tiistai 6. elokuuta 2013

Tilinomistaja mahallaan

Ellu täytti tosiaan viime viikolla huimat neljä kuukautta ja juhlapäivänsä kunniaksi tyttö alkoi muksahdella mahalleen ihan todenteolla: aiemmin kääntymisiä oli nähty muutaman päivän välein, mutta nyt tyttö kääntyy aina, kun tilaisuus vain tulee.

Huoooooh....

Mutta rankkaa se mahallaan olo ilmeisesti on, kun päällekin pitää etsiä ylimääräistä tukea!

Mites se nyt meni...

Ja voi jesta, vielä kun muistaisi, kuinka mahalta pääsee takaisin selälleen! Välillä se onnistuu (toissapäivänä Ellu vietti varmaan vartin kääntyillen mahalta kyljelleen, siitä selälleen ja taas takaisin), mutta välillä taito on ihan hukassa ja pitää huutaa isompia apuun.

Tullessaan kolmasosavuoden kypsään ikään Ellusta tuli myös tilinomistaja. Tilille talletettiin Ellun ristiäisrahat ja meiltä vanhemmilta pieni pesämuna. Huvittavaa oli, että Ellu seurasi tilinavausta turvakaukalosta tarkasti kulmat kurtussa, mutta kun virkailija totesi, että nyt on rahat talletettu tilille, niin tyttö sammahti samantien. Mikäs sitä koisiessa, kun raha-asiat on hoidettu kuntoon!

(Meillä on ajatuksena säästää Ellun tilille rahaa esimerkiksi isompia harrastusmaksuja, mopokorttia -jota äiti ei kyllä ihan ensimmäisenä ole ehdottamassa-, ajokorttia ja opiskeluja varten. Lapsen rahoihin ja tiliin liittyy aika monta kiemuraa.. Onko teidän toisten muksuilla tilejä tai millaisia ajatuksia teillä on esim. lapsen saamista rahalahjoista? Suomalaiset eivät perinteisesti puhu rahasta, mutta miua kiinnostaisi toisten käytännöt!)

Huomasin eilen, että Ellun varpaista ei tullut ihan pikkuisena otettua kuvaa - harmi! Noh, eihän se ollut myöhäistä vieläkään, joten nyt on pikkuiset varpaat ikuistettu!


Ja se ei muuten ollutkaan ihan helppoa! Kuvaustilanne näytti tältä:


Mutta nyt on sitten varpaat kuvattu, tilit avattu ja mahalle kääntyminenkin sujuu hienosti. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin haasteisiin: tänään ajattelin maistattaa tytöllä banaania. (Tähän mennessä maistelussa ovat jo olleet peruna, porkkana, päärynä ja riisi(puuro), ei mitään oireita mistään.)

Iloista tiistaita! :)

17 kommenttia:

  1. Tosi kiva uusi banneri. Simppeli ja tyylikäs.

    Ja sitten raha-asioihin. Muistaakseni meillä oli joku tili, mutta sinne eivät esim menneet lapsilisärahat, koska ne on tarkoitettu mielestäni lapsen arkisiin hankintoihin lapsen kasvaessa. En kyllä yhtään muista mitä tilille lopulta kertyi, mutta luultavasti hänellä oli se tili ainakin aikuisikään asti. Nykyistä tilnnetta en tiedä.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilisärahoja meilläkään ei ole aikomus säästää, mutta pikkuhiljaa jotain kuitenkin. Kun kuka tietää, millainen elämäntilanne meillä on silloin, kun Ellu kasvaa isommaksi ja tarvitsee rahaa harrastuksiin, ajokorttiin ja omilleen muuttoon.

      Poista
  2. Me ollaan aateltu avata Minille joku sellainen määräaikaistalletustili (ääk mikä sana) joka aukeaa käyttöön tyyliin pojan ollessa 25 (tai aikaisintaan kun tyyppi on 30, jos mä saisin päättää yksin :D ). Lahjarahojen lisäksi säästetään pojalle joka kuukausi muutama kymppi.

    Sitten kun poika alkaa itse rahan päälle jotain ymmärtää niin lahjarahat (jos sellaisia siis tulee..) saa kyllä ihan omaan käyttöön, mutta eiköhän me vanhemmat ainakin suositella että osa laitetaan säästöön. Eikä meinaan olla sitten heti raottamassa kukkaronnyörejä jos jotain kivaa pitäisi saada vaikka poika omat rahansa on jo tuhlannut..

    En tiiä, onneksi Mini on vielä autuaan tietämätön maallisesta mammonasta ja sen mukanaan tuomista iloista ja suruista.

    Ja noi pienet varpaat on söpöt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miua vaan hivenen hirvittää, että mitä jos Ellu on aivan onneton rahankäyttäjä ja pistää 18 täyttäessään kaikki kerralla haisemaan? Huoh, pitänee antaa kokeilla ja erehtyä pienemmillä summilla nuorempana, niin suurilta ylilyönneiltä ehkä vältytään...

      Meillä taisi lapsina olla sääntö, että lahjarahoista sai käyttää puolet haluamiinsa juttuihin ja puolet laitettiin säästötilille, ellei ollut jotain isompaa ostosta tiedossa, esim. cd-soitinta. Jotain sellaista voisin ajatella Ellullekin.

      Poista
  3. Meillä on avattu molemmille pojille tavalliset käyttötilit, mihin tyhjennetään säästöpossut ja kaikki halukkaat saa laittaa sinne rahaa. Saavat sitten käytellä niitä kun tulevat siihen ikään, että oma raha tulee tarpeeseen (yläasteella?)..

    P.s. Meillä ei ole yhtään varvaskuvaa, mutta onhan nuo pikkuiset varpaat kyllä niin söpöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyttötili meillekin tulee, ainakin aluksi. Katsotaan sitten joskus, jos rahaa on vähän enemmän, jos ainakin osan sitten laittaisi jollein määräaikaistilille.

      Miekään en tiedostanut tarvitsevani varvaskuvaa, ennen kuin miulta kysyttiin, olenko jo ottanut sellaisen. :D

      Poista
  4. Hih, tuoreessa tilinomistajassa on selvästi businessnaisen vikaa.

    Ja hei, täällä blogissa on uusi ilme! Näyttää tosi kivalta, tuo banneri on ihan mielettömän hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ties millainen talouselämän hai Ellusta tulee!

      Ja kiitos ulkoasukehuista! Vaihtelu virkistää. :)

      Poista
  5. Mie oon koko ajan lukenut, että tilanomistaja. Ja sitten ihmettelin kun ei tekstissä mitään mistään tilasta puhuttu. Hihi.

    Meillä avattiin pojalle tili jo joskus kuukauden ikäisenä, tais olla nuorempikin. Sinne säästetään lahjarahat ja lapsilisät, tililtä saa nostaa 4krt vuodessa ilman maksuja. Yritetään selvitä sillä mitä on aina kuussa käytössä, mutta isommat hankinnat kuten uusi turvaistuin jne ostetaan kyllä pojan tililtä. Homma varmaan vähän muuttuu jos ja kun jään hoitovapaalle, mutta nyt mennään näin.

    Mekin muuten yritettiin, että jos poika saisi tilinkäyttöoikeuden vasta 20-vee, mutta ei kuulemma mahdollista. Ellei sitten siirretä rahoja meidän nimien alle ennen 18-vee synttäreitä ja anneta käyttöön vasta myöhemmin.

    Ps. Pirun hidasta kommentoida puhelimella. Mutta pakko jotain laittaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanomistaja. :D

      Me ei oltaisi päästy avaamaan Ellulle tiliä kuin vasta juhannuksena, kun kelakortti viipyi niin kauan matkallaan.

      Miekin suunnittelin samanlaista tilinkäyttöä kuin teillä, mutta sitten kuulin kauhujuttuja lainsäädännöstä ja lapsen nimissä olevista rahoista. Saas nyt nähdä, mitä tehdään! :P

      Mie ehdotin miehelle, että säästetään ensin Ellulle pieni pesämuna ja sitten säästetään jotain meidän nimissä olevalle säästötilille - jos tytöstä kasvaa fiksu ja filmaattinen, voidaan antaa ne heti täysi-ikästyessä käyttöön, mutta jos se on täysi hunsvotti, niin voidaan sitten säännöstellä. :D

      Poista
    2. Hui, mitä kauhujuttuja? Mie en oo tuommoisia edes kuullut. Apua. Pitäsköhän vielä ottaa lakipykälistä selvää ennen kuin tää pallero tästä vielä kasvaa. :-) Mutta hyvä suunnitelma teillä, vois melkein ottaa mallia.

      Teilläpä oli tiukka pankintäti/setä. Me nimittäin saatiin tili auki jo ennen virallista nimeä. Siis ko muutama viikko ennen ristiäisiä. Oho.

      Poista
    3. Noin niin kuin tiivistettynä, että miten se tiukasti lain mukaan menee:

      Jos lapsi saa lahjaksi rahaa tai raha muuten talletetaan lapsen nimissä olevalle tilille, niin se on täysin lapsen rahaa, ei vanhempien. Ja koska vanhempien velvollisuus on vastata lapsensa elatuksesta, niin peruselämään kuuluvia juttuja, esim. vaatteita ja leluja, ei saisi lapsen rahoilla ostaa. Joku polkupyörä voi sitten olla eri juttu, mutta silloinkin se on lain kirjaimen edessä lapsen polkupyörä, eivätkä vanhemmat sitten saisi antaa sitä myöhemmin sisaruksille tai naapurin muksuille.



      (Mie en käynyt pankissa kokeilemassa ilman kelakorttia, luin vain meidän pankin ohjeista, että lapsella pitää olla kelakortti, joten oottelin sitten kiltisti sitä. :D Mutta totta, varmaanhan se olisi onnistunut pelkällä henkilöturvatunnuksellakin.)

      Poista
    4. Iiik. Apua! Mut entäs jos me kysytään joka kerta pojalta lupa? Eikö tilanne ole silloin eri? :-D poitsu antoi luvan ostaa turvaistuin, joten asia on varmaan sillä taputeltu. :-) vois kyllä ehkä ottaa joskus asioista selvää ennen kuin tekee kaikkea. Hoih.

      Poista
  6. Me avattiin pojalle tili ennen ristiäisiä, jonne jokainen halukas voi sitten laittaa rahaa. Niillä rahoilla ollaan ostettu pojalle osakkeita nyt muutaman kerran. Sitten kun poika niistä jotain ymmärtää, voi hän ruveta niitä muuttamaan rahaksi jos ja kun niin haluaa. Toki seuraillaan tilannetta ja myydään jos arvo meinaa laskea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyseessä on joku osakesäästötili tai vastaava! Ihan en tarkalleen muista, mutta minulla sekä miehellänl on käyttöoikeus tiliin.

      Poista
    2. Osakkeita! Apua, mie en varmaan saisi nukuttua kun vaan miettisin, onko kurssit nyt laskussa vai ei :D Mutta vakavissaan, miullakin on joskus ollut rahaa määräaikaistilillä, jonka rahat oli sijoitettu matalariskiosakkeisiin . Paljon paremminhan niin tienaa kuin koroilla.

      Poista
    3. Meillä onneksi vaari soittelee jos on kriittiset paikat ja pitäisi ruveta myymään! Ja muutaman kerran on pankistakin soiteltu, jos on ollut hyvä hetki ostaa! :) Itse en juurikaan noista mitään ymmärrä, joten mielelläni annan muiden hoitaa! :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!