lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kotona + synnytyskertomusta



Kotona!

Eilen illalla päästiin kotiin sairaalasta. Miun ajatuksena oli ihan vain raportoida se ja ehkä laittaa pari sanaa siitä, millaisia fiiliksiä kotonaolo on herättänyt, mutta tässä tulee nyt sitten synnytyskertomus ja kotiutumisraportti samalla kertaa. :D Tyttö nukkuu ja miun ei tarvi nyt nukkua eikä tehdä mitään, joten löytyi aikaa ja energiaa tähänkin.

Isot kiitokset kaikille onnitteluista, oli niin ihana lukea niitä! <3

Synnytys

Kaikki tapahtui tosi nopeasti kun sitten alkoi tapahtumaan. Aprillipäivän (maanantai) iltana alkoi supistella säännöllisesti, ja jossain kohtaa aloin miettiä, että hei, täähän varmaan oikeasti syntyy lähipäivinä. Lähetin sitten miehen viemään koirat appivanhemmille tunnin ajomatkan päähän ettei kenenkään tarvitsisi ainakaan seuraavana päivänä ajalle.

Miehen palatessa alkoi jo olla aika varmaa, että hommasta tulee jotain. Viilipyttymäisesti (!! oikeasti!) komensin miehen nukkumaan vielä pariksi tunniksi ja kärvistelin sitten itsekseni. Yhdeltä yöllä lähdettiin sairaalaan ja meidät otettiinkin heti sisään.

Käyrien ja tutkimusten jälkeen makoilin hetken ammeessa (joka oli toisaalta mukavaa vesihengittelyineen, mutta supistukset tekivät koko alavatsasta supistusten välilläkin niin aran, ettei ammeessa makoilu ollut mukavaa) ja sitten hönkäiltiin vähän aikaa ilokaasua. Olin aina ajatellut, että voi kun ei tarvitsisi yöllä väsyneenä lähteä synnyttämään, mutta toisaaltahan se voi olla hyvä juttu: parin tunnin ajan olin ilokaasun ja yliväsyneisyyden vuoksi niin pihalla, ettei ollut mitään ajantajua enkä ollut ihan perillä siitä, keitä huoneessa aina oli ja milloin joku oli vaihtunut. Piti sitten tarkistella mieheltä. :D


Kaikki eteni tosi vauhdikkaasti aamuseitsemään asti, mutta sitten päätettiin antaa epiduraali (johon olin ihan halukas) ja vauvasta piti ottaa verinäytteitä, koska sydänäänet laskivat välillä siihen malliin, että napanuoran epäiltiin olevan kaulan ympärillä ja kätilö kävi välillä juttelemassa sektionkin mahdollisuudesta. Miehen kanssa oltiin kuitenkin jälleen viilipyttymäisen rauhallisia, oli jotenkin jännä luotto siihen, että kyllä kaikki on hyvin. Ja niin olikin, mutta tilannetta seurailtiin pari tuntia.


Synnytys hidastui, kun odoteltiin viimeisen sentin aukeamista useampi tunti. Epiduraalin kanssa oli kuitenkin mukava olla ja sain vähän torkahdettuakin.Välillä jännäiltiin, että syntyykö vauva ennen yhtätoista, ennen yhtä, ennen kahta?

Ponnistamaan päästiin vähän ennen yhtä. Ei luoja millaisia voimia ihmisestä löytyy, olin oikein yllättynyt itsestäni. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja 18 minuuttia (syy siihen selvisi sitten myöhemmin..), mutta miusta se tuntui 15 minuutilta. Vauvalla oli kunnon pahka päässä (eli pää oli synnytyksessä venynyt todella pitkäksi, tiedoksi lapsettomille) joten pään syntymisen kestäminen alkoi jossain kohtaa turhauttaa: olin (hiljaa itsekseni tosin) äärettömän vihainen kätilölle, kätilöopiskelijalle ja miehelle, jotka vakuuttivat, että hienosti etenee koko ajan, vaikka miusta homma ei tuntunut etenevän mihinkään.


Sain tosiaan olla oppimateriaalina, koko synnytyksen ajan mukana oli kätilöopiskelija (ja kun kaikki aina sanovat, etteivät halua opiskelijaa synnytykseen, niin se on oikeasti vain positiivista. Silloin kaikki tutkimukset ainakin tehdään kunnolla, saa itsekin paremmin selvyyttä asioihin ja opiskelijalla on ihan eri tavalla aikaa kuin kätilöllä, joka kuitenkin hoitaa samaan aikaan useampaa synnytystä) ja miun synnytyksen loppu oli osa synnytysosaston ja naapuriosaston kiireapuharjoitusta: loppuponnistuksissa läsnä olivat mies, kätilö, kätilöopiskelija ja kaksi hoitajaa naapuriosastolta. Onneksi en (tätäkään) tiennyt etukäteen, mutta siinä tilanteessa se tuntui ihan luontevalta. :D



 Tyttö syntyi 13.47 (vaikka joillein kavereille ehdin vahingossa viestissä väittää, että tuntia aiemmin). Luulin, että olisin purskahtanut itkuun, mutta sen sijaan ilmeisesti vain tuijottelin miestä hämmentyneenä ja yritin kurkkia, miltä tyttö näyttää. Vähän sitten tirautin, kun sain tytön rinnalle: hänellä tosiaan on miun kuvitelmien mukaan ruskea tukka, tosin vähemmän ja vaaleampana kuin miulla aikoinaan.  Tytön itku loppui heti ja hän vaan tuijotteli meitä isoilla, tummilla silmillään. Ihmettelin vain siinä, kuinka meidän lapsella voi olla niin suuret ja kauniit silmät. <3

Tyttö syntyi tosiaan viikko lasketusta ajasta, rv 41+0.  Pituutta oli 52 cm ja painoa 2870 grammaa. Koska tyttö oli alle kolmikiloinen (mitä oltiin osattu odotellakin), oltiin ensimmäinen päivä lämpötarkkailussa ja kaksi vuorokautta sokeriseurannassa, mutta kaikki oli kunnossa. Nyt vaan syödään kovasti ja yritetään saada paino yli kolmen kilon.

Mie sain juhlaruuaksi perunaa ja makkarakastiketta (...) ja vielä ennen vuodeosastolle siirtymistä saatiin miehen kanssa synttärikahvit.

Osastolla kaikki meni kivasti. Henkilökunta oli todella mukavaa, vierihoito sujui hyvin ja vauvan hoitelu tuntui tosi luontevalta alusta pitäen. Luulin olevani hermostunut kuin mikä, mutta pöh, kaikki meni tosi hyvin. Tyttö on syömisessä oikea mestari, siinä mie olen vielä se harjoittelija.


Ekan yön olin huoneessa yksin, sitten sain tosi mukavan huonekaverin.

Tokana päivänä kätilö ja kätilöopiskelija kävivät juttelemassa synnytyksen kulusta ja olisin saanut esittää kysymyksiä, mutta miusta kaikki oli vain mennyt älyttömän hyvin. Heti synnytyksen jälkeen sain kuulla, että tyttö oli syntynyt avosuisena, mutta eihän se kertonut miulle mitään. Juttelussa sitten paljastui, että se oli ollut syy pitkittyneeseen avautumiseen ja ponnistamiseen: ennen ponnistusvaiheen alkua kätilö oli tutkinut vauvan pään asentoa ja epäillyt avosuisuutta, mutta asiaa varmistanut lääkäri oli ollut sitä mieltä, että pää on ihan oikeassa asennossa. (Miulle ei silloin puhuttu avosuisuudesta mitään, ainoastaan siitä, ettei pää ole vielä kääntynyt ihan oikein). Koko homma olisi voinut päättyä imukuppiin tai sektioon, mutta alatiesynnytys onnistui, koska vauva oli niin kevyt JA mie jaksoin ponnistaa olemattomista unista huolimatta JA lantio oli tarpeeksi leveä. Aikamoinen tuuri siis. Onneksi en silloin ponnistaessa tiennyt tilannetta.


Kotona

Kotiinlähtölupaa odottelin kovasti ja se tuli tavalliseen tapaan neljäntenä päivänä eli perjantaina. Tytöstä otettiin vielä iltakuudelta pari kontrollikoetta joiden tulokset saadaan alkuviikosta, mutta niissä tuskin tulee vastaan mitään.

Tyttö on (ainakin vielä tällä hetkellä) todella kiltti, hän syö hienosti, katselee isoilla silmillään tarkkaan ja nukkuu hyvin: tässä koko ajan virkeimmät hetket ovat olleet päivällä ja yöaikaan likka herätettäessä kyllä hoitaa syömiset muttei edes herää kunnolla ja nukahtaa sitten taas heti sänkyynsä. Katsotaan, tilanne varmaan muuttuu heti kun julkaisen tämän kirjoituksen. :D Syömään pitää tosiaan herätä kolmen tunnin välein, kunnes paino nousee kolmeen kiloon. Ainakin vielä se on sujunut hyvin ja positiivista on, että se pitää vauvan (ja meidät) hyvässä rytmissä. Miekin olen nukkunut ihan hyvin - ja saan nukuttua paljon paremmin heti, kun maltan olla puolen tunnin välein varmistamatta, että tyttö hengittää.


Mies on ollut aivan ihana, passannut miua, hoitanut kotiaskareita ja opetellut hoitamaan tyttöä. Uskomatonta, mitä vauhtia tuo on oppinut kaiken eilisen illan ja tämän päivän aikana! Meidän sairaalassaoloaikanakin tuli toki jotain harjoitusta parina tuntina päivässä, mutta ei tietysti läheskään kaikissa jutuissa.

Mies toi sairaalasta koirien haisteltavaksi vauvan vaipan. Nuo olivat eilen ihan täpinöissään miun näkemisestä (ja luoja, miten isoilta ne miusta vaikuttivat, kun olin tottunut hoitelemaan vain vauvaa). Pienempi suhtautui vauvaan aika rennosti, mutta isompi vinkui ja kiehnäsi joko hermostuneena miun jaloissa tai murjotti yksinään talon peränurkassa. Yritettiin miehen kanssa olla ihan tavallisesti niin isompikin rauhottui parissa tunnissa ja tämä päivä on jo sujunut koirilla jo melkein tavallisesti - vauvan vikistessä vikisevät toki nekin, ja tyttöä kannellessa kiinnostaa miun sylissä oleva nyytti kovasti. Oikein hyvin siis menee.

Hienoa olla kotona. Olo on kauhean varma ja luonnollinen, sellainen, että hyvä tästä tulee. Babybluesia odotellessa. :D Hormonit toki jyllää ihan kauheina, eilen aloin itkeä ääneen autossa kun näin aurinkolasini hanskalokerossa: "Byääääh, kun mie laitoin nuo tuonne, meillä ei vielä ollut vauvaa!". Myös sairaalasta lähtiessä itkin kuin pieni vesiputous sitä, että synnytys ja sairaala-aika oli nyt kokemuksena ohi: ei se ollut miusta positiivinen eikä negatiivinen asia, se vain itketti. Ja jos mies ihastelee tyttöä tai liikuttuu, niin sitten mie vasta itkenkin...

Että sellaista. Ihanaa on, tyttö on niin pieni ja kaunis ja suloinen ja hento ja ihana ja reipas ja byääähnytmiuataasitkettää. Miullakin olo on hyvä vaikken nyt ihan maratonille vielä lähtisikään, mieskään ei ole ihan stressaantunut ja vaikuttaa siltä, että kotonaolo tulee sujumaan hyvin.


Miehellä on nyt kaksi viikkoa isyyslomaa, ihana saada vain olla kotona kaikki yhdessä ja pesäillä oikein kunnolla.

21 kommenttia:

  1. Ja byäähnytmiuakitaasitkettää.. Ihan uskomatonta, että teillä on oikee vauva! Ja sie olet äiti! Kaikki menee varmasti hyvin omalla painollaan, miul on sellanen fiilis, että lapsella on teidän luona aivan ihanteelliset olosuhteet olla ja elää :)

    Kunhan ootte nyt rauhassa pesäilleet, niin varaan heti vierailuajan.

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mie höpötänkin tytölle että "äiti pesee" ja "äiti laittaa", niin en mie vielä miellä itseäni äidiksi. :D

      Ootamme siua jo kovasti käymään!

      Poista
  2. Täällä yks mamma vollottaa lukiessa tätä postausta! Suloinen kaunis tyttö!! Se on jännä miten saa jostain ihmeestä niitä supervoimia synnytykseen vaikka olis kui väsy. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä en olis uskonut, että miustakin sellaiset löytyy, mutta niin vaan löytyi! Luonto on ihmeellinen.

      Poista
  3. Onnea vielä kerran ja mukava kuulla että kaikki on sujunut hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Oli kiva lukea synnytyskertomus, kiitoksia siitä! :) Hyvä, että kaikki sujui hyvin ja hyviä kevätpäiviä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. :) Vähän mietin että kirjoitanko tuota, mutta tuon saman voisin kertoa kaupan kassallekin. Ja itsestä on ollut kiinnostavaa lukea toisten kertomuksia, joten... :)

      Poista
  5. Oi ihanaa! Vähänkö mahtavaa, että sielläkin on alkanut menemään hyvin! Ihana lukea kuulumisia, hyvin tutuilta kuulostaa fiilikset. Kyllä ne nuo miehet pärjää hyvin, mie ainakin olen otettu oman miehen toiminnasta. Ei voisi kyllä paremmin enää lastansa hoitaa, välillä joudutaan vähän taistelemaan siitä, kumpiko lasta hoitaa.. =D

    Kaikkea hyvää ja iloa kotipäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Saatiinhan myö ne vauvat lopulta pois mahoista, jännä nähdä, jatkuuko samankaltaisuudet vielä vai onko vauvaperhe-elämät nyt ihan erilaisia.

      Miehet/isät on kyllä kullanarvoisia! <3

      Poista
  6. Ihana kuulla, että kaikki on mennyt hyvin sekä sairaalassa että kotona. Todella soma suurisilmäinen tyttö, ei voi muuta sanoa <3 ja hän näyttää aivan pikkuruiselta, kun vertaan omaan nyt kuusikiloiseen kainalohiireeni :)

    Nauttikaa tyttärestänne nyt täysin rinnoin (hah, kulunut vitsi)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Byäääh, painaako miunkin kääpiö joskus kuusi kiloa? Apua! :D

      Kiitos, myö kyllä nautitaan koko rahalla!

      Poista
  7. Ihanaa, että kaikki on mennyt noin hyvin! Ja jaksat okein blogiakin päivitellä, itse en olisi voinut kuvitellakaan jotain sellaista ensimmäisten viikkojen aikana. Ja niistä viikoista on jo yli vuosi, aika menee kamalaa vauhtia - nauttikaa yhdessä olosta ja tästä vaiheesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin luulin, että tässä olisi jonkinlsinen blogihiljaisuus ja varmasti sellainen tuleekin jossain kohtaa, mutta sattui olemaan samaan aikaan luppoaikaa sekä energiaa.

      Kiitos, me nautimme! :)

      Poista
  8. Suloinen pikkuinen tulikin teille. Oikein säännölliset kauniit kasvot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei liene yllätys, että miusta hön -tietysti- on maailman kaunein lapsi. :D

      Poista
  9. Tosi hienoa että kaikki on sujunut hyvin! Ja miten ihanan suloinen tyttö <3

    Nyt on varmasti ajatukset ihan muualla kun bloginpäivittämisessä, mutta sulle on kuitenkin blogissani haaste, jos vaikka myöhemmin haluat sen tehdä (: http://avaruustanssiaiset.blogspot.fi/2013/04/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, tartun siihen tulevaisuudessa - jos hormoniaivoillani muistan! :D

      Poista
  10. Voi pientä suloista vauvaa! Kiva lukea, että kaikki on lähtenyt sujumaan hyvin. On se aika käsittämätön ajatus, että ensin ei ole vauvaa ja sitten yhtäkkiä onkin.

    VastaaPoista
  11. Voi onnea pienestä suloisesta typykästä <3 ja hienoa että siellä on kaikki sujunut noinkin mallikkaasti :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanaa! Tässähän alkaa jo olla ihan vauvakuumetta :D

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!