tiistai 17. joulukuuta 2013

Sankarittaren äiti

Äh. Puuh. Ähäh.
Hiii! Ihhihhih!
Huuuu....
KLONK. 

Byh....
Byh....
BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!


Ellu on innostunut harjoittelemaan ylösnousua. Kaikkia mahdollisia tukia vasten noustaan polvilleen ja yritetään kammeta jaloilleen. Siinä sitten huojutaan ja heilutaan ylpeän onnellisena, mutta sitten, yksi pieni harha-askel, pieni heilahdus väärään suuntaan ja koko tyttö on nurin. Siinä kokee ison kolauksen erityisesti itsetunto.


Surkea huuto loppuu heti, kun pääsee syliin. Tilalle tulee vain loukkaantunut nyyhkytys: "Äiti, miksen mie osaa? Miksen mie ikinä opi?" "Voi kulta, kyllä se siitä. Sie osaat jo niin hienosti ja opit joka päivä vielä paremmin", mie yritän vakuuttaa ja suukotan pientä seikkailijatarta.

Jo rauhoittunut tyttö alkaa katsella ympärilleen, aluksi kulmat tiukasti kurtussa. "Ihan sama. Aina vaan sattuu. Ihan turha yrittää yhtään mitään. Mie jään tähän enkä IKINÄ tule pois." Mutta ei siinä kauaa menee, kun se sama jakkara tai portaikon alin rappu tai jokin jännä lelu alkaa taas kiinnostaa. Äidin sylistä möngytään pois ja seikkailu jatkuu taas muutaman minuutin.


On se kyllä aika hienoa, että saan olla osa tätä tutkimusmatkailua. Toki välillä hiukan turhauttaa, kun yhden lohdutusprojektin loppumisesta toisen alkamiseen menee ehkä kaksi minuuttia, mutta toisaalta tunnen olevani kauhean tarpeellinen tällä hetkellä. Tuo pieni reipas tyttö uskaltaa kokeilla, vaikka on epäonnistunut kivuaalisti niin monta kertaa. Jos toinen uskaltaa noin rohkeasti ottaa sen riskin, että kohta saattaa sattua, niin miulla on kaikki maailman aika helliä sylissä mahdollisen kolahduksen jälkeen.


On itsekkään ihanaa, että mie kelpaan. Ensimmäisten kuukausien iltaitkuissa ei kelvannut kukaan eikä mikään, ja jaksan tätä syliin-kiipeilemään-huuto-syliin - rallia kun muistan, kuinka kovasti olisin halunnut kelvata rauhoittumisavuksi silloin. Lupaan siis olla ainakin ensi vuoteen asti valittamatta siitä, etten saa oikein mitään muuta päivisin aikaiseksi. Eikä miun onneksi tarvitsekaan. 


Jk. Kuvat eivät nyt liity aiheeseen, mutta ei noin vauhdikkaasta menosta mitään kuvia saa otettua! Kuvissa Ellulla yllään miun tekemä mekko, johon "jouduin" painamaan helminauhan kun valmis mekko näytti miusta aivan sairaala-asulta.

10 kommenttia:

  1. Tosi ihana mekko :) Ja ihana Ellu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miustakin tuosta tuli loppupeleissä ihan kiva, mutta en kyllä enää tee tuolla kaavalla kun se selkäpuoli oli niin outo. :/

      Poista
  2. Hyvä idea tuo helmien painaminen.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tässä kyllä todellakin tarpeeseen!

      Poista
  3. Ellu on kasvanut, taas. Ja kuvittelenko vain, vai olisiko kasvot myös hieman pyöristyneet? :)

    Nuo helmet kyllä sopivat tuohon mekkoon tosi hyvin, kiva idea! Mekko olisi saattanut tosiaan olla hieman kirurgi-henkinen ilman niitä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellulla on ruokahaluton kausi, joten kiva kuulla, josko posket silti näyttäisivät pyöreämmiltä. :D

      Miuta tuo oli niin ihanan lempeä vihreä, että ajattelin, että siitä tulee niiiin suloinen mekko. Miten voikin mennä näin pieleen?

      Poista
  4. Helminauha on hieno!

    Sinulla on ihana asenne Ellun kaatumis- tai siis nousemisharjoituksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - yritän asennoitua tähän rennosti ja kannustavasti, koska eihän tätä kauan kestä kun taidot karttuvat. :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. ihana ellu:) niin suloinen ja valloittava noissa mekoissaan.. ja söpö ilme tuossa yhdessä kuvassa <3 kohta se jo kävelee !!!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!