lauantai 9. marraskuuta 2013

Nukuttaisiinko?

Nyt olisi hyvät vinkit kalliita.

Kun Ellu oli ihan pieni, meillä nukuttiin hyvin. Kun hän oli vähän isompi, meillä nukuttiin ihan ok. Nyt, seitsemän kuukauden iässä, meillä nukutaan varsin kehnosti.


Vastasyntyneenä Ellu ensin herätettiin ja sitten heräsi itse yöt päivät kolmen tunnin välein syömään. Tyttö tuntuu aina erottaneen päivän yöstä: päivällä seurusteltiin hetki, mutta yöllä viimeistään sänkyyn laskiessa nukahdettiin. Yösyötöt jäivät pois itsestään, ja enää kolmen kuukauden iän jälkeen Ellu ei ole syönyt öisin paria ihan yksittäistä kertaa lukuunottamatta.

Pitkään Ellu havahtui öisin vain pariin kertaan, yleensä ensimmäistä kertaa viiden maissa. Tutti suuhun ja takaisin unille. 

Tuossa ennen viittä kuukautta unet huononivat: ehkä siksi, että päiväsaikaan oli opittu kierimään ja tekemään muuta jännää. Ellu jumppasi unissaan, heräili siihen, halusi tuttia takaisin suuhun, jumppasi taas ennen kuin vaipui syvään uneen ja aloitti kohta taas alusta. Vieressä nukkunut äiti-mie ei sitten nukkunut sitäkään vähää. Ellukin alkoi häiriintyä miun kääntyilyistä ja heräili yhä enemmän, pidettiin sitten toisiamme hereillä.

Kuukausi sitten siirrettiin Ellu nukkumaan omaan huoneeseensa, ettei perheen naisväki kuulisi jokaista toistensa kyljenkääntöä. Muutaman yön ratkaisu vaikutti parhaalta ikinä (vaikka miun sydän itki verta): Ellu viihtyi huoneessaan hyvin, nukahti illalla nätisti ja heräsi ensimmäisenäkin yönä vain pari kertaa tutin perään. Nukuimme myös pari ihan kokonaista yötä, ei tutinnostoja, ei mitään.

Sitten Ellu sai ripulin. Lievän, mutta kuitenkin yöuniakin haittaavan. Tyttö havahtui tunnin välein epämukavaan oloon, ja me ramppasimme tietysti miehen kanssa lohduttelemassa. Harmi vain, että Ellu oli tottunut samanlaiseen palveluun parantuessaan (joko silittely vain oli kivaa öisin tai sitten tyttö ihan aidosti muisti epämukavan tunteen mahassa ja kaipasi lohdutusta) ja ramppasimme tutinnostossa ja silittelyhommissa edelleen. Aiemmin Ellu oli osannut nukahtaa myös itsekseen uudestaan, mutta nyt ei enää mitään sinne päinkään.

(Onkohan kukaan jaksanut lukea edes tähän asti? Tämö vuodatus nimittäin jatkuu!)

Luin uniassosisaatiosta. Lyhyesti siis niin, että havahtuessaan yöllä (ja jokainen vauva havahtuu) hän kaipaa uudelleennukahtamiseen sitä, mitä oli silloin, kun hän nukahti illalla. Eli jos hän on nukahtanut vaunuihin, hän kaipaa vaunuja, jos syliin, hän kaipaa syliä jne. (Aaaahaa, tässä siis syy siihen, miksei vauvaa saisi nukuttaa syliin.) Järkeilimme, että koska Ellu iltaisin silittelyjen jälkeen nukahtaa itsekseen tutti suussa, hän kaipaa sitä tuttia.


 Päätimme sitten ottaa tutin pois, koska Ellu ei päivälläkään sitä oikeastaan tarvinnut. Tutista vieroitus sujui oikein hyvin ja yötkin rauhoittuivat. Kävimme pari kertaa yössä rauhoittelemassa tyttöä silittelyllä, ja hyvin hän nukahti uudestaan. Nukuimme taas jopa kaksi kokonaista yötä: kuulin toisena yönä kerran ja toisena kahdesti Ellun laulavan itsekseen unilauluaan (väsynyttä, laulavaa ääntelyä) , eli tyttö tosiaan oli havahtunut ja osasi nukahtaa itse uudestaan. Jes!

Ja sitten meni taas ihan persiilleen. Ensin alettiin taas heräillä pari kertaa, ok, se kuuluu asiaan. Sitten oli kaksi sellaista yötä, jolloin herättiin kerran ja nukahdettiin uudestaan kerran, mutta myös herättiin kerran huutamaan suoraa huutoa puolitoista tuntia. Apua. Viime yönä ei ollut tällaista maratonhuutoa ei ollut, mutta mies (joka ihanasti oli luvannut hoitaa kaikki viime yön heräämiset) kävi nukuttamassa Ellua uudestaan kymmenen kertaa. Mie makasin sängyssä hereillä ja laskin. Ellu ei tunnu edes yrittävän nukahtamista itsekseen, ei unilauluja, vaan ainoastaan alkaa itkemään. Ei kipu- tai säikähdysitkua, ennemmin sellaista loukkaantunutta?

Mitä tämä nyt sitten on? En usko allergiaan (ripulin aikaan karsin Ellun ruokavalion viikoksi neljään tutuimpaan ruoka-aineeseen, ei vaikutusta, sen jälkeen ei uusia ruoka-aineita), hampaita ei näy eikä tunnu, tutti ei häiritse unia, Ellu on terve. Aamuviideltä herääminen on Ellulle tyypillinen silloin, kun tyttö herää yössä vain kerran tai kahdesti, mutta muuten itku voi yllättää mihin aikaan yöstä vain. Ei kai tämä uudesta huoneestakaan voi enää johtua, johan siellä on nukuttu noin pitkään ja välillä oikein hyvinkin? Onko tämä jotain oman tahdon kokeilua (sitä todellakin tehdään päivällä), pahoja unia vai mitä? Vai taas sellainen kuuluisa vaihe, jotka vain kuuluvat asiaan?


Ja mitä tässä nyt sitten tekisi? Rauhoittelu lyhyesti kerran tai kahdesti yössä on ok, mutta puolentoista tunnin itkukonsertti ja tahtojen taisto ei, eikä tällainen kymmenen lyhyempääkään rauhoittelukertaa oikein käy. Enkä nyt haluaisi kuulla, että sellaisia ne vauvat ovat ja se kuuluu ensimmäiseen vuoteen - ei kuulu. Ei vauvakaan halua itkeä yöllä yli tuntia tai että hän havahtuu tärkeistä yöunistaan noin monta kertaa.

Vinkit olisivat siis tervetulleita. Niitä saan toivottavasti myös tiistaina neuvolasta, mutta jos terkkari antaa ainoana vaihtoehtona kehutun tassuttelu-unikoulun, niin parahdan varmaan itkuun. Mikään tassuttelu ei ole toiminut meillä, Ellu ei todellakaan rauhoitu siitä. Joko kädellä pitää hytkyttää selästä tai sitten sitä ei saa laittaa sänkyyn. Ainakaan muutaman päivän kokeilulla me ei saatu tällä mitään tuloksia, ainoastaan hysterian partaalle meneviä itkukohtauksia.

Huoh. Ehkä tämä tästä. Jospa tämä on jokin vaihe ja ensi yönä meillä nukuttaisiin taas vähän paremmin.

Ihanaa viikonloppua teille, kaikesta huolimatta! Mekin otetaan tästä ilo irti, synkistellä voi sitten seuraavan kerran taas aamuyöllä kahdelta, jos on ihan pakko. ;)

16 kommenttia:

  1. Jostain luin joskus tämän tyylisen lauseen "7-8 kk iässä aikaisemmin läpi yön nukkuneet vauvat voivat alkaa heräillä öisin". Itse törmäsin tuohon, kun etsin apua meidän uniongelmiin. Meillä siis nukuttiin myös _todella_ huonosti vielä pari viikkoa sitten, mutta nyt näyttäisi sille, että alkaa helpottamaan (vaikka allergiat/ihottumat ei). Eikä silloin aikaisemmin tosiaan mikään tassuttelu auttanut (eikä aina sylittelykään), mutta nyt taas "kypsässä" melkein 9 kk iässä näyttäisi jo toimivan. Jospa Ellun heräily olisi vain tämä "vaihe", niinkuin arvelitkin :)

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta tiedosta! Mie muistelinkin lukeneeni joskus raskausaikana (?) jotain tämän iän univaikeuksista, mutta noh, jokaiseen ikäänhän sitä jotain vaikeuksia liittyy. :P

      Kiva kuulla, että teillä alkaa helpottamaan! Miustakin tuntuu, että jatketaan nyt toistaiseksi samaan tapaan ja kokeillaan vaikka juuri parin kuukauden päästä tuota tassuttelua: ehkä Ellu olisi siihen mennessä saanut vähän enemmän malttia... Kaverin vuoden ikäisellä tytöllä tassuttelu toimii nyt, vaikkei toiminut muutama kuukausi aiemmin vaan likka nukahti vain syliin. Rohkaisevaa!

      Poista
  2. No helvetti. Täsmälleen sama ongelma. Eilen olin 19-23 välisenä aikana käynyt lohduttamassa poikaa 7 kertaa, joista yksi oli pikkuisen vajaan tunnin mittainen huutokonsertti. Meilläkään ei auta tassuttelu, syliin kyllä nukahtaisi, mutta heti kun laskee sänkyyn niin alkaa huuto. Monesti sylissäkään ei auta minkäänlainen hetkutus, ei tassuttelu eikä mikään. Eilen sitten istuin sängyn laidalla korvatulpat korvissa (suodattaa sen pahimman stressinaiheuttajahuudon), silittelin ja olin vain lähellä. Jossain vaiheessa homma vain auttoi, mutta mitään taikatemppuja en kyllä keksinyt mikä auttaisi. Se kädellä hetkuttelukaan ei aina toimi. Joskus kyllä. Nykyään on hirveän hienoa, että tuo mies on öitä töissä, voihan rumasana. Onneksi ihan joka yö ei oo tämmöinen, joten välillä tulee levättyä.Ja nukahti tuo poika silloin 23 aaikaan herätäkseen taas puoli kolmelta (vain 15 min huutoa), puoli 5 syömään ja lopullisesti 6.45.

    Että voin sanoa, että täältä kyllä saat sellaista vertaistukea että! Ihan samassa veneessä ollaan! Mie jo viime yönä mietin, että onko tää ihan normaalia, mutta tuntuu olevan. Jään innolla odottamaan mitä vinkkejä sie saat.

    Oih. Jaksamista teille molemmille. Kyllä tää samperin vaihe varmaan joskus ohi menee. Viimeistään 17,5 vuoden päästä kun tyyppi voi muuttaa pois kotoa. (

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuonne loppuun piti tulla hymiö. :-D

      Poista
    2. Mie itseasiassa ajattelinkin, että pitää laittaa siulle viestiä ja kysellä teidän nukkumisista: toivoin, että teillä menisi paremmin ja sie voisit antaa miulle loistovinkkejä! Ok, ilmoittelen, mitä neuvolasta vinkkaillaan. :P

      Mie varmaan saisin burnoutin jos olisin samassa tilanteessa kuin sie. Meillä miehen unentarve on pienempi kuin miun, ei yötöitä ja aina vapaat viikonloput, joten meillä on pysytty aika selväjärkisinä.

      Sinnikkyttää ja toistojahan tässä tarvittaisiin, mutta helpottaisi, jos tietäisi, että tämä _varmasti_ helpottaa vaikka kahdensadan yön jälkeen.

      Miekin olen useana yönä miettinyt, että onko tää nyt varmasti (sitä kuuluisaa) normaalia vai mitä ihmettä me tehdään väärin - eikö me olla tarpeeksi turvallisia vanhempia, eikä Ellu saa tarpeeksi läheisyyttä ja hellyttä päivällä, kun yöllä pitää itkeä niin lohduttomasti? Siinä mielessä siis ihana kuulla, että teillä on samanlaista - toivottavasti pian helpottaisi kummassakin päässä Suomea! <3

      Poista
    3. No onneksi tuo mies on kuitenkin kaksi päivää viikossa vapaalla ja päivät kotona, joten silloin mie saan nukkua.. Ja iltaisin valvoo pitempään, joten silloinkin mie saan nukkua. Onneksi taidan tulla suhteellisen vähillä unilla toimeen. :-)

      Poista
  3. No voi itku :( tosi inhottava juttu :/

    Meilläkin valvotaan öisin. Joka toinen yö on suunnilleen sitö että tuttia saa laittaa 20kertaa suuhun :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täähän oli meillä tosiaan jo Ellun toinen tuttivieroitus, kun nuo öiset tutinnostelut veivät miulta järjen. Noh, onpahan nyt hoidettu sekin!

      Toivottavasti teilläkin pian rauhoittuisi. Lyytillä taitaa olla se liikkumisen opettelu nyt mielessä yölläkin - mikä ihme siinä on, että nämä lapset eivät voi vain nukkua vaan yötkin pitää hioa taitoja? :P

      Poista
  4. Voi hiisi :( Tsemppiä!

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! Sitä tarvitaan. Onneksi J. on öisin aika toimintakykyinen.

      Poista
  5. Ei kivaa yhtään kyllä tuollainen! Meillä ei juurikaan omaan sänkyyn nukahdeta, vaan lähinnä syliin tai viereen (ei kannattaisi opettaa vauvaa nukahtamaan syliin... =/ ). Öisin heräillään meilläkin 2-7 kertaa, mutta harvemmin kovaa itketään, lähinnä vain touhuillaan. Olen nyt lueskellut Elizabeth Pantleyn kirjaa "Pehmeä matka höyhensaarille". Itse olen löytänyt jotain ihan hyödyllisiäkin juttuja sieltä, mutta meillä tilanne on hieman erilainen öisin kuin teillä. Hienoa muuten, että olette yleensäkin saaneet lapsen nukkumaan jo omassa sängyssä omassa huoneessa, meillä se tuntuu vielä kovin kaukaiselta ajatukselta...

    Tsemppiä ja toivotaan, että tilanne helpottaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siinä mielessähän meillä on asiat ihan hyvin, että Ellu kuitenkin nukahtaa sinne omaan sänkyynsä niin illalla kuin yöllä uudestaankin - tosin puolentoista tunnin huutokonsertissa ollaan tietty välillä sylissä, kiikkutuolissa, alakerrassa... Ja tuo 6,5 kuukautta oli meillä loistoikä siirtää tyttö. Aiemmin olisi ehkä Ellustakin ollut liian varhaista, mutta puolivuotiaana vauvat kai yleensä ovat luottavaisempia kaikkeen. Tai noh, ihan varmasti sekin riippuu täysin lapsesta...

      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  6. Voi ei, voimia! Meillä nukutaan öisin suht ok, mutta päivisin ei, mutta sitä et kysynyt. Eihän Ellulla nälkä ole? Julia on alkanut liikkumaan niin paljon enempi päivisin, että syökin paljon paremmin (paitsi nyt, kun ilmeisesti tekee jotain kipeetä hammasta), iltapalan päälle vielä pari desiä maitoa. En tiedä liittyykö hampaisiin vai ikään (johonkin kehitysvaiheeseen...), mutta päivisinkin on nyt ollu tosi sylinkipeä tai sitten pitää olla kävelyttämässä koko ajan.
    Toivottavasti menee pian ohi, ja sille odotteluajalle toivon paljon voimia teille :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nälän vaihtoehtokin on miun mielestä aikalailla suljettu pois: illalla tyttö syö reippaan annoksen ja jättää vähän tähteeksi, ja aamulla on hyväntuulinen siihen saakka, kun huomaa maitopullon menevän mikroon. Ja aamuisin ei ole hurja nälkä, joten en sitten uskoisi, että se yölläkään on häirinnyt?

      Aina tuntuu olevan jokin kehitysvaihe, joka haittaa unia. Toivottavasti tää tasaantuisi jossain kohtaa - viime yönä nukuttiin taas oikein hyvin. Kummallista tämä vaihtelu yöstä toiseen.

      Poista
  7. Tässä vähän omista kokemuksista. Meidän nakerolla meinasi olla samat elkeet kuin teidän Ellulla, kun siirtyi omaan huoneeseen ja omaan petiin nukkumaan. Itsellä oli myös samaa huolta ja taipumusta hyssyttelyyn, mutta yöramppaamiset alkoivat käydä oman hyvinvoinnin päälle. Sitten kävin keskustelun rakkaan mummoni kanssa, joka käski lopettaa hyysäämisen (vaikka se silloin kipeältä tuntuikin). Mummon neuvoista rohkaistuneena päätettiin, että antaa nakeron huutaa. Vaikka sitten koko yö ja kuinka kovaa. Niin tekikin, muttei montaa yötä. Pieni oppi, ettei huudot ja itkut auta mitään, vanhemmat ei enää juosseet hyssyttelemään ja nukuttelemaan. Ei vaikka kuinka huusi. Tuli voittajafiilis, sillä mummon kikka oikeasti tepsi! Suosittelen teillekin siis, että kokeilkaa lopettaa yöllä Ellun vieressä näyttäytyminen - päättäväistä tahdonvoimaa se vain vaatii. Ehkä tepsii teillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit kokemuksistasi!

      Mummosi on varmasti ihan oikeassa, jossain kohtaa pitää vain lopettaa hyssyttely ja ramppaaminen. Meillä nää yöt ovat niin kauhean vaihtelevia, etten oikein tiedä, mitä tämä on. Jos likka kiljuisi meitä luokseen joka yö kymmenen kertaa, niin varmaan toimisimme jo nyt samaan tapaan kuin mummosi ohjeisti, mutta kun sitä on vain välillä. Tietysti jo nyt kuulostelemme hetken, rauhoittuisiko Ellu itsekseen (välillä tekee niinkin) ennen kuin ryntäämme sängyn viereen.

      Huoh, katsotaan nyt. Tässä tulee kohta melkein viikon yökyläreissu mummilaan, ennen sitä ei ainakaan aleta mitään unikouluja, parempi hoitaa ne sitten tutussa ympäristössä kotona.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!