tiistai 17. kesäkuuta 2014

Reissu lähenee - IIK



Tajusin tässä, ettei meidän kesälomareissuun ole kuin kaksi viikkoa. Hui! Koin jo pientä paniikkia, sitten tein Postille jakelunkeskeytysilmoituksen ja henkäisin taas hetkeksi. Ehtiihän tässä...

Sitten luin Lilies & Ginger -blogista (oikein hyvän!) taaperon reissulistan ja myönnyin, että kai se on omakin tehtävä. Kiva, kun moni blogituttu on reissutunnelmissa, tuleepahan hiukan vertaispainetta (tosin en varmaankaan lue enkä kommentoi yhteenkään matkapostaukseen ennen kuin olemme palanneet omaltamme, en varmaan nukkuisi ollenkaan jos saisin kuulla kauhukokemuksia reissuripulista, taaperon kulttuurishokista, totaalisesta paastoamisesta ja 24/7 kiukkukaudesta).


Reissusta selviäisi ihan varmasti vain pakkaamalla lapsen mukaan ja lähtemällä, kaikkea saa ihan varmasti hankittua periltäkin tai luovilla ratkaisuilla pärjää ilmankin. Se on sitten ihan eri asia, kuinka helppoa, mukavaa ja taloudellisesti järkevää se olisi. Kotimaassa olen rento lähtijä, ehkä hoitoreppu napataan mukaan kun päätetään lähteä johonkin, mutta täysin vieraaseen paikkaan lähteminen hiukan yli yksivuotiaan kanssa innostaa kyllä laatimaan listan jos toisenkin.

Ellulle ei ole lentokoneessa omaa istumapaikkaa, sylimatkustajana hän saa ottaa mukaan 10 kg matkatavaraa ja omat rattaansa. Koneeseen saa myös viedä mielin määrin lastenruokaa ja -juomaa nesterajoituksista piittaamatta. Lentomme on valittu aikalailla Ellun mukaan, joten lennämme aamupäivällä ja myös palaamme päiväsaikaan, se on meille helpointa.


Jos lähtisimme pelkän pikkuperheemme voimin reissuun, joutuisin ehkä karsimaan tavaramäärästä, mutta meitä lähtee myös Ellun täti ja mummi. Luotan siihen, että he(kin) matkaavat menosuuntaan tyhjemmin laukuin, jolloin ruokapurkkeja ja vaippoja voi hyvin pakata mukaan. Tyttösemme on aika ennakkoluuloton ruokailija ja jos paikan päältä vain löytyy tomaattipastaa, hedelmiä ja leipää, niin Ellu pysyy varsin tyytyväisenä hengissä viikon ajan. Ajattelimme kuitenkin pakata mukaan yhden tutun purkkiruuan per päivä, jos nälkä iskeekin ennen hotellin ruoka-aikoja tai ravintolaruokien lisäksi.

Välipalat hoitunevat pääosin hedelmillä ja leivällä, Suomesta raahatulla maitojuomalla ja muroilla sekä muutamalla välipalapurkilla. Naposteltavaksi pakataan maissinaksuja, rusinoita ja muroja. En ole mitenkään epäileväinen paikallisten ruokien suhteen ja paikallisissa marketeissa on varmasti ihan laadukasta lastenruokaa, mutta siinä poistuu yksi stressitekijä sekä äidiltä että mahdollisesti taaperolta kun välillä on saatavilla tuttuakin ruokaa.

Häämatkalta - pappi piti meitä kovin nuorena menemään naimisiin, katson tätä kuvaa enkä enää ihmettele, miksi

Aamu- ja iltapaloille aiomme ottaa mukaan puurojauheita - voi tosin olla, että puurot jäävät syömättä kun muutkin syövät hotellin aamupalalla kaikkia herkkuja, ja hotellin illallinen on aika lailla Ellun iltapala-aikaan. Mutta onpahan sitten jotain tuttuakin syötävää, ja jotain tarjottavaa, jos Ellun ja hotellin all inclusive -aikataulut eivät jonain päivänä menekään yksi yhteen. 



Eniten mietityttää, mitä sitten, jos Ellu sairastuu reissussa. Flunssa voisi iskeä kotonakin, mutta kammoan hiukan esimerkiksi turistiripulia. Kauhukuvitelmissani istun keskellä yötä jonkin turistisairaalan käytävällä kipeä tyttö sylissäni itkemässä sitä, kuinka kamala ja julma äiti olen ollut kun olen raahannut muruseni pois bakteereiltaan tutun turvallisesta Suomesta. Yritän kuitenkin muistuttaa itselleni, että mitä tahansa voisi tapahtua kotonakin ja tämän matkan hyvät puolet ovat Ellullekin paljon suuremmat kuin riskit. Pakataan käsidesiä ja ripulilääkkeet mukaan, ja toivotaan parasta. Eiköhän meillä ole ihana ja muistorikas reissu.


Kuvat Turkin Sidestä vuosilta 2008 ja 2009. Että E., jos satut lukemaan tämän, samoja maisemia on kohta teidänkin loma-albumissa!

6 kommenttia:

  1. Heh äidin käsilaukun sisältö on tosiaan hieman muuttunut, ennen lennolle pakattiin mukaan kirja ja iPad viihdykkeeksi , sekä paljon herkkuja. Nyt pakataan purkkiruokaa, käsipyyhkeitä ja lapsi hoitaa viihdyttämisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kyllä, tässä ei omaa viihdytystä ole tarvinnut kyllä miettiä yhtään. :D Optimistina meinasin kyllä jonkun kirjan pakata aurinkotuolissa löhöilyä varten (kai tuo lapsi joskus nukkuu päiväunia, nukkuuhan?).

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia<3 Kaikki menee varmasti oikein hyvin! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa reissua teille! Meilläkin on matka pian edessä, jee! :)

    Viime kesänä 2-vuotiaalle en ottanut mukaan enää yhtään ainutta purkkia, mutta nyt täytyy taas jaksaa miettiä vauvan ruokailupolitiikkaa... Vaipat olen myös aina ottanut mukaan Suomesta. Paljon matkailleena voin vinkata, että kuumemittari ja Panadol kannattaa ottaa mukaan aina, ihan aina. :) Nyt kahden lapsen kanssa olen kuitenkin lähdössä reissuun varmaan vähän liiankin löysin rantein, kun ainakaan vielä en ole minkäänlaista stressiä kehittänyt. Hyvällä asenteella korjaa jo paljon ja yleensä melkein mitä vain saa ostettua kohteesta, jos jotain on unohtunut. Nauttikaa kunnolla lomasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Pienen matka-apteekin ajattelinkin pakata mukaan, kaikkien mielenrauhan vuoksi. :)

      Ja varmasti kahden kanssa sitä osaa ottaa rennommin! Mie olen aina tykännyt varautua kaikkeen, IHAN KAIKKEEN, erityisesti Ellun kanssa. Toivottavasti se ei näy kovin suurina lisäkilomaksuina lentokentällä. :P

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!