perjantai 6. joulukuuta 2013

"Me sitä hoitakaamme, että siellä kasvaa voivat lapsemme"


Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Meillä päivä on sujunut kotosalla. Meillä ei miehen kanssa ole ollut oikein muita itsenäisyyspäivän perinteitä kuin päiväkävelyllä käyminen, ja se, että itsenäisyyspäivänä ollaan kotona. Tänä vuonna olisi tietysti ollut helppo sukuloidakin kun päivää seuraa viikonloppu, mutta onhan se välillä kiva rauhoittua kotonakin.

Tänä vuonna olen viritellyt ensimmäisiä joulukoristeita esimerkiksi Ellun huoneeseen, ja ollaan herkuteltu hirvipaistilla ja valkosuklaajuustokakulla. Ja tehty ensimmäiset joulupiparit!


Tänään kävimme myös (sopivan värisellä pulkalla muuten!) ensimmäisellä pulkkalenkillä Ellun kanssa. Aluksi ilme oli aika huolestunut, mutta Ellu kuitenkin tykkäsi pienestä pulkkalenkistä. Välillä maisemista piti keskustella ja ohi meneviä ihmisiä ja varsinkin koiria piti kurkotella pää pitkällä takanapäin.


Ulkona on ollut kamalan hämärää koko päivän, kuten alimpien kuvien laadustakin huomaa. Aika monella tuntuu olevan perinteenä jouluvalojen virittely itsenäisyyspäiväksi, ei kyllä mikään ihan turha perinne.

 Ellu on tänään edustanut isomamman ristiäislahjaksi neulomissa tamineissa, myssyssä ja villapaidassa. Pyysin nimenomaan vähän isompaa neulomusta että ne mahtuisivat koko tämän talven. Ja onhan tuo ihana, erityisesti tuo myssy.


 Ja pitänee ihan oikeasti lopettaa kännykkäkuvien ottaminen talvisaikaan - nuo kuvat on otettu yhdeltä, valojenkin ollessa olohuoneessa päällä, silti ne ovat noin sumeita. Äh. 

Ellun myötä muutkin juhlat kuin joulu ovat saaneet ihan erilailla merkitystä. Onhan se hienoa, että meillä on maa, jossa voi turvallisesti ulkoilla lapsensa kanssa vaikka sen pulkan kera, jossa on puhdasta ja jossa ihmisistä pidetään paljon paremmin huolta kuin useimmissa muissa maailman maissa. Siitä sotaveteraanit saivat maksaa, me saamme maksaa siitä korkeina veroina ja kaikenlaista purnaamista löytyy aina, mutta onhan tämä uskomattoman hieno maa.

Onnea Suomi! Tätä laulua on useana vuonna laulettu lasten kanssa töissä, siinä on kyllä tippa linssissä aikuisellakin:

 On Suomi meidän maamme

Mikä on se maa nyt, jota tänään juhlitaan?
Lippu salkoon nostetaan ja sitten hurrataan:

On Suomi meidän maamme, me sitä hoitakaamme,

että siellä kasvaa voivat lapsemme.
Mikä on se maa nyt, jota tänään juhlitaan?

Kasvanut on kansa, jota kunnioitetaan.
On Suomi meidän maamme, me sitä hoitakaamme,

että siellä kasvaa voivat lastenlapsemme.
Mikä on se maa nyt, jota tänään juhlitaan?

Valmis on se aina myöskin muita auttamaan.
On Suomi meidän maamme, me sitä hoitakaamme,
että siellä kasvaa voivat lastenlastenlapsemme.

Mikä on se maa nyt, jota tänään juhlitaan?

Lippu salkoon nostetaan ja sitten hurrataan:
On Suomi meidän maamme, me sitä hoitakaamme,
että siellä kasvaa voivat lastenlastenlastenlapsemme.

-Pentti Rasikangas-

13 kommenttia:

  1. ihania leivonnaisia :) mekin väkästeltiin tänään yhteiselomme eka kuusi valoineen paikalleen ja täällä kynttilämeressä vietetty päivää, melko hämärää ollut täälläkin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ensimmäinen kuusi! Ihanaa. :)

      Tämä hämäryys on kyllä inhaa, onneksi on edes lunta (toistaiseksi), muuten vetäisi mieltä matalaksi.

      Poista
  2. Meidänkin itsenäisyyspäivä on sujunut kotioloissa. Katsottiin kerrankin yhdessä itsenäisyyspäivän vastaanotto, kun oli muutakin katsottavaa kuin pukuloisto. Siis miehelle, minulle riittää se pukuloistokin.

    Heh, Ellulla on suloinen huolestunut ilme tuossa ekassa pulkkakuvassa! Mä olen kyllä kade, että teillä on siellä lunta. Mitäs asutaan täällä rannikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin katsottiin vastaanotto, yleensä mies ei innostu, mutta nyt oltiin yhdessä sohvalla kun oli konsertti ja muuta uutta. Miusta juhla oli hieno!

      Rannikkoelämässä on puolensa, mutta en tiedä, miun olisi siellä tuulessa aina kylmä, ja lunta tulisi varmaan ikävä.

      Poista
  3. Ihanaa itsenäisyyspäivää/yötä :D voi mitä ihania pipareita olette tehnyt. Olette jo pulkkaileenkin päässeet. Toivottavasti meilläkin olisi pian pulkkailukelit..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tätä lunta kyllä toistaiseksi riittää - lisää ei tarvittaisi. :D

      Poista
  4. Oi mitä herkkuja ootte tehny. Varsinkin tuo valkosuklaajuustokakku..nam.
    Me ollaan tänään ulkoiltu ja oltu ihan oman perheen kesken. Meilläkin pikku S pulkkaili tänään ekaa kertaa. Ensin S oli ihan kummissaan, mutta lopulta pulkkailu oli ihan mukavaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvää, pitää laitella ohje tännekin. :)

      Tytöt pulkkaili sitten ekaa kertaa samana päivänä! Ensi vuonna voi vauhti jo olla vähän hurjempaa. :D

      Poista
  5. Hienoja noi piparkakut! Ehkäpä mekin vielä ehditään leipoa pipareita ennen joulua, lupaavalta ainakin näyttää ;)

    Mä niin olen samaa mieltä sun kanssa siitä, että vaikka monet purnaavatkin korkeista veroista, Kreikka-tukipaketeista,sote-uudistuksista sun muista, niin on Suomi vain hyvä maa asua ja kasvattaa lapsensa. Itse jouduin eilen (taas kerran) kuuntelemaan jos jonkinlaista valitusta siitä, miten herrat syytävät rahaa jos jonkinlaiseen turhuuteen jne. Kyllä taas itseä ärsytti ja puolustuspuheet kaikuivat korvissa, mutta olin (taas kerran) hiljaa. Itselleni Suomi näyttäytyy hienona maana, se riittäköön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin - ja sitten moni vertaa, ettei heidän tarvitsisi maksaa veroja, työt voisi tehdä pimeästi,tai esim. osallistua talkootyöhön, kun "rahat on laitettu Kreikkaan". Menihän sinne paljon rahaa, mutta se nyt vaan on niin, ja meillä menee paljon enemmän rahaa moneen muuhun asiaan.

      Poista
  6. Teilläpä on ollut hienot tarjoilut. :)

    ps. Sinulle on jotain blogissani ;)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!