sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pääsiäisperinteitä

Kotikylälläni oli vielä lapsuudessani hiukan erilaisia pääsiäisperinteitä - vanhat karjalaiset perinteet olivat voimissaan vielä kaksikymmentä vuotta sitten ja pieniä virpojia kiersi kylillä kahtena päivänä, pääsiäiskiikut heiluivat ja öisin metelöitiin kattilankansia paukuttelemalla. Minä ja siskoni olimme viimeisiä, jotka harjoitimme noita perinteitä vanhempiemme ja naapuruston kannustama - nyt olemme olleet kaikki melkein kymmenen vuotta pois kotikonnuilta, eikä mummoja herättele pääsiäisyönä enää kukaan. Mikä on ehkä ihan hyväkin asia.

Ilmeisesti ennen on aika monellakin paikkakunnalla ollut tapana, että virpomassa käytiin palmusunnuntaina, mutta palkka haettiin vasta viikon päästä pääsiäissunnuntaina. Isovanhempieni lapsuudessa pääsiäisenä oltiin pukeuduttu hullunkurisiin asuihin, mutta noidaksi pukeutuminen tuli vasta omassa lapsuudessani. Koska asuperinne jo oli, ei pikkunoitia pidetty mitenkään pakanallisina (toisin kuin nykyisessä kotikaupungissani, jossa moni kieltäytyy avamaasta ovea epäkristillisille pikkunoitavirpojille).

Vuosi lienee 1991

"Virvon varvon
tuoreeks terveeks,
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle -
annatko munan vai kanan? "

Virvoimme vain tuttuja, mikä meidän tapauksessamme tarkoitti melkein koko pientä kylää. Tutuissa taloissa pienet noidat olivat odotettuja ja tervetulleita vieraita ja tietysti hommaan kuului, etteivät naapurit olleet tuntevinaan, ketkä huivin ja äidin huulipunalla piirrettyjen pisamoiden takaa virpoivat. Seuraavana sunnuntaina pukeuduttiin taas ja piirrettiin uudet pisamat, ja lähdettiin ison korin kanssa keräämään palkkaa. Kinder-munat olivat parhaita, iso Kyöpelinvuori-muna oli harvinaisuus, mutta joskus joku antoi sellaisenkin. Pieniä valkoisia pupuja sisältäviä munia kukaan ei olisi toivonut, niissä oli pahaa suklaata. Ja ennenvanhaa tuli munista sormuksiakin, oi!

Pääsiäiskiikut olivat kotiseutuni perinne: heinälatoon tai ennen vanhaan tupaan viritettiin naruilla lankku kattoon roikkumaan, ja siinä sitten kiikuttiin valtavaa vauhtia. Koulukaverit kävivät välillä meidän ladossa kiikkumassa, koska kaikilla ei ollut tilaa pääsiäiskiikuille.

Siskollani on päässä sama hattu kuin Ellulla oli tänä talvena
Jännittävin perinne oli kouluikäisenä ns. kellojen soittaminen pääsiäisyönä. Perinne velvoitti pitämään öisin meteliä ja pelottelemaan noidat ja pahat henget pois: samalla oli hieno tilaisuus tehdä pientä jäynää naapureille ja herättää heidät keskellä yötä. Salaa hiippailtiin makuuhuoneen nurkalle kolisuttelemaan kattilankansia ja hakkaamaan kauhalla vanhaa pataa, ja valojen syttyessä yritettiin luikkia karkuun tulematta nähdyiksi. Herätetyt puolestaan pyrkivät näkemään, keitä kolisuttelijat olivat, ja uhkauskena oli, että soittajien niskaan viskataan ämpärillinen vettä.

Kiinnisjäämisriskin lisäksi haastetta sai, jos yölle sattui kirkas kuutamo tai televisiosta tuli jokin hyvä myöhäisillan elokuva (ainakin kerran puoli kylää valvoi pahuksen myöhään katsellen Kummisetää). Yöllinen soittoperinne oli parissa naapurikylässäkin, mutta oman ikäpolveni aikuistuttua ja kylien tyhjennettyä se valitettavasti hävisi.

Muut pääsiäispuuhat olivat perinteisempiä: istutettiin rairuohoa, leivottiin rahkapullia, koristeltiin vitsoja ja joskus etsittiin piilotettuja pääsiäismunia.


Tänään Ellu saa olla pikkunoita ja virpoa ensimmäistä kertaa: tyttö itse ei hommasta tietysti mitään ymmärrä, mutta mamma ja pappa odottavat ilmeisen täpinöissään, että kesärenkaanvaihdon yhteydessä heille ilmestyy pikkunoita. Munan tai kanan sijaan palkaksi tullee hedelmä tai xylitol-pastilleja.

Iloista pääsiäistä!


8 kommenttia:

  1. Hauska lukea teidän alueen pääsiäistraditioista :D Ei täällä pääkaupunkiseudulla mitään kelloja soiteta :D Meillä on vaan virvottu, syöty munia ja istutettu rairuohoa...tylsää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpäin voisi olla äkkiä poliisi kiinnostunut kun paukutteli kattilankansia keskellä yötä. :D Mutta se oli kyllä lapsena ihan uskomattoman kivaa ja jännää!

      Poista
  2. Olipas kivaa lukea teidän traditioista! En ollut kuullutkaan tuollaisesta kattiloiden paukuttelusta, kuulostaa hauskalta! Ja varmasti toimiikin pienessä kylässä, suuressa kaupungissa ei ehkä osattaisi arvostaa.. :D

    Pienenä me kiersimme noitina virpomassa aina oman tiemme naapurit, ja saalis oli huima! Osa naapureista antoi palkan heti, osa vasta viikon päästä. Itse olen harmitellut, että meillä ei niin montaa naapuria ole, joten saalis käy laihaksi. Ehkä täytyy viedä poika omalle kotitielleni virpomaan. Mutta vasta ensi vuonna, tänä vuonna ollaan oltu perinteitä vailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Ellu hiukan heilutteli vitsaa isovanhemmilleen, joten ensi vuonna luulisi sujuvan kuin vanhalta tekijältä. ;)

      Meillä noita naapureita riittäisi, mutta eihän täällä kaupungissa tunneta paremmin kuin ihan vain pari, tuikituntemattomia en antaisi Ellun virpoa.

      Poista
  3. Ihania nuo kuvat ja onpas teillä ollut pääsiäisperinteitä, ihan uusia juttuja tuollaiset!

    Sulle olisi myös pieni haaste blogissani. :)

    VastaaPoista
  4. En tiedä olivatko meidän perinteet perus Hämäläisiä, mutta palmusunnuntaina kierrettiin virpomassa ja saatiin heti palkkakin mukaan ja pääsiäissunnuntain vastaisena yönä oli aina käynyt kukko munimassa sängyn viereen laitettuun pipoon :D
    En ollutkaan aiemmin kuullut paukutteluista, tai ehkä hämärästi jossain kansansaduissa/Mauri Kunnaksen tuotannossa.. :)
    Tosin minäkin taisin olla viimeistä ikäpolvea, jotka kävivät meidän kylällä virpomassa, nyt on koko homma kuollut aika lailla kokoon. Johtunee siitä että olin kylän viimeisiä lapsia, surullista silti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, kun perinteet häviävät kylien tyhjenemisen myötä. Pitäisi varmaan tehdä vastaisku ja muuttaa takaisin maalle.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!