tiistai 25. helmikuuta 2014

Leipäsiä kaurapuurosta



Raskaana oleva ystäväni oli eilen kyläilemässä ja ihastui suuresti kaurapuuroleipiin. (Itse rakastin raskausaikana kaurapuuroa, vaikka muuten en puuroista niin välitäkään.) Näihin löytyisi varmasti netistä jokin pätevämpikin ohje, mutta omani kehittelin pari viikkoa sitten kun puurokattila oli aamupalan jälkeen vielä puolillaan. Inhoan ruuan hukkaanheittämistä.

Raskaana olevien lisäksi nämä ovat maistuneet myös muille aikuisille ja Ellulle. Koska puuro ei aina maistu tytölle, on ihan kiva, että edes leipämäisemmät tuotteet maittavat.Ja toisin kuin kaupan leivissä, näissä ei ole suolaa - ja juuri niinkuin kaupan leivät, nämä ovat ihanan helppoja.

Kaurapuuroleipäset

n. Yhden hengen annos kaurapuuroa
3 rkl rypsiöljyä
1 muumimukillinen (n. 2,5 dl) vettä
2  muumimukillista (n. 5dl) vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta 
(ripaus suolaa aikuisille) 
(siemeniä)

Sekoita puuron joukkoon öljy ja vesi. Kippaa päälle vehnäjauhot, sekoita niihin leivinjauhe ja sekoita hyvin puuroon. 

Taikina saa jäädä aika löysäksi, puuromaiseksi (hehheh). Muotoile kauhalla leivinpaperoidulle uunipellille n. kauhallinen taikinapuuroa, muotoile halutessasi jonkinlaisiksi soikioiksi. 

(Jos teet leipäsiä aikuisille ja lapselle, tee ensin lapselle pari suolatonta leipästä, lisää sitten taikinaan halutessasi ripaus suolaa ja tee loput. Erottele suolaiset versiot ripottelemalla päälle siemeniä tai vaikka hiukan kaurahiutaleita)

Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes leipäset ovat saaneet hiukan väriä: kypsinäkin ne jäävät hiukan pehmeiksi

7 kommenttia:

  1. Hei cool, nämä menee ehdottomasti kokeiluun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rennolla otteella vaan, niistä tulee enemmän tai vähemmän pehmeitä. :D

      Poista
  2. Heh, itse tein kans omalla "reseptillä" ja niistä tuli aika kauheita :D Ei oikein tiennyt onko kyseessä leipänen vai pannukakku vai vaihtoehto c: joku muu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, aina ei ehkä ihan onnistu mutta ei se ole niin vakavaa!

      Poista
  3. No onpa vekkuli ohje, pitää kokeilla :)

    VastaaPoista
  4. Puuroa jäi yllätys yllätys yli ja nyt kokeilen sitten näitä. Jos maistuisivat huomenna aamupalaksi.. =)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!