lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naistenpäivä


Pikkuäiti, kahvinkeittäjä, kemisti, tutkija, muotoilija vai pontikkatrokari?

Miusta on hienoa olla nainen nykypäivän Suomessa, naisvaltaisen alani uskomatonta palkkakuoppaa ja kotihoidontuen uudistussuunnitelmia lukuunottamatta. Arvostan sitä, että myös tyttäreni saa kasvaa maassa, jossa hänellä on yhtänäiset oikeudet opiskeluun, uranluomiseen, omaisuuden kartuttamiseen ja myös vastuunkantoon ja epäonnistumiseen kuin samanikäisillä pojillakin. Hän ei ole parempi kuin pojat, mutta ei todellakaan huonompikaan.

Kirjoitin vuosia sitten ylioppilaskirjoitusten äidinkielenkokeessa aiheesta "Tarvitaanko Suomessa enää naisasialiikkeitä". Olin sitä mieltä, että meillä Suomessa elämä on jo aika tasa-arvoista, ja että joissain tilanteissa, esim. huoltajuuskiistoissa, on ehkä jopa tasa-arvoisempaa olla nainen kuin mies. Lopuksi koettelin sensorin huumorintajua ihan ajatuksella, kun lopetin muutenkin kärkevän aineeni sanoihin "Ehkä joskus me kaikki oppisimme muistamaan, että tärkeintä on se, mitä on korvien, ei jalkojen, välissä". Oikeasti. Mainitsin jalkovälin ylioppilaskirjoituksissa, enkä edes terveystiedon kokeessa... 


Aineestani huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) päädyin hienolle, haastavalle, antoisalle alalle, jossa miun on mahdollisuus kannustaa pieniä tyttöjä, poikia ja heidän vanhempiaan olemaan ja tulemaan parhaiksi mahdollisiksi itsekseen. Työssäni yritän selittää, ettei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä, että pojallakin voi olla vaaleanpunainen paita ja tyttökin saa leikkiä roboteilla. Ei sillä alushousujen sisällöllä kauheasti ole väliä, pääasia, että ollaan kilttejä toisillemme, rehellisiä itsellemme ja yritetään parhaamme. Toivon edelleen sitä ihan samaa kuin siinä muinaisen aineeni loppukaneetissa - sukupuoli on toisaalta iso asia, mutta se ei loppujen lopuksi rajoita meitä nykypäivän Suomessa enää kovinkaan paljon, jos emme anna sen rajoittaa.

Ihanaa naistenpäivää, tai ihan tavallista lauantaita!

Perheemme naistenpäiväkakku - sulassa sovussa ja sukupuolien välisellä yhteistyöllä ;)

Pssst. Tarvitaanko Suomessa sitten mitään naistenpäivää? Miusta tarvitaan - onhan se kiva tekosyy syödä kakkua, mutta ennenkaikkea muistaa, ettei monessa maassa puolella väestöstä, naisilla, ole juuri minkäänlaisia ihmisoikeuksia. Kuitenkin on tutkittu, että esimerkiksi äiti, joka on saanut oppia lukemaan, huolehtii siitä, että hänen lapsensakin oppivat. Naisille ja tytöille annettu tuki koituu siis myös hänen läheistensä hyväksi, sukupuolesta riippumatta. Naisille saa laitettua apua esimerkiksi Naisten pankin kautta.

10 kommenttia:

  1. Hienoja ajatuksia :) Ihanaa naistenpäivää sinnekkin tai sitten ihan tavallista lauantaita :) Herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - toivottavasti maistuisikin joltain, kun nyt yritetään juhlia tätä naiseutta. :D

      Poista
  2. Hyvää naistenpäivää myös sinulle!
    p.s. Miten siinä aineessa kävi? ;)

    VastaaPoista
  3. Onhan se miestenpäiväkin olemassa, sitä ei vaan niin kovin mainosteta, ainakaan verrattuna naistenpäivään :) Tämä oli kiva kirjoitus, tuli hyvä mieli! :) Ihanaa naistenpäivää teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitääh, mie en tiennytkään! Tosin meillä mies saa kyllä juhlintaa ja hemmottelua ihan samaan tapaan kuin talouden naisväkikin, kaikenmaailman tekosyyt kelpaavat virikkeiksi leipoa kakkuja ja ostella pieniä yllätyslahjoja. :D

      Poista
  4. Hyvin kirjoitettu. :) Ja ompas herkullisen näköinen kakku.
    Hyvää naistenpäivää myös sinulle. :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!