perjantai 19. heinäkuuta 2013

Reissutytöt taas kotona

Lapset kasvavat vauhdilla....

Viimeinen viikko on ollut aika vauhdikas mutta mukava. Perjantaina tosiaan lähdettiin kotoa ja mentiin yhdeksi yöksi miun isän luokse maalle. Osallistuttiin kylän lauluiltaan (tosin meidän hommaksi jäi laulamisen sijasta esitellä Ellua ja ottaa vastaan onnitteluja niin Ellusta kuin miehen valmistumisestakin) ja saunottiin.

 

 

Lauantaina ajettiin maisemareittejä miehen tandemhyppypaikalle. Sattui todella kaunis ja aurinkoinen päivä, miehen saadessa hyppykoulutusta mie otin penkillä aurinkoa ja Ellu veteli vaunuissa sikeitä, vaikka lentokoneet nousivat ja laskivat viereisellä kentällä. Miehen vanhemmatkin tulivat katsomaan hyppyä ja siinä sitten seisoskeltiin kentällä katselemassa, kun mies ja muut koneessa olleet laskeutuivat.

 

Kaikki meni hypyssä oikein hyvin ja mies tykkäsi. Me maassa olijat saimme kokea pieniä jännityksen hetkiä kun meitä saattamassa ollut työntekijä alkoi ihmetellä, että "missäs se tandemhyppy on? Miksei se hypännytkään?". Mie jo pelkäsin, että miehellä oli sittenkin mennyt pupu pöksyyn ja anopin kanssa jo harjoiteltiin rohkaisevaa "ei se mitään, sie olit tosi rohkea kun uskalsit edes mennä tuohon pieneen ja kiikkerään lentokoneeseen" -litaniaa, mutta kone heittikin vain uuden lenkin kun kaikki hyppääjät eivät olleet ehtineet ulos koneesta hyppypaikan kohdalla. Mies sitten hyppäsi neljän kilometrin korkeudesta, pöljä.


Jatkettiin matkaa miun äidille ja oltiin siellä porukalla yksi yö, sitten mies lähti takaisin kotiin ja töihin, mutta myö jäätiin Ellun kanssa vielä pariksi päiväksi mummille. Käytiin vähän kaupoilla, ulkoiltiin ja siivoiltiin kaappeja.

Mummin sylissä

 

Mummi ajoi meidät sitten takaisin kotiin, käytiin matkalla miun mammalla (eli siis Ellun isoisoäidillä) ja mummi jäi meille vielä kahdeksi yöksi. Oli oikein mukavaa!

Sukupolvien kohtaaminen oli vakava asia
Ellulla on muuten elossa kolme isoisovanhempaa, kaikki miun puolelta. Meidän suvussa ollaan siis aika pitkäikäisiä, koska miullakin oli mummo, isoisoäiti, vielä neljä vuotta sitten.

Ellu on reipas reissaaja ja nukkuu hyvin ihan missä vaan, kun on uniaika. Leikitkin sujuivat ja likka oli reipas kyläilijä, joka väläytteli hymyä kaikille - vierastaa Ellu ei siis vielä osaa, vaikka pari viikkoa sitten neuvolassa hiukan näytti siltä, että vierastusta olisi ilmassa.

Ellu oli muuten niin onnellinen, kun näki parin päivän erossaolon jälkeen isänsä! Tyttö ei ollut osoittanut kaipaavansa isää kun oltiin reissussa, mutta kun tultiin kotiin alkuillasta isä sai sellaiset virnistykset ettei tottakaan, ja Ellu meni onnellisesti hihkuen nukkumaan isän nukuttaessa. Ja seuraavana aamuna likka jutteli hellän näköisenä isälle pitkät tovit. <3

Nyt viikonloppuna suunnitelmissa oli ihan vain kotoilla. Koti on sen näköinen kuin joku olisi äsken käynyt ovella ilmoittamassa, että "evakuointi, kolme minuuttia aikaa kerätä tärkeimmät tavarat!" - täällä pitäisi siis siivota. Lisäksi miulla on olohuoneen täytteenä pari maalattavaa huonekalua, mutta ei edelleenkään sitä uutta sohvapöytää. Noooo, ehkä sekin saataisiin meille viikonlopun aikana.

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. No on kyllä ollut menoa ja meininkiä teidän viikossanne! Hyvä vaan, että lapsi tottuu reissaamiseen jo pienestä pitäen. Olen nimittäin kuullut vanhemmista, jotka eivät oikein uskalla lähteä vauvojensa kanssa omaa kylää paljon pidemmälle.

    Ihana muuten tuo Ellun reaktio parin päivän eroon isästään. Tirppakin aina on ihan intoa piukeena, kun isi tulee työpäivän jälkeen kotiin.. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun oli ihanaa kun saatiin olla pidempi aikaa yhdessä.
    Iltahalit mummin pikkukullalle.

    VastaaPoista
  3. Heh, jaksan aina ihmetellä, miten samankaltasia ilmeitä Ellulla ja meidän vauvalla on. Varsinkin tuo vikan kuvan vakava ilme näyttää niiiin tutulta :D <3 Hiukset Ellulla kasvaa kyllä paremmin, Minin hiustyyli muistuttaa Eero Heinäluomaa..

    Mukavaa viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!