perjantai 5. heinäkuuta 2013

Porkkanaleipä

Vaikka tää elämä on meillä nykyään yhtä juhlaa, niin leivotaan täällä vielä joskus ihan perusjuttujakin!

Juhannuksena löydettiin miehen kanssa ihan oman keittiömme kirjahyllystä kirja "Parhaat kotileivonnaiset". Olen omistanut tuon kirjan jo vuosikausia, mutta leiponut siitä varmaan vain kerran joitain pipareita. Nyt selattiin kirjaa yhdessä miehen kanssa ja huokailtiin, että "mitä, miksei me olla tuotakaan koskaan huomattu?" "miksei me koskaan olla käytetty tätä kirjaa?" "milloin saa taas leipoa?". Uskomattoman hieno kirja, ja me oltiin jätetty se hyödyntämättä!


Sitä tulee niin helposti pyöritettyä vain yksiä ja samoja, toimivia leivontaohjeita, vaikka maailmassa olisi niin paljon kivoja reseptejä. Pitää ryhdistäytyä, vaikka tuon kirjan innoittamana.


Opuksessa oli herkullisen kuuloinen (ja suloisen näköinen) porkkanasydänleivän ohje. Koska meiltä puuttui joitain aineista, jouduttiin soveltamaan aika paljon, mutta saatiin aikaiseksi oikein herkullinen leipä. Tässä ohje niin, kuin meillä tehtiin:



PORKKANASYDÄNLEIPÄ 
2 kpl

4 dl porkkanaraastetta
1 dl vettä
4 dl piimää
50 g kuivahiivaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 rkl hunajaa
1 dl kaurahiutaleita
9-10 dl vehnä-tai hiivaleipäjauhoja
½ dl öljyä

voiteluun: piimää

(pinnalle: siemeniä, esim. unikonsiemeniä)

Laita porkkaraaste ja vesi kattilaan. Kypsennä raastetta kannen alla miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia.

Kaada kuuma raaste leivontakulhoon piimän joukkoon. Raaste lämmittää piimän sopivaksi. Jos siitä kuitenkin tulee kädenlämpöistä kuumempaa, anna jäähtyä hetki. 

Liuota joukkoon hiiva. Lisää mausteet, hunaja ja kaurahiutaleet.

Alusta aikinaan jauhot sekä loppuvaiheessa öljy. Taikina saa olla melko tiivistä tässä vaiheessa.

Kohota lämpimässä paikassa peitettynä. 

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Leivo osat pitkiksi tangoiksi. Jaa toinen tanko 14 palaan. Pyöritä palat pyöreiksi sämpylöiksi jauhojen avulla. Pane sämpylät voideltuun (sydämenmuotoiseen) tasapohjaiseen uunivuokaan. Toista toisella tangolla toiseen vuokaan. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä.

Voitele piimällä ja ripottele päälle halutessasi siemeniä. 

Paista 200-asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla 25-30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!