perjantai 4. lokakuuta 2013

Pitääkö tiskirätin olla neliskanttinen?


Tein sitten sen haikailemani uuden kestotiskirätin eilen illalla, kun ihana sinapinkeltainen puuvillalanka huusi kauppareissulla miun nimeä lankahyllystä. Ensin ajattelin tehdä vain raitaisen rätin, mutta olen viime aikoina innostunut ympyröiden virkkaamisesta (syytä ollakin, miulla on kesken projekti, johon niitä tarvitaan varmaan sata...) ja tein niistä sitten tiskirätinkin. Ei kai sille ole mitään syytä, että tiskirätissä pitäisi olla neljä kulmaa? Ei miun järjellä, mutta saatoin käyttää yläasteen kotitaloustunteja kaikkeen vähän muuhunkin kuin opettajan kuunteluun.


Ja mites tämä on tehty? Ihan vain virkkaamalla ympyröitä ja ompelemalla ne sitten käsin kiinni toisiinsa: ensin yritin virkata niitä yhteen, mutta niistä kohdista tuli niin paksuja, etteivät ne olisi kovin hyvin toimineet tiskirättikäytössä, kun rätin pitää kuitenkin kuivaa suht nopsaan.

Rättejä tehdään yleensä bambulangasta, ja vähän puuvillalankaa ohuempana se kuivuu pikkuisen puuvillalankaa nopeammin ainakin aluksi - parin pesukonekeikan jälkeen puuvillainen rättikin kuivuu miun mielestä ihan yhtä hyvin kuin bambuinenkin, joten olen edelleen valinnut rätin materiaalit lankojen värin perusteella. ;) 

En sitten tiedä, miten paljon ekologisempaa on käyttää kestotiskirättejä kuin ihan perurättejä, ainakaan, jos niihin vartavasten ostaa lankoja. Mutta noh, meillä tykätään kaikenlaisista kestotavaroista, joten sopiihan tämä samaan linjaan! Ja onhan tuo nätti, ja maailman paras silloin, kun täytyy rapsuttaa lihvattua maissinaksua tai kuivahtanutta perunasosetta pois pöydästä ja syöttötuolista...


jk. Neljäs päivä lihatonta lokakuuta! Tähän asti on mennyt oikein kivasti!

10 kommenttia:

  1. Lihaton lokakuu loppuu viimeistään ensi perjantaina :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eeeeih. :D Noh, tehdään sitten edes jotain kasvislisuketta!

      Poista
  2. Sehän siinä on parasta kun itse tekee tiskirätin ( oli se sitten ekologista tai ei ) niin saa juuri sellaisen kuin itse haluaa. :) On varmasti uniikki niin muodoiltaan kuin väreiltään.

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä osoittautunut myös erinomaisen toimivaksi - mies ihastelee sitä joka kerta, kun hinkkaa sillä pöytiä. :D

      Poista
  3. Mie tein vaan lahjaksi noita, täytyisi itsellekin asti:) Tuo siun versio on kyllä kiva katsella ja varmasti myös käyttää! Ja alkuun on pakko hankkia lankaa, mutta saahan siitä sitten useampaan, eli hyvin ekologista;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin ajattelin virkanneeni rättejä vaikka kuinka, mutta eihän niistä ollut kuin kaksi jäänyt meille asti!

      Hieno logiikka siulla! Mutta tuohan ontotta: tähän yhteen rättiin ostin varta vasten langat, mutta seuraavahan syntyvät sitten vain tämän jämälangoista... ;)

      Poista
  4. Kappas. Voisihan näitä näinkin tehdä. Ja saisi paremmin hyödynnettyä ne pienet jämänöttöset. Loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olen tässä nyt todennut, että kukka toimii ihan yhtä hyvin kuin neliökin. :D

      Poista
  5. No tuo on nätti! Ja kyllä mä ainakin uskon, että kestorätit on ekologisempia! Tai toki se riippuu taloudesta, että kuinka kauan niitä käytetään ja pestään.. Mulla on ollu samat 4 siivousrättiä käytössä noin viisi vuotta ja nyt on ilmestynyt ensimmäiset reiät rätteihin. Muutama kestotiskirätti ollu käytössä noin vuoden, ja ei ole vielä mitään rikkoutumisen merkkejä havaittu. :)

    Ja siivousrätit pesen siis 60-90 asteessa joka siivouksen jälkeen. Tiskirätit noin kerran viikossa tai kahdessa samaisissa asteissa. Hyvin kestävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän rättihuolto on hoitunut samaan tapaan kuin teidänkin. Näppäriä nuo ovat, ja miusta ne ovat hygieenisempiä kuin kaupan perusrätit: kuivuvat paremmin ja varmaan noita tulee vaihdettuakin useammin, kaupan rätit vaihdoin yleensä vasta kun rätti alkoi pahemman kerran ällöttää. :P

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!