tiistai 23. heinäkuuta 2013

Harmaa (päivä) ja muut iloiset (sadekelin) värit

Eilen satoi. Koko päivän. Ja miun täytyi viedä paketti postiin. Kiva.


Lapsuudenkotini oli omakotitalo maalla, ja äidilläni oli tapana tuupata meidät kolme tyttöä ulos joka päivä kahdesti, säässä kuin säässä. Muistan, kuinka inhottavaa oli vetää kurarukkasia rukkasten päälle, mutta ei me kai pahemmin valitettu. Sateella laitettiin kuratamineet ja talvella toppavaatteet - sisälle sai sitten mennä kun huvitti, mutta yleensä ulkona viihdyttiin hyvin. Syksysateessa leikittiin pimeällä piilosta ja talvella tehtiin lumilinnoja. Aika kultaa lapsuusmuistot, muistan vain, kuinka jännää oli kököttää pimeällä piilossa jossain pusikossa tai kuinka hienoja lumipullia sai aikaiseksi sohjokauhalla, en niinkään niitä karmeita kurarukkasia.

Mutta niin, asiaan. Päätin jälleen kerran opettaa Ellulle, että ulkoilla voi joka säällä ja sovitut hommat täytyy hoitaa. Siispä tytölle lämpimästi päälle, sadesuojaa vaunuihin, miulle asianmukaiset tamineet ja menoksi. Oli märkää mutta mukavaa.

Eihän meitä ole tehty sokerista, vaikka aika makeita ollaankin
Miun sateenvarjo mätsäsi Ellun vaunuihin

Me asutaan aika ihanteellisella paikalla, todella rauhallisessa korttelissa kuitenkin vain parinsadan metrin päässä lähimmistä ruokakaupoista. Puolen kilometrin säteellä ovatkin sitten neuvolat, terveyskeskus, kirjasto, pikkiriikkinen kirpputori, posti, uimaranta, useampi leikkipuisto ja ihan tarpeeksi harrastusmahdollisuuksia. Metsäänkin pääsee ja bussilla tai autolla on keskustassa kymmenessä minuutissa. Aika ihanteellista vauvan kanssa asusteluun siis, vaikka tuosta naapurilähiöstä sitten löytyykin vaikka minkälaista hiihtäjää, joihin en huolisi Ellun parin vuoden päästä itsekseen törmäävän...


Postitushommien lisäksi käytiin sillä minikirpparilla, jossa yritänkin käydä nykyään kerran viikossa: kirpparia nimittäin ylläpitää työpaja jonka toimintaa haluan tukea. Ostan aina vähintään postimerkkejä jos en muuten löydä mitään. (Pitäkööt hölmönä, mutta mie olen huolissani, että jos tuolla ei käy kukaan, niin mitä sille sitten käy? Tuollaisia työpajamahdollisuuksia kun on muutenkin liian vähän.

Tällä kertaa (kuten yleensäkin..) löysin kuitenkin jotain, uudenveroisen neuletakin ja hienon vanhan maljakon:


Kirjastossakin käytiin (on muuten niiiiin luksusta, kun kirjasto on noin lyhyen matkan päässä). Lainasin Oon vinkkaaman Minä syön itse -kirjan (pitääkin kirjoitella siitä) ja Vauvan ja taaperon keittokirjan. Lisäksi lainasin Paul McCartneyn Eilinen -kirjan (oisko tälle nyt oikeasti voinut keksiä jonkin toisen suomennosnimen?) ja kirjan kotipaikkakuntamme mielenkiintoisista rakennuksista. Ihan kuin ehtisin noita lukemaan! :P


Kirjastossa oli myös Tästä saa ottaa -hylly, ja nappasin sieltä vanhan Encyclopedia Americanan (C-osan). Ihan vain hienojen vanhojen kuvien takia, noista saa vaikka kuinka kivoja kortteja!


Lopuksi käytiin ruokakaupassa ostamassa maitoa ja kaalia. Jee, jännää. Kotiin palatessa oli kuitenkin olo kuin olisi ollut pitemmälläkin kierroksella, sateessa ulkoilu kun oli niin erilaista.

Ellun neuvola siirtyikin ensi viikosta tälle päivälle meidän ensiviikkoisen reissun takia. Ihan kiva, vaikka onkin nyt vähän varhainen nelikuukautisneuvola. Toivottavasti olisi mukava lääkäri (täällä kun on aina eri), miua hiukan mietityttää pari juttua enkä haluaisi, että miua leimataan hysteeriseksi kun kysyn niistä.


Mites te muut, jäättekö sateella ja pakkasella sisällä vai ulkoiletteko säässä kuin säässä?

7 kommenttia:

  1. Noihin kirjoihin pitäisikin tutustua :)
    Meillä ulkoillaan melkein säällä kun säällä..
    Eilen rupesi ihanasti satamaan vettä kesken lenkin :D siinä olikin sitten kiva sateessa lenkkeillä ilman sadevaaatteita/varjoa, vauva tosin nukkui tyytyväisenä kun pieni ropina kävi vaunujen päällä. Minut on normaalisti tehty sokerista mutta ehkä tämän reissun jälkeen menen ulos sateellakin :D pukeutumiskysymyshän se vaan on ;P Poika haluaa ulos satoi sitten vaikka jäniksiä taivaalta :D Pikkupakkaset vaan piristää mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olin huomaavinani, että sateen ääni sai Ellun nukahtamaan äkkiämmin. Ja onhan se rentouttava ääni!

      Jäniksiä taivaalta. :D

      Poista
  2. Hih tuli kanssa yksi lapsuuteeni liittyvä ulkoilumuisto mieleen tässä yhteydessä. Äitini kerran kanssa tuuppasi minut ulos, nauttimaan raittiista talvipäivästä. Itse olin eri mieltä, en halunnut olla ulkona. Esitin sitten rehtinä tyttönä, että naapurin poika oli antanut minulle lumipesun ja tulin surkeana itkua tuhertaen kotiin. Eipä tarvinnut sinä päivänä enää ulkoilla ;) Toivottavasti Tirpasta ei tule yhtä kiero kuin äitinsä on!

    Mutta joo, ulkoilen kyllä melkeinpä säällä kuin säällä. En kestä olla sisällä kokonaista päivää putkeen. Tarvitsen raitista ilmaa - satoi tai paistoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, miten kieroa. :D Noh, itse yritin ala-asteella hiihtolenkillä kovasti katkaista suksea, ettei olisi tarvinnut hiihtää kamalan kylmässä tuiskutuulessa. En onnistunut, nykysukset ovat aika kestäviä.:D

      Totta, raitista ilmaa pitää saada tai tuntuu, että pää räjähtää!

      Poista
  3. Kyllä minä ulkoilen säällä kuin säällä ja varsinkin kun pyöräilen lähes ympäri vuoden, on pakko myös kohdata niitä sateita ja pakkasia. :D Eikä se oikeastaan edes ole mitenkään inhottavaa loppuviimein kuin pukeutuu oikein ja ottaa tarpeen vaatiessa vaihtovaatetta mukaan. On ihanaa kun Suomessa on vuodenajat, jotka noudattavat eri olosuhteita. En vaihtaisi tätä mistään hinnasta ympärivuotiseen auringonpaisteeseen ja helteeseen! (:

    PS. Ihana toi maljakko. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikään ei ole ihanampaa, kun päästä (pyörä)lenkillä kastumisen jälkeen takaisin lämpimään kotiin! Ihan totta, varustautumiskysymyshän tämä Suomen säissä ulkoilu on. :)

      Miekin tykkään vuodenaikojen vaihtelista, mutta talvi on ehkä hiukan liian pitkä. :D

      Poista
  4. Miä lainasin myös tuon minä syön itse -kirjan ja olihan siinä hyviä vinkkejä ja ennen kaikkea sai sormiruokailuun kannustusta ja rohkeutta. T on syönyt puolivuotiaasta lähtien myös itse sormiruokaillen. Täysin meillä ei kuitenkaan sormiruokailtu vaan tein myös soseita, joita sitten syötiin ohessa. Nykyään poika syö lähes kaikki ruuat itse (äsken onnistui hajottamaan puurolautasen heittäessään sen ruuan päätteeksi lattialle..) Toivottavasti Ellun sydän on kunnossa! Tuommoisia voi olla vaikea olla murehtimatta, vaikkei todennäköisesti mitään olisikaan ja siitä mitään hyötyä etukäteen olekaan huolehtia. Kauniita kesäpäiviä sinne! Kun niitä nyt taas saadaan.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!