maanantai 19. toukokuuta 2014

Äiti kävi reissussa


Heippa, ja terveiset aurinkoisesta Tallinnasta!

Mies ja lapsi jäivät kotiin, ja äiti karkasi ystävänsä kanssa bussimatkalle Tallinnaan. Reissun tarkoituksena oli rentoutua ja ostaa kevätvaatteita äideille, ikuisten lastenvaateshoppailujen sijaan.


Ja matka oli niiiiin ihana ja onnistunut! Nähtävyydet jäivät tällä reissulla näkemättä, kun kiersimme kauppoja ja ostoskeskuksia oikeasti kellon ympäri. Tuollaista lomaa en ole ennen viettänyt, enkä varmaan toiste tule viettämäänkään. Nyt oli vain niin paljon helpompi tehdä vaateostoksia kun kaupat olivat nätisti vierekkäin eikä katselun lomassa tarvinnut rauhoittavasti heijata matkarattaita. Ensi reissulla lupasimme sitten mennä nähtävyyksille ja manikyyriin - siihen voi tosin mennä pari vuotta.


Ostosten lisäksi oli ihana syödä herkkuja rauhassa, herätä omaan tahtiin ja paluumatkan lautassa lukea koko sunnuntai-Hesari vailla keskeytyksiä. Niitä juttuja, joita taaperoarjessa aina kaipaa.


Mutta kyllä kotiin oli ihana palata. Ellulla ja isällään oli mennyt hienosti, ja tyttö oli hyväntuulinen ja tyytyväinen kun sunnuntai-iltana palasin. Jes, ehkä rohkaistun ottamaan tämän uusiksi sitten taas joskus!

Jonkin verran tuli ostettua vaatteita myös Ellulle, joten  ehkä saan joku päivä kirjoitettua tänne parit äidin ja lapsen shoppailuvinkit, jos joku muu suunnittelee Tallinnan ostosmatkaa kesälle. :) 

Ihanaa alkanutta viikkoa! Täällä paistaa aurinko ja me lähdemme ostamaan aurinkorasvaa ja painumme kavereiden kanssa rannan leikkipuistoon.


10 kommenttia:

  1. Ihana reissu! Mäkin haaveilen tälläsestä ja tarkoituksena oiskin lähteä kesällä käymään tallinnassa ilman miniä.
    Ja arvasin, ettet voinu ihan kokonaan ilman uusia lastenvaatteita palata sieltä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin arvattu. ;) Ounastelin itsekin, että tuskin pysyn ihan kokonaan pois vaateostoksilta, mutta olin kuitenkin tosi maltillinen!

      Suosittelen kyllä, Tallinnan reissu oli ainakin itselle täydellisen pituinen irtiotto arkikuvioista!

      Poista
  2. Oih teki varmasti terää;) Laitathan ostokset näytille :)?

    VastaaPoista
  3. Voi kuullostaapa ihanalta reissulta :) Mekin ollaan pohdittu josko loppukesästä mentäis koko perheen voimin vastaavalle mini reissulle, joskin ollaan kyllä pohdittu Tukholmaa koska Tallinnassa on käyty aiiiikaste monta kertaa jo :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olen käynyt Tallinnassa varmaan kymmenen kertaa vuosien aikana, mutta sieltä löytää kyllä valtavasti uutta tekemistä koko ajan. Ja kaupunki muuttuu valtavalla tahdilla: ennen kierrettiin Merekeskuksessa ja Sadamarketissa, nykyään kauppakeskuksia on tullut kuin sieniä sateella ja vanha kaupunki on tietysti asia erikseen. Ja museot ja eläintarhat jaja...

      Mutta Tukholmakin on ihana kaupunki, ja sinne mekin varmaan perheenä taas pian suuntaamme! :)

      Poista
  4. Kuulosti kivalta. Tallinna on kaunis kaupunki ja ihana ostospaikka.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mielettömän kaunis! Jollain reissulla olisi kiva tutkia pelkästään vanhaa kaupunkia ja sen kaikkia pikkukatuja. :)

      Poista
  5. Kuulostaa kyllä kivalta reissulta. :)
    Pitää myöntää etten ole ikinään vielä käynyt Tallinnassa..aikamoinen aukko sivistyksessä siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no jaa - mukavaa vaihtelua ja nykyään kaupunki on oikein siisti ja jopa suurkaupunkimainen, mutta ehkä elät ihan onnellisesti vaikket siellä koskaan kävisikään. :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!