torstai 31. heinäkuuta 2014

Äiti tiukkiksena: lapsi ja sen herkut

Kaverini kertoi tunteneensa kyläreissulla lievää pakkoa juottaa tyttärelleen tarjottua mehua, koska ei viitsinyt alkaa pyytämään maitoa tai ottamaan hanasta vettä. Kyläpaikan samanikäiset lapset nimittäin jo lipittivät mehuaan tyytyväisinä, eikä äitikaverini huolinut herättää turhaa huomiota: siinäkin oli ihan tarpeeksi, kun hän antoi kahvipöydän herkkulautaselta tyttärelleen vain pähkinöitä suklaapalojen vierestä. Sitäkin hän oli kuulemma tuntenut pakkoa hiukan selitellä. Kuulosti tutulta.


On vähän ikävää olla se tiukkisäiti, jonka taapero ei saa pipareita, karkkia eikä mehua - laimeaa mehua voisin kyllä huolia juottaa näillä helteillä, mutta Ellu ei ole toistaiseksi tahtonut kuin maitoa tai vettä. "No voi siua ressukkaa, eikö se äiti nyt anna siulle mitään", kyselyjä kuuluu aina välillä. Herkut ovat tietysti, varsinkin vanhemmille sukulaisille, tapa osoittaa välittämistä, mutta hei, ainakin äiti tässä välittää, tytön hampaista ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista!

On kyllä liioiteltua sanoa, ettei Ellu saisi vaikkapa kyläpaikan kahvipöydästä mitään. Saa kyllä: näin kesällä on syöty pari kertaa mansikkakakkua ja mustikkapiirakkaa, toisinaan pullaa ja kuivakakkua. Ilman niitäkin oltaisiin eletty ihan hyvin, mutta jotenkin olen ajatellut varsinkin itseleivotut juhlaherkut kulttuuri- ja tapakasvatuksena, ja on varmaan ihan hyvä saada niitäkin joskus, ettei herkuttelussa ole kielletyn hedelmän makua. Ja jos kahvipöydässä nyt sattuisi olemaan tarjolla vain suklaajäätelöä ja pipareita, niin kaivaisin ihan tyynesti laukusta tytölle banaanin ja maissinaksuja: vaikka me hiukan herkkurajoitteisia olemmekin, se on vain meidän "ongelmamme", muttei mielestäni kelleen mikään kommentoinnin tai kauhistelun aihe.


Vaikkei sokeri olekaan meillä kokonaan pannassa, koetan kuitenkin vältellä sitä. Meillä syödään esimerkiksi välipalaksi maustamattomia jogurtteja ja viilejä (marjoilla tai hedelmäsoseella) ja aamupalaksi erilaisia puuroja murojen sijaan. Enkä ole kokenut sitä mitenkään vaivalloisena: koska Ellu ei ole tottunut makeaan muutoin, kelpaavat sokerittomat tai hyvin vähäsokeriset ruuat hyvin.

Eineksiä meillä ei syödä, pinaattilettuja lukuunottamatta, ja leipäkin on aika lailla kotitekoista. Se ei ole mikään tietoinen päätös eikä miulle mikään kunnia-asia, mutta niin nyt vain tällä hetkellä on. Kotitekoinen ruoka on eineksiä halvempaa ja monesti myös paremman makuista, eikä kotiruuan kokkaaminen ole miulle siihen lapsesta asti tottuneena vaikeaa tai aikaavievää, sapuska syntyy aika lailla vasemmalla kädellä muun puuhailun ohessa. En pidä sen takia itseäni parempana kuin joku muu, mutta haluaisin kannustaa ihan kaikkia tekemään edes pari ruokalajia itse - se ei oikeasti ole vaikeaa.


Lapsensa voi ruokkia monin tavoin, ja alusta asti itse tehdyllä luomuruualla ilman lisättyä sokeria kasvanut lapsi voi olla tanakka ja helposti sairasteleva, ja välillä eineksiä ja herkkuja syövä ipana terve ja laiha kuin tikku. Tämänhetkisen tilanteen ja lapsuuden sijaan jokaisen pitäisi kuitenkin miettiä myös sitä, haluaako lapsensa syövän esimerkiksi kolmekymppiseksi asti samoin kuin nyt tänä päivänä. Ruokatottumukset ja elämäntavat opitaan kuitenkin jo varhaislapsuudessa, ja jokainen elämäntaparemonttia tehnyt tietää, kuinka vaikeaa niiden muuttaminen on. Toisaalta elämä on kuitenkin kokonaisuus: kaikkeen ei voi eikä tarvitse panostaa yhtä aikaa. Jos onnellinen, mukava ja sopivan aktiivinen arki syntyy koko perheelle itsetehdyllä luomuruualla tai eineksillä ja lautasen reunalle pilkotulla tomaatilla, niin se on oikein hyvä niin. Jos äiti kirkuu keittiössä pää punaisena valmistaessaan perheelle luomukasvispataa lasten kiukutellessa nälkäisenä, niin onko siinä sitten kellään hyvä olla?


Mutta hei, annettaisiinko toistemme ruokkia lapsemme niin kuin he haluavat?  Jokainen on varmasti tietoinen siitä, että sokeri, suola ja kovat rasvat ovat niin lapselle kuin aikuisellekin liiallisissa määrin hyihyi. Toisten arvostelu ja sormella osoittelu on helppoa, mutta kuka meistä oikeasti on itse pyhimys ja kenen energia tai aika riittää ihan kaikkeen? Ja jos joku haluaa panostaa johonkin tiettyyn asiaan, kuten vaikkapa vaippapöksynsä pitämiseen erossa pipareista vielä jonkin aikaa, niin annettaisiinko sen sitten tehdä se kieltämisensä ihan rauhassa?

Peace and love <3

26 kommenttia:

  1. Kuullostaa järkevältä ja ruokakuvat näyttää kutsuvan herkullisilta! :) En mäe mitään syytä arvostella toisia siitä, että tekevät erilailla, jokainen tekee kuten parhaaksi näkee! :) Minä en vielä ole pohtinut kauhiasti Kukkiksen ruokvaliota, mutta sen tiedän, että tuo etenkin mummujen herkkukaappien tyhjentäminen jätetään täälläkin väliin. Minusta se on hassua, että sitä välittämistä osoitetaan siten että kappit on täynnä erilaisia herkkuja ja niitä saa sitten mättää niin paljon kuin napa vetää... En tarkoita etteikö ikinä yhtään, mutta ei ainakaan sitä että joka kerta vedetään överit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin - miun ei tulisi pieneen mieleenkään mennä sanomaan toiselle, että tämä tekee väärin toimiessaan eri lailla kuin mie. Miun on vain kaikkein paras olla kun toimin tietyllä tavalla, koska näen sen _omalle lapselleni_ parhaaksi.

      Niin, tuo isovanhempien herkuilla hemmottelu... Vapauksia tietysti pitää mummoille ja muille antaa, ja onhan se kiva nähdä, kun pieni vetää tarjoomuksia onnellisena, mutta ainakin meidän pieni tulee aidosti onnelliseksi vielä vaikka omenan lohkosta.

      Poista
  2. Loistavaa Minna!

    Meidän neiti ei myöskään syö sokerimuroja tai jogurtteja. Eineksetkin pidän minimissä ja niihin turvaudun vain jos kunnon ruuan pöytään saaminen on juuri sillä hetkellä mahdottomuus. Mutta ikinä ei tulisi mieleenkään arvostella muita. Jokainen äiti on varmasti kykeneväinen punnitsemaan itse asioiden tolan.

    Meidänkin pikkuneiti elää siis melko herkutonta elämää, mutta vaniljajädeä olen nyt lomalla antanut muutamaan otteeseen maistaa:) Loma se on yksivuotiaallakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin, kuten varmasti ihan joka perheessä, koetaan välillä katastrofipäiviä jolloin sapuskaa on vain saatava helpolla ja nopeasti. Yritän sitten valita sen "pienimmän pahan", koska eineksiä on monenlaisia. :)

      Olen ihan samaa mieltä, jokainen päättäköön asian itse, en tykkää taivastelusta kumpaankaan suuntaan. Kyllä ne neuvolassa ja hammaslääkärissä kertovat suositukset, ja jokainen sitten noudattaa niitä tai ei.

      Poista
  3. Olen törmännyt samaan ongelmaan jo esikoisen kohdalla ja nyt kun hän on oppinut herkkuihin, nuorimmaista on vielä vaikeampaa "suojella" herkuilta. Eniten ärsyttää Se, että esim. anoppini "pakko syöttää" ja tuo AINA kylään tullessa meidän lapsille karkkia ja keksiä, vaikka olemme kieltäneet! Hän ei ymmärrä ollenkaan meidän kantaamme ja suuttuu heti jos kiellämme poikia kylässä syömästä pipareita. Turhauttavaa!!! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääh miten inhottavaa! Meillä isovanhemmat vielä vasta vitsailevat, kuinka kylään tullessaan tuovat sitten Ellulle karkkipussin, mutta toivottavasti eivät kuitenkaan.

      Tuo on kyllä hankala tilanne,kun isovanhemmat tietysti haluavat hemmotella lapsenlapsiaan. Heidän pitäisi kuitenkin myös huomata kunnioittaa vanhempien kasvatuspäätöksiä - on aika hankalaa yrittää pitää lapsi erossa herkuista, jos niitä heille kotiin asti kannetaan.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus. :)

    Meillä on pienin saanut nyt helteillä välillä vähän pillimehua, mutta ei siitä oikein välitä. Ja jos kylään mennään niin kyllä meidän pienin juo mieluiten maitoa, niin kuin kotonakin. Harvoin saa pullaa tai muumikeksin ja näin kesäisin välillä saanut jätskiä. :) Meillä aamuisin syödään usein puuroa tai leipää, muroja on todella harvoin, koska en itse ole niistä ikinään tykännyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään ei miehen kanssa syödä muroja, mutta ne ovat ihan hyvää vaihtelua Ellun välipaloihin, ja hyvähän niihin on tottua, kun hoidossakin niitä sitten aikanaan on. :)

      Meillä Ellun juominen oli välillä niin huonoa, että yritin vaikka mitä mehuja ja juomistapoja, mutta ei. Onneksi vesi maistuu nyt paremmin, ja hedelmiä olen syöttänyt joka aterialla jälkiruuaksi, että saa nestettä.

      Poista
  5. Täysin samaa mieltä! Itselläkin tarkoitus pitää Lotta erossa herkuista ainakin siihen saakka, kun osaa niitä itse pyytää. Toki jo nyt katsoo himoiten kaikkea mitä minä syön, kuten jäätelöä. Enkä aio kuitenkaan olla täysi natsi tässä asiassa, mutta mun mielestä näin pienen ei vielä tarvitse saada herkkuja, katsotaan sitten vähän ajan päästä onko sama ääni kellossa. ;) Mun isoveljelle ei ole pienenä annettu herkkuja ja itse suurena herkuttelijana olen kyllä kateellinen siitä, ettei hänen edes tee mieli herkkuja. Kuinka helppoa se olisikaan! Lapsenakin mummilassa muiden syödessä jäätelöä söi veljeni ananasta omasta tahdostaan ja hyvin maistui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama linjaus oli meillä, ja siksi Ellu on nyt kylässä kakkua ja pullaa saanutkin, kun on niitä pyytänyt. Olisi varmaan tyytynyt "omiin herkkuihinsakin", mutten näe järkeväksi kieltää kaikkea.

      Miekin uskon, että jos ei ole lapsena tottunut jatkuvaan herkutteluun, niin herkuista pysyy paremmin erossa aikuisenakin. Totaalikieltäminen ei varmaan toimi, kuten tuolla alempana olevissa kommenteissakin pohdittiin, mutta ei ainakaan kasva sokerikoukkuun.

      Poista
  6. Mulla saman ikäinen nappula kuin sulla ja toinen tulosillaan. Itsellä ei oo mielestäin mitenkään liian löysä linja herkkujen suhteen, en vaan oikeasti jaksa stressata tai päätäni kuluttaa jonkin jugurtin syöttämisen tai pullan suhteen. Lapsi syö meillä samaa ruokaa kuin me, samaa SUOLATTUA ruokaa kuin me - ei toki eineksiä vaan kotiruokaa, omasta maasta kasvatettua sellaista yrtteineen päivineen. Olen huomannut tuttavapiirissä vain sen että se joka eniten on lapsien kohdalla pihtaillut herkuista aivan äärilaidassa muihin verrattuna niin se on kostautunut myöhemmin. Tottakai on poikkeustapauksiakin enkä halua yleistää :) Mutta ompahan sitten lapset eläneet ala-astelaisina muroilla,kekseillä ja karkeilla.Hampaat keltaisina, kun tavallaan ei ole tiennyt "paremmasta" niin niitä sitten tulee isompana syötyä. Tai näin olen sitten miettinyt asiaa ystävien kesken keillä tällaisia "ongelmia" on ollut. Toki yksikään näistä lapsista ei ole koskaan ollut ylipainoinen, herkkuperso vain niin sanotusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kannatakaan stressata - elämässä on muutakin mietittävää. :) Meillä ei kotona harrasteta esimerkiksi pullan syömistä kuin vieraiden tullessa ja jogurtit sun muut ostetaan varta vasten Ellulle, joten on helppoa napata se sokeriton vaihtoehto.

      Olen ihan samaa mieltä, liika tiukkapipoisuus ei varmasti kannata tässä asiassa. Meillekin piparit astunevat kuvioon tässä joskus, viimeistään kun Ellu lähtee päiväkotiin, ja karkkipäiväkin tulee sitten aikanaan. Uskon, että vähän isompana on helppo sallia enemmän herkuttelua, kun lasta ei ole vauvasta asti totutettu jatkuvaan makeaan.

      Poista
  7. Ajattelin just kirjoittaa samasta aiheesta :D ja olen kanssasi täysin samaa mieltä :) jokaisen oma asia kuinka paljon on valmis antamaan herkkuja mutta en tunne olevani jotenkin parempi äiti kun en tahdo antaa ylimääräistä sokeria. Varsinkin mun isää on saanut muutaman kerran ohjeistaa etten tahdo antaa pojalle vielä irtokarkkeja tai omaa jäätelöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan siun kirjoitusta aiheesta!

      Meillä isomamma halusi tarjota Ellulle jäätelöä ja mansikkahilloa kun tyttö oli puolivuotias. Kieltäydyin vedoten siihen, että tässä on vasta porkkanankin maistelu hiukan vaiheessa... :D Toivon, että tulevaisuudessa isovanhemmat vetäisivät Ellulle rajoja eikä yhdessäoloaika menisi ihan herkutteluksi.

      Poista
  8. Kiitos hyvästä postauksesta. Ruokajutut on kyllä niin vaikeita. Ei ole mitään yhtä kiveen kirjattua totuutta vaan kaikkien on oikeastaan valittava se oma tapansa toimia ruuan suhteen, niin kuin kirjoititkin :)

    Itse olen nähnyt tärkeänä pitää kiinni ruoka-ajoista ja jos jotakin herkkua syödään, sitä syödään sitten jälkkäriksi. Vaikkakin poikkeuksetkin olen sallinut. Eikä T syönyt makeaa ennen yhtä vuotta ja sen jälkeenkin niukasti, mutta nykyään kyllä toisinaan herkutellaan jälkkärillä. Olemme välttäneet lisätyn sokerin napsimista välipaloissa ja muissa esim. mehujen ja jogurttien muodossa. T syö ainakin ihan mielellään maustamatonta jogurttia hedelmien kera yms. Mehua poika kyllä joisi aivan loputtomasti, mutta sitä ei meillä kotona juoda oikestaan koskaan.

    Omaan ruokafilosofiaani on ehkä voimakkaimmin kuulunut kohtuus. En halua tehdä suurta numeroa makeankaan herkun syömisestä, jos se on se jälkkäri, mitä syödään maltillisesti. Olen itseni kohdalla ainakin kokenut huonommaksi kieltää itseltä kokonaan jotain kuin pysyä kohtuudessa. Ja toisaalta ei sen "herkun" tarvitse olla karkkia, mitä T ei juuri koskaan syö. Se voi yhtä hyvin olla pieni pala jäätelöä, rusinoita, pähkinöitä tai luumua. Näin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella hyvästä kommentista!

      Totta, ruoka-ajatkin ovat tärketä, ja herkuttelun harmit hampaille ovat paljon pienemmät, jos herkkuhetken yhdistää johonkin muuhun ateriaan.

      Kohtuus on kyllä hyvä asia! Jälkiruoka on helposti päiväkodissa vähän lahjonnan väline ("Ota vielä kolme lusikallista niin saat sitten kiisseliä") ja sekin on aikalailla väärä tapa toimia. Toivottavasti muistaisin kotonakin tehdä vähän toisin.

      Poista
  9. Hyvä postaus!
    Meilläkään ei herkutella päivittäin, vaan syödään hedelmiä yms. keksien tai karkkien sijaan. Sokerillisten jogurttien sijaan meillä syödään rahkaa, Senni syö sitä ihan sellaisenaan. Ruoka on itsetehtyä kotiruoaa ja pyrin välttämään vaalea viljaa ja kovia rasvoja. Sennin ruoka on vähäsuolaista. Mehuja meillä ei juoda, vain maitoa ja vettä. On Senni kyllä saanut maistaa mehua, mutta janojuomana sitä meillä ei käytetä.
    Mutta jos menemme esimerkiksi juhliin saa Senni syödä siellä herkkuja, ei paljoa mutta en näe mitään pahaa parissa keksissä tai pienessä pullan palasessa. Totaalikiellossa emme siis ole sokerin kanssa. Minä olen kova leipomaan ja Senni saa välillä maistaa leipomuksiani, mutta esimerkiksi karkkia hän ei ole vielä saanut. Minusta on hyvä, että lapsi saa maistella niitä kahvipöydänkin herkkuja, juurikin siksi ettei niistä tulisi se kiellettyhedelmä. Vierestä olen nähnyt kuinka lapselta on kielletty kaikki herkut ja nyt hieman vanhempana ahmii niitä sen minkä kerkeää kun äiti ei näe. Lapsi varmistelee ettei kukaan vain kerro äidille, mutta jää usein kiinni koska herkkujen määrän takia tulee huonovointiseksi.
    En tahdo että oman lapsen kanssa käy näin. En halua, että Senni joutuu syömään minulta salaa mitään tai ainakaan ahmimaan. Luotan siihen, että kun herkuista ei tehdä kiellettyähedelmää, niitä oppisi syömään myös kohtuudella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän toimitaan varsin samoin kuin meillä, kiva kuulla - kun joskus taas saan kuulla olevani tiukkapipo, voin muistella, että on eräs Sennikin joka ei syö sokerijogurttia.

      Auts, tuo salaa herkkujen syöminen ei kyllä kuulosta oikein hyvältä. Millaiseksi meininki menee sitten, kun itse pääsee käymään kaupassa? Liian tiukkistelun sijaan kohtuus lienee tässä asiassa kaikkein parasta, ja se oma esimerkki.

      Poista
  10. Minun mielestä sitä parempi mitä myöhemmin lapsi oppii herkkuja syömää ja kyllä äidillä täytyy olla pokkaa kyllässäkin kieltäytyä tarjoamasta lapsille herkkuja ja pyytää vettä, jos tahtoo.
    Ihan varmasti muksu myöhemmin oppii itse pyytämään makeaa, jos haluaa.
    Minut on mummot opettaneet jo penskasta lähtein karkin ja pullan makuun joten sitä tottumusta on vaikea muuttaa isonakaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, tottumuksia on _tosi vaikea_ muuttaa! Itselläni oli nuorena aikuisena valtava opettelu eroon mehujen ja limsojen lipittelystä, joten olisi hienoa, jos Ellu kasvaisi vähän terveempiin elämäntapoihin.

      Miulla kyllä yleensä on pokkaa, mutta sitä ei halua kylässä vaikuttaa ylimieliseltä tai siltä, että halveksuu toisten tapoja. Ymmärrän siis kaveriani, joka tarjosi sitä mehua, vaikkei se ihan omalta jutulta tuntunutkaan. Mutta sitähän se elämä on, aina välillä joutuu syystä tai toisesta tekemään poikkeuksia.

      Poista
    2. Mehua ja limpparia en juo lainkaan. Limusta en ole erityisesti koskaan pitänyt. Enkä jäätelöstä. =)
      Vähänkö olen outo... ;)

      Poista
    3. Miunkin jäätelön kulutus on aika minimiä, mutta nuo sokerilitkut oli heikko kohta joskus. Onneksi pääsin niistä eroon, hampaat kiittää!

      Poista
  11. Oikein hyvä ja osuva kirjoitus! Olen ihan samaa mieltä. Meillä ei kotona juuri syödämakeita herkkuja ja kylässäkään Hilda ei pyydä oikeastaan koskaan pöydästä mitään, joten makeaa ei ole oikeastaan tullut hänelle annettua. Paitsi jäätelöä, jota minä syön kyllä kesällä ihan liikaa! =) Muroja ja maustettua jogurttia miellä ei syödä ollenkaan, joten ei Hildakaan ole niitä saanut, eikä kaivannut. Ehdoton en ole sokerin suhteen, mutta mielellään lykkään herkkujen syömistä mahdollisimman pitkään.

    Vesimeloni on meillä ollut tämän kesän ehdoton ykkösherkku! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma linja "meillä lapsi ei saa maustettuja jogurtteja tai pipareita" saattaa jostain kuulostaa tiukalta, mutta jos niitä ei kotona muutenkaan syödä, ei niitä sitten tarkoituksella osta lapsellekaan.

      Ja tuo vesimeloni... Onhan se hyvää, ja onneksi näin kesällä edullistakin!

      Poista
  12. Ylipäänsäkin tuntuu, et siitä, mitä syö, tehdään kamalan vaikeaa! Ihan aikuistenkin kesken jo pelkästään työpaikan kahvihuoneessa katsotaan, mitä kukakin syö, ja milloin joku alkaa taivastelee, miten epäterveellistä jokin ruoka on.. Ja kun nyt on taas niin erilaisia dieettejä, niin ei nekään kaikilla kuitenkaan sovi. Tässä on välillä aikuinenkin hämmennyksissä ruoan suhteen, niin saatikka, miten se lastakin hämmentää? :/

    Hirmu hyvä, et kirjoitit tästä aiheesta! Kuitenkin aina ajankohtainen aihe ja aina tulee uusia suosituksia, mikä ruoka sopii minkäkin ikäiselle.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!