perjantai 20. syyskuuta 2013

Ekoilla vaatekutsuilla

Äitini kyseli taannoin, minkä neitsyyden menetin tänä kesänä. Rouva itse oli menettänyt halkomakone- ja frisbeegolfneitsyyden, eli siis kokeili näitä juttuja ensimmäistä kertaa. Miulla ei kesällä ollut merkittäviä menetyksiä, mutta eilen olin ensimmäistä kertaa LASTENVAATEKUTSUILLA!

(Olen aina pitänyt lastenvaatekutsuja jonkinlaisena helvetin esikartanona, jossa vaatteet ovat rumia, ylihintaisia ja kaikki kokevat valtavaa ryhmäpainetta ostaa niitä, ja paljon. Ei siellä oikeasti sellaista ollut.)

Meidän tuttavapiirissä ei oikein ole lapsiperheitä, joten en koskaan ole saanut kutsua lastenvaatekutsuillekaan (eihän miulla tietysti ole ollut tuota lastakaan vasta kuin puoli vuotta). Töissä olen nähnyt sen verran erilaisia lastenvaatemerkkejä, että kaikille kutsuille en edes menisi - tai ainakin olisin aika tarkkana siitä, mitä ostan. On aika ikävää, kun laadukkaaksi mainostettu monen kympin vaate on parin pesun jälkeen ihan kulahtanut.

 Nyt melken-tuttu naapurikadulta järjesti Nosh Organics -kutsut, ja sinne halusin lähteä hypistelemään (ja syömään älyttömän hyvää porkkanakakkua ;) ).

Tämä ei nyt ole maksettu mainos, mutta mie tykkään Noshin kankaista. Ainakin ne, joita olen itse päässyt hiplaamaan, ovat vaikuttaneet laadukkailta. Olikin kiva päästä kutsuille hypistelemään niitä hiukan lisää.



Olin etukäteen ihastellut netistä sydäntunikaa ja velourhaalaria, mutta en sitten oikein tiennyt, että olisivatko nuo meidän koiraperheessä kauheita karvaimureita vai eivät. Jätin sitten ne ostamatta, mutta tykästyin mäyräkoirakankaaseen, ja sitä onkin nyt matkalla meille kolmessa eri värissä (toivotaan siis, että Ellun nykyinen mieltymys koiriin säilyy!).



 Tilasin pinkkiä mäyräkoiraa kutsuilta ja toffeen väristä vielä seuraavana päivänä netistä samaan tilaukseen. Tuosta toffeen värisestä tullee hihaton mekko ja tuota pinkkiä tilasin sen verran rutkasti, että ilmeisesti voisin verhoilla sillä vaikka meidän sohvan....



Ja sitten tilasin valmiin bodyn sinisestä mäyräkoirasta. Miusta sininen sopii Ellulle hyvin, mutta meillä on sitä harmillisen vähän - siniset vaatteet kun ovat kaupoissa aika usein selkeästi pojille suunnattuja. Ja saapahan tyttö edes yhden uuden vaatteen käyttöön lähiaikoina, kun en tiedä, kauan ompeluprosessissa sitten taas menee - miulla tai Ellun mummilla.

Btw, mammani katseli kerran Ellun housuja (ruskeat housut vaaleanpunaisella vyöllä) ja kysyi, ovatko nämä tytön "ihan omat". Ihmettelin, että kenes muun sitten? "Niin että onko nää kirpputorilta että ovat jonkun toisen vanhat?" Mielenkiintoinen logiikka - melkein kaikki Ellun vaatteet ovat alunperin olleet jonkun toisen, mutta kyllä niistä maksamisen jälkeen on tullut ihan tytön omia vaatteita. 

Nuo vaatekutsut olivat aika hauska tilaisuus. Tuskinpa alan noilla muuten ramppaamaan, mutta jos tässä löytyisi ompeluintoa ja -aikaa, niin kankaita olisi kiva käydä välillä tarkastelemassa - täällä meillä ei ole kovin suuria kangasvalikoimia, kun kangaskauppojakin on kaupungissa vain kaksi.

Kaikenlaisia ompeluideoita olisi, mutta ensin pitäisi hoitaa kotona (ja yhdessä toimikunnassa, johon kuulun) aika monta juttua, ennen kuin sen pariin pääsisi taas. Ellun päiväunet ovat edelleen 30 minuutin pätkiä (niitä kolmet päivässä), mutta nyt parina päivinä on tuntunut, että tyttö voisi olla siirtymässä kaksiin päiväuniin, jotka olisivat sitten vähän pitemmät. Pidetään peukkuja sille. :P

2 kommenttia:

  1. Ihania nuo kuosit ja vaatteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit oli miusta vielä kivemmat luonnossa. Nyt oottelen innokkaana, että paketti tulisi. :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!