perjantai 15. marraskuuta 2013

Rakas joulupukki...


Rakas Joulupukki,


ala-asteen ensimmäisinä vuosina epäilin olemassaoloasi, mutta siskoni kanssa päätimme uskoa sinuun noin niin kuin varmuuden vuoksi aina loppusyksystä jouluun. Ilmestyit kuin ilmestyitkin meille varsin pitkään, monen ikäisenä ja näköisenä, mutta eihän se ole niin justiinsa. Ensimmäisenä joulunani taisin pelätä sinua aika paljon ja minut piti huijata valokuviin kanssasi. Lupaan nyt tässä, että mikäli satumme vielä joskus aattoiltana samaan olohuoneeseen, istun kiltisti hymyillen polvellasi.

Koska meistä tuli vuosittaisia tuttuja, rohkaistuin seurassasi nopeasti. Olin muutaman vuoden vanha kun aattoiltana joku alkoi taas koputella oveen ja kilistellä kulkusiaan. Naamasta kuulemma näki,että jännitti, mutta olin silti kiljaissut reippaasti, että "Minna ei pukkia pelkää" ja mennyt avaamaan. Kiitos lahjoista, ja karkeista, joita joka vuosi jaksoit tuoda. Kiitos myös siitä, että useimpina vuosina lauloit ja laulatit aikuisia, etkä pakottanut meitä lapsia laulamaan. Minä lupaan, että minäkään en pakota Ellua. 

Oletkin varmaan tietoinen, että oikein kiltin Minnan ja aika kiltin Miehen talouteen on viimeisen vuoden aikana syntynyt yksi pieni tosikiltti lisää. Leikkasimme ja liimasimme Ellun kanssa sinulle hiukan lahjatoiveitamme (äiti vähän auttoi tyttöä) että sinun olisi helpompi laittaa tontut puuhiin. Näiden lisäksi toivomme Miehelle vihreitä kuulia ja jotain hyvää kirjaa, koirille puruluita ja jotain vinkuvaa lelua, kaikille lapsille ruokaa ja rakkautta ja maailmanrauhaa. Jos tässä on liikaa toiveita, niin ole ystävällinen ja toteuta kaksi viimeistä.

 


 Jos maailmanrauhan järjestämiseltä jää aikaa, niin Ellu tosiaan toivoisi jotain näistä. Ellu itse olisi oikein onnessaan leikkikännykästä (kuvan mukaisen saa ainakin BR -leluista ja Prismasta, jos tontut eivät jaksa askarrella) ja äidistä ja isästä olisi hienoa, jos Ellu saisi repun, johon mahtuisi parin lelun lisäksi vaihtovaatekerta ja vaippa. Kånkenin Mini on ainakin läpäissyt äidin tarkastusseulan. 

Iso tarve olisi myös pallolle ja Dublot olisivat kivoja: niitä voi tutkia ja mutustaa jo nyt, ollaan kylässä kokeiltu. Pehmolelut ja pienten vauvojen lelut voi viedä pikkuvauvaperheisiin, meillä ollaan ehditty jo aika isoiksi.



Minä en tosiaan oikeasti tarvitse mitään, mutta tarvita on tietysti ihan eri asia kuin haluta. Yksinkertainen, nahkainen, musta tai ruskea reppu olisi hieno ja näppärä, ja kovasti toivoisin myös jonkinlaista muotoilultaan yksinkertaista, emalista kahvipannua, jota voisi käyttää apuna silloin kun kahvitettavia on useampi. Niin ja suklaata. Kiitos. <3

Oikein ihanaa alkavaa talvea sinulle ja kaikkea hyvää!

T. Minna ja Ellu

jk. Mies lähettää myös terveisiä!
jk. 2. Tontut ovat varmaankin kertoneet, että olemme todella olleet kilttejä. Olemme syöneet ja leikkineet paljon, nukkuneet aika hyvin viime aikoina ja muistaneet pestä hampaat. Kummaltakin. 


 jk.3. Jos joku epäilee olleensa tuhma eikä halua jättää ihanuuksia joulupukin varaan, niin Vaniljan valkoista -blogissa arvotaan ihanan kauniita tiskiliinoja ja virkattuja herkkuja!

7 kommenttia:

  1. Hih, pisti hymyilyttämään :) Kiitos kivasta aamun piristyksestä! :) Toivotaan, että teidän toiveet toteutuu :) Täällä on jo Pikku-E selaillut postin tuomia lelukirjoja ja todennut mieluisimpien lelujen kohdalla, että "Pukki tuo" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hienoa, jos jokin toteutuisi, mutta jos ei nyt risuja saada, niin ollaan tyytyväisiä. :D

      Meillä lelukirjat olisi (onneksi) vielä haluttu syödä. Muistan, miten ihana niitä oli lapsena itse selailla, mutta mieli tekisi kyllä tulevaisuudessa piilottaa ne Ellulta... Minä kamala äiti!

      Poista
  2. Voi Minna <3 ihania toiveita!!

    Me toivotaan kans tuollaisia reppuja lapsille!
    Ja oon ihastunut puisiin leluihin, joten ne ovat myös tervetulleita :))
    Itselleni en uskalla toivoa mitään, oon ollut niin tuhma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuhmakin äiti ja vaimo lahjoja ansaitsee! ;)

      Miekin huolisin mieluummin puuta kuin muovia, tosin huomasin Ellun ollessa pikkuvauva, että kovasti puklaavan tytön kanssa muovileluissa oli puolensa... Brion puulelut ovat hyviä, samoin nuo soittimet, meillä on niitä työpaikalla. Ja mie olin kuulevinani tonttujen supattelevan, että Ellun pakettiin olisi menossa ainakin yksi puulelu. :)

      Poista
  3. Itse olisin myös repun tarpeessa. Mistä oot bongannut tuon nahkaisen repun? Voisi eksyä ehkä munkin lahjalistalle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä: http://www.ustrendy.com/store/product/64373/leather-backpack-bags Tuolla hinnalla en ehkä uskalla käydä tilaamaan, pitäisi saada edes sovitella selkään ensin mutta on kyllä hieno!

      Poista
    2. No huh, hinta on kyllä aika suolainen! Pitänee ehkä sittenkin tyytyä alunperin suunnittelemaan Fjällräveniin.... :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!