tiistai 7. toukokuuta 2013

Tyttömäistä


On se aika kivaa olla tyttö (vaikka sitten tällainen 25-vuotiaskin). Saa täyttää kotinsa näteillä tavaroilla, innostua pienistä, suloisista asioista, pukeutua nätisti (...jos löytää aikaa) ja vieraat tuovat kukkia.
Lahjoja

Tytön syntymän vuoksi meillä on käynyt vieraita runsain mitoin, ja erityisesti viimeinen viikko on ollut aika täyttä. On ihanaa nähdä ystäviä, mutta on sekin ihanaa, kun tänään meille ei tule ketään - meinaan ottaa ilon irti tästä päivästä ja olla imuroimatta, se kun on koiraperheessä aika vakiorutiini ennen kuin vieraat päästetään ovesta sisään. :D

Ihanat vieraat ovat tuoneet tytölle ihania lahjoja. On tullut kirjoja, leluja, astioita, pipoja, tuttipullo, tutteja, laukku ja vauvanhoitotarvikkeita - aika paljon kaikenlaisissa vaaleanpunaisen sävyissä. Ihan hyvä, sitä väriä kun emme ole kauheasti itse likalle ostelleet.

Lisää lahjoja

Tytöllä on vihreät vaunut, vihreä turvakaukalo ja petrooli manduca, joten ei kai liene ihme, että perillistämme luullaan aika usein pojaksi ulkomaailmassa. Eräs naapurin rouva oli kovin nolo, kun luuli vihreässä turvakaukalossa matkustavaa, valkovihreään kaukalopussiin puettua neitiämme pojaksi, mutta mie en tajunnut pahastua. Sama on toistunut vaaleansinisissä potkuhousuissa ja punaraitaisessa haalarissa, joten olen käynyt miettimään, että onko vaaleanpunainen muka oikeasti se ainoa pikkutyttöjen väri ja kaikki "sukupuolineutraalimmat" värit ovat sitten poikavärejä?

Vaaleanpunainen on ihan nätti väri, mutta mie yritän tietoisesti ympäröidä tyttöä myös muilla väreillä. Itsepintaisesti puen vaaleanpunaisten bodyn kaveriksi keltaiset housut ja kun kynsisaksissa oli värivaihtoehtoina vaaleanpunainen ja -sininen, valitsin ne siniset. Mie en usko siihen, että pelkästään vaaleanpunaisissa vaatteissa kasvaneesta, vaaleanpunaisessa huoneessa asustavasta tytöstä tulisi jotenkin monivärisempää elämää viettänyttä kanssasisartaan ressukampi, mutta jotenkin tuntuu oikeammalta käyttää myös muita värejä. Ehkä tää on jonkinlainen reaktio siihen, että kaupat ovat täynnä vaaleanpunaisia pikkutyttöjen juttuja ja muista väreistä joutuu maksamaan extraa. (Tämän olen huomannut jo ainakin haalareissa. Ensi syksyksi miulla on tytölle harmaa äitiyspakkaushaalari ja vaaleanvihreä haalari vaaleanpunaisella vetoketjulla, mutta jo valmiiksi inhottaa alkaa etsimään kohtuuhintaista, suht sukupuolineutraalia kevätpuolen haalaria siedettävään hintaan.)


Viime aikoina jutut ovat menneet aika lailla vauvan vaatteiden ja ostosten käsittelyyn, mutta lauantaina äitikin sai jotain!


Mies osti miulle Nominationin Paradiso -rannekorun tytön syntymän kunniaksi - olin todella liikuttunut. Jouluna sain saman sarjan kaulakorun ja kuulemma on toiveita saada jossain kohtaa vielä korvakorutkin. Sisäinen koruharakkani kiittää! Korujen ostaminen miulle ei kuulemma ole mitään helppoa (uskon), joten mies lienee helpottunut, kun kerrankin löytyi jokin mieleinen sarja.

Tajusin eilen, että kahden viikon päästä tytön ristiäiset on jo vietetty. Järjestelyt lienevät ihan hyvällä mallilla, mutta inhottaa kun ajattelee, miten paljon tehtävää ensi viikolla on. Noh, pappi on nyt ainakin tulossa paikalle ja meidän koko perheellä on juhlavaatteet valmiina, syötetään vieraat sitten vaikka lähihesburgerissa jos kauhea laiskuus iskee. Voisikohan koko kastetilaisuuden järjestää siellä...?

Ristiäisten lisäksi meidän perheessä lienee kesällä myös toiset juhlat, mies on nyt anonut valmistumista yliopistolta kesäkuun lopulla ja diplomityökin on jo matkalla painoon. :)

7 kommenttia:

  1. Olen kuullut, että Espanjassa vauvan vaatteiden väri ei kerro mitään sukupuolesta. Tytöt erottaa siitä, että heillä on korvakorut suurinpiirtein synnytyslaitokselta lähtien.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää, korvakoruista ne naapuritkin erottaisivat, kumpi onkaan kyseessä. :D Ei kyllä tulisi mieleenkään rei'ittää tytön korvia vielä, mutta se taitaa tosiaan olla joissain kulttuureissa tapana.

      Poista
  2. Meidän poitsun vaunuissa on vaaleanpunaista maastokuosia ja on häntä luultu tytöksi muutaman kerran :D Vaunut hankittiin käytettyinä ja olivat muuten niin hyvät, etten antanut kuosin häiritä. Pääväri on kuitenkin beige. T:n vaatteet ovat muutenkin väriltään aika laidasta laitaan punaisesta ja oranssista vihreään ja siniseen. Minusta on kiva, kun on kunnon värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se piti vielä sanomani, että minusta on jännä, että vauvoilla käytetään paljon pastellivärejä, vaikka eikös vauvat juuri erityisesti tykkää kirkkaista väreistä, kuten punaisesta?

      Poista
    2. Totta, värit on kivoja. Ja "silloin joskus kun me ollaan oltu lapsia" niitä oli lastenvaatteissa enemmän, itsekin poseeraan sinivalkoraitaisissa ja kirkkaankeltaisissa vaatteissa. Toinen siskoista on miua kuusi vuotta nuorempi ja hänen vaatteensa ovat kuvissa jo vaaleasävyisiä pastelleja.

      Tosin, koska vauva ei kauheasti katsele omia vaatteitaan, niin pitäisikö äidin sitten pukeutua niihin kirkkaisiin väreihin niin näkyisi paremmin? :D

      Poista
  3. Oikeastaan hassua, että kaikki tämä nykyinen sukupuolineutraalisuus ja -sensitiivisyys tuntuu kulminoituvan lasten vaatteisiin. Ja välillä niinkin päin, että tytöllä ei ehdottomasti saa pitää mitään vaaleanpunaista, ettei nyt vaan tueta mitään patriarkaalisia valtarakenteita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tytöt eivät saa leikkiä nukeilla eivätkä kotileikkiä tai ainakaan pukeutua prinsessoiksi, äitiä ei saa sanoa äidiksi eikä isää isäksi, ettei vain tule mitään vaikutteita. :P

      Itse olen leikkinyt formulakuskia ja miut on puettu siniseen, ja "silti" päädyin pienipalkkaiselle, naisvaltaiselle alalle. Eräs sukulainen taas puettiin lapsena vain vaaleanpunaiseen ja koristettiin rusetein, hän takoo nykyään rahaa teknisellä "miesten alalla". Jotenkin en jaksa uskoa, että vaatteiden väri vaikuttaisi.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!