keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

(Melkein jo rakkaat) tahranpoistajat

Toissa viikonloppuna olivat ne aiemmin hehkuttamani, valtavan isot MLL:n lastenvaatemyyjäiset. Käsieni läpi kulki tunnissa kymmeniä tahriintuneita vaatteita. Eikö tahroista olla välitetty, onko ajateltu, ettei ostaja huomaa niitä, eikö niitä ole yritetty poistaa vai eivätkö ne vain ole lähteneet? Tahriintuneiden vaatteiden runsaan määrän huomasivat myös mukana olleet ystäväni.

Lastenvaatteet joutuvat käytössä kovalle koetukselle. Niillä konttaillaan, kiipeillään ja ylitetään piikkilankoja, ja ennen kaikkea, ne yllä syödään. Tahroja tulee kaiken ikäisille, ja kaikki niistä eivät todellakaan lähde peruspesussa. Valtaosa niistä kuitenkin lähtisi helpolla, ja vaate saisi jatkaa tahrattomana seuraavalle käyttäjälle - ja siitä voisi silloin saada paremman jälleenmyyntihinnankin

Koska haluaisin ostaa tyttärelleni vaatteet mahdollisimman tahrattomina, niin vink vink, tahrat lähtevät helposti näillä jos teille muille tuleville lastenvaatekauppialle niitä ilmestyy:


Sappisaippualla lähtevät tuoreeltaan melkein kaikki tuoreet tahrat. Itse huuhtaisen tahraantuneen vaatteen vaatteidenvaihton yhteydessä ja hieraisen tahraan sappisaippuaa. Sitten vaate menee pyykkikoriin muiden kanssa odottelemaan pyykkipäivää, joka meillä on noin joka toinen päivä (kestovaipat, kestovaipat). Sappisaippualla lähtevät myös deodorantista tulleet kellastumat, kahvi, veri ja punaviini, testattu on.

Jos sappisaippua ei auta tai tahra on jäänyt huomaamatta, auttaa Vanish. Aikamoista myrkkyä tuo mielestäni on, mutta olen kohdannut tähän mennessä vain yhden kuivaneen maalitahran omasta takistani, johon Vanish ei olisi auttanut. Telkkarin Vanish -mainokset puhuvat ihan asiaa, tällä lähtee ohjeiden mukaan käytettynä melkein mikä tahra vain, tai ainakin se vaalenee huomattavasti. Monia mustikkatahraisia vaatteita pelastaneena voin suositella lämpimästi!

Hih. Tätä blogia perustaessani ajattelin kirjoittavani ihanista sisustusjutuista ja herkkuleivonnaisista: kirjoitin sitten tahranpoistosta! Mutta hei, jos olette joskus poistaneet onnistuneesti tahran omastanne tai lapsen lempivaattesta, niin ymmärrette kyllä. ;) 

Tahratonta keskiviikkoa!

12 kommenttia:

  1. Sappisaippualla lähtee myös mustekynä! (Kannattaa tarkastaa ennen kuin lapsella on mustekynä kädessä, että onko se päällä vai ei). Eli sappisaippuaan luotan miekin, ihme aine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisi tarkistaa joo, mutta eihän sitä aina kaikkea... :D

      Tuoreemmat mustekynätahrat tosiaan miekin olen poistanut sappisaippualla, kun nyt muistelen, mutta viimeksi poistin vanhan ja pinttyneen vanishilla.

      Poista
  2. Pitääki kokeilla tuota saippuaa tyynyyni! Miehen sormesta tuli verta koristetyynyymme ja nyt oon jo aatellu että roskiinhan se menee. Pitää vielä kokeilla tuotakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja! Mie olen ainakin suht tuoreita (max. pari päivää vanhoja) veritahroja saanut poistettua menestyksekkäästi sappisaippualla. Ja joskus luin jostain, että veritahrojen poistossa pitäisi käyttää kylmää vettä tahranpoistosaippuan kanssa.

      Poista
  3. Aikaste monta kertaa oon miettinyt toimiiko tuo vanish oikeasti :D pitää kai uskoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on uskomatonta, miten hyvin se toimii. Ja tämä ei tosiaan ole maksettu mainos!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Vanish. <3 Sen pitäisi sisältyä jo äitiyspakkaukseenkin, sappisaippuan myös!

      Poista
  5. Meillä käytetään paljon sappisaippuaa ja toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, teillä sitä varmaan kuluukin, kun pikkusottapyttyjäkin on enemmän. :D

      Poista
  6. Tuota sappisaippuaa en ole kokeillut, mutta täytyy lisätä ostoslistaan. Meillä ei ehkä ole lasta, mutta yks mies osaa kanssa kiitettävästi kumota ruokaa kuten jugurttia, maitoa ja mehua paidalleen. ;) Saatikka ne autotallin terveiset, öljytahrat, huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä aikuisetkin osaa! Miulla on vaatteissa usein tomaattikastiketahroja ja muuta keittiössä roiskunutta... Niin ja sitä maalia, ihme. :P

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!