torstai 29. toukokuuta 2014

Yksi ensikohtaaminen

Pari päivää sitten pääsin sylittelemään tyttöä, joka oli viikon ja päivän ikäinen. Noin 3,5 kiloinen, tarkkaavainen ja suloinen pikkuneiti.

Ensimmäinen ajatukseni oli sama, jonka kuulin vieraiden huulilta heidän tullessaan katsoaan Ellua: "Oi, kuinka pieni! Onko meidänkin lapset muka olleet joskus noin pieniä?" Ja tyttö oli sylissä niin kovin kevyt, etten millään olisi uskonut, että Ellu painoi syntyessään 700 grammaa vähemmän.

Miulla ei ole vastasyntyneistä kovinkaan paljoa kokemusta, mutta muistan, että Ellun kanssa olin alusta asti kauhean varma. Kantelin tyttöä sinne ja tänne, vaihtelin asentoa, puin ja riisuin, omasta ja osaston hoitajien mielestä niin kuin olisin tehnyt sitä aina. En sitten tiedä, oliko kyse verisiteestä vai hormoneista, mutta osasin homman silloin... - ja huolimatta kuukausien harjoittelusta, olin taas tämän uuden pienen kanssa täydellisen hämmästynyt. Niin pieni ja hentoinen, vanhempiensa kallein aarre (isosiskonsa ohella), kauhea vastuu!

Pääsin ikuistamaan pienet varpaat

Jossain kohtaa oli aika siirtää vauva minun sylistä mieheni syliin. Ööööh, vuosi sitten me tehtiin tätä monta kertaa päivässä, mutta mites tämä nyt, öööh... Henkiin kuitenkin jäätiin, kaikki kolme.

Mie olin samanlainen pieni nyytti, kun tämänkertaisen vauvan äiti tuli oman äitinsä kanssa katsomaan miua. Pikkunyytin isosisko oli kovin pieni tyttö tavatessaan pariviikkoisen Ellun ensimmäisen kerran. Nyt tapasimme taas näissä merkeissä. Ja ehkä vielä taas joskus, ken tietää.

Ellu kävi pari kertaa vilkaisemassa vauvaa, tokaisi suurin piirtein olkiaan kohauttaen "vauva", ja lähti sitten leikkimään kaverinsa kotileikkinurkkaan. Nukkevauvoja kyllä hoideltiin, mutta ehkä ihan hyvä, ettei oikea pieni vielä kiinnostanut.

 Ellu leikki, teki kävelyharjoituksia ja söi sämpylää, hiuspinni hiuksissaan, näyttäen kovin isolta tytöltä. Vuoden päästä kolme ja puoli kiloa pikkuista tytönnyyttiä on kasvanut samanlaiseksi nohevaksi taaperoksi.

 Elämä on ihmeellistä. Ja ihanaa.

8 kommenttia:

  1. On se jännä, kun saa ihan pienen vauvan "pitkän" tauon jälkeen syliin, niin sitä on ensin hieman "hukassa". Miten tätä piti pitää, kummalla puolella olikaan parempi kantaa ja kuinkas nyt annan tän sinulle takaisin? :) Mutta jos se vauva olisikin oma, niin sitä käsittelee heti jotenkin niin luontevasti, eikä tuommoiset asiat pahemmin pyöri mielessä. :) Monesti sitä omaa kantoi yhden käden varassa, mutta jonkun toisen vauvaa pitää kiinni molemmilla käsillä. :)

    Ja nuo varpaat..en kestä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä unohtaa niin hyvin, kuinka pieniä nuo ovatkaan! Ja kun Ellu oli syntymän jälkeen heti todella jäntevä, niin nämä "oikeat" pikkuiset ovat nyt vähän haaste.

      Hän oli kyllä aika ihana, varpaista päälakeen asti. ♥

      Poista
  2. Oi<3 Mulla oli heti alusta asti ihanan varmat otteet vauvan hoitoon :) Olin siitä positiivisen yllättynyt koska se oli asia jota jännitin kovasti ennen neidin syntymää, mielessä oli vain ne hetket kun pitelin kummityttöäni parin päivän ikäisenä sylissä enkä meinannut uskaltaa edes hengittää ettei se vaan riku. heh! :D

    Vieraiden vauvojen kanssa on aina "hukassa" :D Olis omat lapset sitten minkä kokoisia tahansa, nimittäin M:n siskollaon 4vk nuorempi vauva kun meillä ja siinä vaiheessa kun oma vauva vaihtuu heidän vauvaksi, tulee kovin epävarmaksi ja varovaiseksi. Mutta nuo varpaat<3 Onko mitään suloisempaa kun vauvan varpaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehän kommentoin siulle silloin että kyllä ne otteet löytyy. ;)

      Vauvan ähinä on myös aika ihanaa!!

      Poista
  3. Voi suloisuus mitkä varpulit! <3 mullakaan ei oo vauvoista ylipäätään paljoo kokemusta, mutta hassusti sen oman nyytin kanssa otteet on varmoja :)
    silloin kun Anton oli viikon ikäinen, häntä kävi katsomassa 2,5 vuotias serkkutyttö äitinsä kanssa. Pieni tyttö oli kovin kiinnostunut vauvasta ja aina välillä kävi silittelemässä nätisti. Niin hellyyttävää :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ja lapset, kohtaamiset on aina niin herttaisia. ♥

      Poista
  4. Mäkin kävin muutama kk sitten kattoon kaverin viikon vanhaa vauvaa, hän oli vielä melki kilon isompi mitä meiän Pimu oli syntyessään että en voinu olla hokematta "onks meiän lapset ollu muka noin pieniä joskus, tai oikeestaan vielä pienempiäkin" :D

    Se on kyl hassu miten tuntuu jotenki niin kömpelöltä pitkän tauon jälkeen pitää jonkun muun vauvaa sylissä kun omaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoin ihan samaa, "ei kai Ellu ikinä ollut näin pieni... Ei kun öö, olihan". :D Hyvä käydä välillä verestämässä muistoja!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!