja lapset on erilaisia ja on typerää kuvitella että kaikkien tulis toimia samalla kaavalla. komppaan emmiä, oot paras äiti lapsellesi imetit tai et ja varmasti tiedät itse mikä sulle on parasta (: ja varsinkin, mikä EI ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mie ymmärrän, ettei mitään taikalääkettä tai varmuudella toimivaa konstia ole neuvolastakaan antaa, mutta asenne voisi välillä kaivata vähän tuulettamista. :P

      Poista
  5. Mua raivostutti tämä aihe jo silloin kun olin raskaana, ennen kuin tiesin miten oman imetyksen kanssa edes tulee käymään. Ei imetyksen perusteella voi määritellä sitä, onko hyvä äiti vai ei. Tuskinpa kukaan nyt voi itse sitä määrätä tuleeko maitoa vai ei, kaikilla sitä ei vain tule. Piste. Tämä yhteiskunta on vaan jotenkin niin tuon imetyksen kannalla ettei tunnuta oikein ymmärtävän, että kaikille se ei vain ole mahdollista vaikka kuinka haluaisi. Ja vaikka kuinka käyttäisi kaikki keinot.

    Olet lapsellesi kaikista paras äiti, muista se. Tulee maitoa tai ei.

    Meillä oli sentään synnärillä niin onnellinen tilanne, että lisämaidon antamista ei mitenkään kyseenalaistettu, sitä pystyi käymään hakemassa aina kun vain siltä tuntui. Lasta ei tarvinnut kenenkään huudattaa. Ikävä kuulla, että kaikkialla ei niin ole. Pöh. Ja mur. Ärsyttävää.

    Hyvä, että kirjoitit aiheesta. Tästä pitäisi puhua vielä vähän enemmänkin, toivottavasti mahdollisimman moni osuu sivuillesi, kohtalotovereita sinulla on runsaasti. Itsekin tiedän monia. Meillä sentään imetys onnistuu, mutta vain rintakumin avulla. Jonkun mielestä sekin on väärin, mutta en jaksa siitä kyllä välittää. Itse teen niinkuin parhaaksi katson. Lapsen ehdoillahan tässä kaikki mennään? Kumpi on parempi nälkäinen vai kylläinen lapsi?? Sitä saisi kaikki miettiä..

    Oho. Tulipa taas avauduttua.. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulla on niin ihana asenne tähän. <3 Ihana, että pystyt ymmärtämään, vaikka tää maitotilanne onkin "vähän" eri. :D

      Jotenkin epäreilua, että me ei tarvita imetykseen mitään apuvälineitä, kaikki sujuu muuten hienosti sitä "pikkujuttua" lukuunottamatta, että miun maidontuotannolla lapsi nääntyisi nälkään. :D Teillä taas ruokaa riittäisi, mutta sitten pitää häslätä kumin kanssa. Ei siis ole helppoa kellään! Nooo, vauvat kasvaa tyytyväisinä, ja sehän se on se pääasia.

      Poista
  6. Herttinen, mie luulin ettei nykymaailmassa imetystä enää juurikaan edes käytetä.. Mie en tietysti näihin juttuihin hirveästi ole perehtynyt, mutta miusta tuo lehmänmaito kuulostaa ihan yhtä mukavalta ja terveelliseltä vaihtoehdolta :)

    Ja vaikka maidon tuottaminen ei nyt menekään ihan niin kuin olisi toivonut, niin lapsella on kuitenkin turvallinen, rakastava koti ja sitä myötä kaikki terveelliseen kasvuympäristöön tarvittavat elementit. Sitä ei saa korvikkeena pullosta.

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Byääh. :D Sovitaan, että en tirauttanut paria kyyneltä kun luin tämän. <3

      Lehmänmaito on miustakin oikein hyvä ja maanläheinen vaihtoehto. :D Tosin taidamme pitäytyä tehdasvalmisteisissa korvikkeissa, johon fiksut tiedesedät ovat lisänneet vaikka mitä mystisiä lisäaineita. ;)

      Poista
  7. Aamen! Törmäsin blogiisi noin kuukausi sitten ja silloin piti jo kirjoittaa, mutta se jäi. Kiitos kirjoituksestasi! Se toi miulle, 3,5 kk ikäisen tyttösen äidille paljon lohtua :) Alusta asti on meilläkin menty osittaisimetyksellä ja oma suruaika siinä meni asiaa käsitellessä. En ollenkaan kuvitellut etukäteen, että se tuntuisi niin vahvasti epäonnistumiselta. Ei siinä auttanut kenenkään sanomiset siitä, että oot silti hyvä ja paras äiti, suru piti ensin surra pois. Etenkin häiritsi se asia, että maidon tuloon (kuulemma) vaikuttaa alkuun paljon myös se, miten rento äiti on ja muistaa säännöllisesti syödä ja juoda jne. No eipä siinä alkuun esikoisen kanssa osaa olla aina rento. Siksipä oli sydäntä särkevän surullista miettiä, että maidon tulo onkin äidin korvien välissä... Neuvolassa asiaan suhtauduttiin onneksi ihan hyvin ja neuvolan täti lohdutti, että kyllä sie sinnikkäästi yritit. Syitä miun "epäonnistumiseen" on ehkä monia ja ne selviää ehkä vasta mahdollisen seuraavan lapsen kanssa. Tai sitten kuulun niiden joukkoon, joilla maitoa ei vain kunnolla tule. Nyt mennään kuitenkin jo aurinkoisemmalla mielellä ja elämä on ihanaa :)

    Elina

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!