keskiviikko 28. elokuuta 2013

Leipäkukka


Keittiössä tulee nykyään pyöritettyä niitä tuttuja, nopeita ja mahdollisimman yksinkertaisia reseptejä ("sekoita suurinpiirtein sekaisin ja tökkää uuniin"), mutta välillä, varsinkin viikonloppuna, on kiva tehdä jotain uutta ja erilaistakin. Vaikka tällainen ihana leipäkukka, joka oli melkein liian suloinen syötäväksi!

Ohje oli taas Parhaat kotileivonnaiset -kirjasta, josta miulla olisi edelleen vaikka kuinka monta ohjetta testattavana. Nyt toistaiseksi kaikki pidemmän kuin kymmenen minuuttia vaativan valmistusajan leivonnaiset ovat tauolla jos mies ei ole kotona, rakkaan tyttäreni päiväunet kun ovat tällä hetkellä minimaallisen lyhyitä. (Tätätkään reseptiä en unien aikana ehtinyt kirjoittaa tänne, ja mie sentään olen pahuksen nopea kirjoittamaan!)

T. Minna, joka julkaisee tämän nyt vasemmalla kädellä, Ellu toisella käsivarrella




Leipäkukka
2 kpl 

2 ½ dl piimää
2 ½ dl vettä 
50 g hiivaa tai kuivahiivaa pakkausken ohjeen mukaan
n. 1 tl suolaa
2-3 rl siirappia
½ tl kurkumaa
½ rkl Provencen yrttiseosta tai vastaavaa
5 dl sämpyläjauhoja (voi myös korvata n. 6 dl vehnäjauhoja)
5-6 dl vehnäjauhoja 
½ dl öljyä tai 50 g margariinia

Voiteluun

Muna

Pinnalle

Siemeniä, esim. unikon-, seesamin- tai auringonkukansiemeniä 


Yhdistä kädenlämpöiset vesi ja piimä (ja lisää hiiva).

Lisää suola, siirappi, kurkuma ja yrttiseos veteen. 

Alusta taikinaan jauhot (ja jauhoihin sekoitettu kuivahiiva, jos käytät sitä), taikina saa jäädä pehmeäksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä.

Jaa taikina kahteen osaan.  Leivo toisesta taikinasta ensin 7 pientä pyöreää sämpylää (on noin 1/3 taikinasta). Pane yksi sämpylä leivinpaperin päälle pellin keskelle ja loput sen ympärille. Jaa lopputaikina 12 palaan. Leivo palaqt pitkänomaisiksi sämpylöiksi ja laita pyöreiden sämpylöiden ympärille tasaisin välein. Valmista toinen leipä samalla tavalla. 

Anna leipien kohota lämpimässä paikassa peitettyinä. 

Voitele pinta munalla. Ripottele sämpylöiden pinnalle siemeniä. 

Paista leipiä 225 asteessa uunin keskitasolla 15-18 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!