lauantai 31. toukokuuta 2014

Tallinnan (ostos)vinkit

Olen ollut ensimmäisellä Tallinnan reissullani ala-asteikäinen. Kävimme Merekeskuksessa ja Mustamäen torilla, ja Tallinna oli silmissäni ikävä ja likainen paikka, jossa myytiin vain piraatteja, karkkeja ja kristalliesineitä. Niistä ajoista kaupunki on kuitenkin muuttunut ihan valtavasti, ja Tallinnassa riittäisi paljon tehtävää ja ihmeteltävää useammaksi päiväksi.



Lupailin aiemmin shoppailuvinkkejä, joten tässäpä niitä, perusturistin näkökulmasta:

Nopein paikka käydä laiva- tai lauttareissulla ostoksilla on piipahdus Merekeskuksessa ja Sadamarketissa. Ne sijaitsevat aivan lauttojen ja laivojen sataman kyljessä. Niissä on alkoholipuodit ja paljon pikkuisia laukku- ja vaatekauppoja. Suosittelen kuitenkin enemmän kävelyä sataman lähellä olevaan kauniiseen vanhaan kaupunkiin, jossa on pieniä, mukavia ravintoloita ja kahviloita. Sieltäkin löytyy kauppoja, pääosin matkamuistomyymälöitä, korukauppoja ja keskiaikaiseen tyyliin keskittyneitä puoteja.

Vanhan kaupungin lempiravintolani on Peppersack, jossa ilmapiiri on tunnelmallinen ja ruoka erittäin hyvää. Samantyylisiä, keskiaikaishenkisiä ravintoloita löytyy vanhasta kaupungista paljon. 



Jos haluaa nopeasti käydä ihan vakavilla vaateostoksilla, kannattaa suunnata Viru-keskukseen. Sinne löytäminen on helppoa, koska Viru-keskus sijaitsee melkein joka puolelle keskustaa näkyvän korkean Viru-hotellin juurella. Sinne on satamasta lyhyt kävelymatka ja keskuksesta löytyy monenlaisia kauppoja. Viron hintataso vaate- ja lelukaupoilla on hiukan edullisempi kuin Suomessa, mutta Tallinnassa shoppailun idea piilee ainakin itselleni siinä, että pääsee kauppoihin, joita Suomessa tai omassa kotikaupungissa ei ole.

Virusta löytyy myös paljon vaatekauppoja ja hyviä ravintoloita, myös tutut Hesburger ja Amarillo.  Suosittelun arvoinen ruokapaikka on Daily Special Cafe & Restaurant, jossa ateriansa saa itse kerätä tarjottimelleen eri pisteistä. Valittavana on laaja valikoima salaatteja, leipiä, wokkeja, pastoja ja jälkiruokia. Hinta-laatusuhde on erinomainen.

Viru-keskuksesta suosittelen erityisesti Zaraa (naisille, miehille ja lapsille), ja Kaubamajasta kannattaa käydä kurkkaamassa kosmetiikkaosasto ja lelut ja lastenvaatteet. Virusta löytyy myös Hello Kitty-kauppa, mutta se nyt ei ollut ihan miun juttu. :D Virun ja sataman välistä löytyy Newyorker -vaateliike, joka on nykyään tullut Suomeenkin, mutta siinä kannattaa käydä piipahtamassa, jos kaipaa edullista ja nuorekasta perusvaatetta.

Jos maissaoloaika on jo loppumassa, voi satamaan palatessa piipahtaa Norde Centrumissa (osoite Lootsi 7) ja sen isossa Rimi -ruokamarketissa. Sieltä tuliaissuklaat ja karkit saa edullisesti, samoin juomat ja päivittäiskosmetiikan. Ja jos Tallinnassa on liikkeellä säästöbudjetilla, sieltä saa myös edullisesti paistopisteen tuotteita ja salaatteja vaikka puiston penkillä nautittavaksi.

Jos aikaa on käytettävissä enemmän ja haluaa viettää koko päivän kiertämällä kauppoja, kannattaa nousta (edulliseen, kysy kuitenkin kuskilta hinta etukäteen) taksiin tai ilmaiseen satama-Rocca al mare -bussiin ja lähteä viettämään päivää suureen Rocca al mare -ostoskeskukseen  keskustan ulkopuolele. Sieltä löytyy valtavasti vaatekauppoja ja ravintoloita sekä Prisma. Itse tein vaateostokseni aika lailla Reservedissä, mutta naistenvaateliikkeitä tuolla tosiaan riittää. Lastenvaatteita kannattaa käydä katsomassa peruslastenvaateliikkeiden lisäksi Reservedistä ja Debenhamsilta. Debenhamsin lastenvaatteiden laatua olen kuullut kehuttavan ja olisin voinut ostaa Ellulle melkein koko putiikin, ne olivat ihanan värikkäitä mutta kuitenkin tyylikkäitä.



Roccasta löytyy vaikka kuinka paljon ravintoloita, mutta hinta-laatusuhde on kohdallaan ainakin Cafe Pacossa ja Little Indiassa - ruuan saa nopeasti ja se on hyvää. Da Vinci Pasta & Pitsasta saa myös ihan kelvolliset pitsat.


Sataman ja Rocca al maren välille jää Kristiine -ostoskeskus, johon on kävelymatka keskustasta, mutta Roccaan menevällä bussilla pääsee myös sinne. Nyt viime reissulla en käynyt siellä, mutta Kristiine on mukava, hiukan Roccaa pienempi ostoskeskus, jossa on erityisen paljon naisten- ja lasten vaatekauppoja. Täältä löytyisi myös Next, ja hiukan harmitti, ettei sinne viime reissulla mitenkään keretty. Ja ehkä lapset ja isän voisi laittaa riehumaan hoplopmaisesti Juku mängumaassa samalla kun äiti kiertää rauhassa kauppoja?

Jos majoittuu hotellissa lähellä lentokenttää tai Virut, Roccat ja Kristiinet on vain niin nähty, voi kävellä tai mennä näppärästi bussilinjalla 2 (1,60e, alle kouluikäiset ilmaiseksi) Ülemistekeskukseen noin kahden kilometrin päässä keskustasta. Ülemiste on vähän rauhallisempi kuin nuo muut ostoskeskukset, ehkä siksi, että siellä oli juuri nyt käynnissä laajennusremontti. Sieltäkin löytyy vaatekauppoja, Rimi ja ravintoloita, ja ostoskeskuksen vierestä löytyy Prisma.


-----
Huuh, olihan sitä juttua siinäkin! Mutta ostosten ja syömisen lisäksi Tallinnasta löytyy paljon hienoa nähtävää, esimerkiksi Tv-torni, Kumun taidemuseo, eläintarha, Kgb-museo ja vaikka mitä muuta. Hiukan haaveilen koko perheen Tallinnan reissusta kesällä tai alkusyksyllä, mutta saas nyt nähdä, kuinka riittää budjetti ja lomaviikot.



Mikäs on teidän suhde Tallinnaan, vai onko sellaista?

2 kommenttia:

  1. Tähän tekstiin täytyy palata, jos joskus tulee lähdettyä. =)
    En ole siis käynyt maissa Tallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä joskus käväisemään, ostoksilla tai ihan vain katselemassa ympärilleen. :) Turistihumputuksen alla on paljon myös kaunista vanhaa kaupunkia.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!