perjantai 18. heinäkuuta 2014

Marjaisaa

Lapsena päätin, että aikuisena en sitten ikinä marjasta. Uskomattoman vastenmielistä, hidasta ja kuumaa hommaa!  Meitä ei koskaan pakotettu poimimaan pikkuämpäreitämme täyteen,  mutta aikamoiselta pakkopullalta se metsissä hengailu välillä tuntui. Aurinko porotti ja paarmat surisivat, nokkoset polttelivat ja mustikat olivat pahuksen pieniä.

Aikuisiällä marjastamiset ovat jääneet piirakkamarjojen ja suuhun ohikulkumatkalla napsaistujen marjojen poimintaan. Siitä huolimatta olimme välillä hukkua marjoihin, kiitos marjastusintoisten sukulaistemme. Mutta siihen tuli muutos:


Tänä vuonna äitiys on ilmeisesti sekoittanut pääni,  koska marjaan on pitänyt päästä. Ja on pitänyt ostaa mansikoita (!) ja tehdä niistä pakkasmansikoiden lisäksi myös hilloa (!!!), ja selvittää,  mistä niitä mustikoita nyt löytyisi. Aamupuuroonsa marjoja kaipaava lapsi on aika hyvä motivaattori, vaikkeivat nämä marjahommat edelleenkään kuulu lempikesäpuuhieni joukkoon. Lähden metsään tai marjapensaaseen jonkin pikkukipon kanssa ja poimin piirakallisen tai parin puurollisen verran marjoja - menen sitten vaikka seuraavana päivänä uudestaan. Ehkä joku vuosi vielä otan mukaan monen litran ämpärin: nykyään se aiheuttaa liikaa puistutuksia.

Opiskelijavuosina olin ruokakauppareissun jälkeen aina onnellinen, kun nostelin purkkeja kaappeihin ja tiesin, että seuraavaksi viikoksi on taas ruokaa. Tänä kesänä olen ollut onnellinen nostellessani marjapusseja pakastimeen ja miettiessäni, kuinka monta pimeän illan iltapuuroa ne meillä piristävätkään.

Pienet ovat äidin ilot.

8 kommenttia:

  1. Ooh, nam mitä herkku kuvia! :)
    Juu, ei ollut munkaan juttu muksuna mustikkametsässä kyykkiä, vaan monesti siellä tuli oltua vanhempien kanssa. Oman pienen hillosanko ämpärin verran aina keräsin ja sit lepäsin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitpa reipas poimija! Mie sain kerättyä kai pahvimukillisen ennen kuin siirryin hyppimään kiville ja etsimään hienoja käpyjä....

      Poista
  2. Me käytiin jonkin verran marjassa kun olin pieni. Päälimmäisenä muistona on se että inhosin sitä, eikä mun kupissa ollu ikinään kun pari hassua marjaa (ja nekin kaikki raakoja) koska keskityin lähinnä ötököiden pakoilemiseen. Yleensä viivyin metsässä hetken, jonka jälkeen juoksin kirkuen paarmoja pakoon ja lopulta nökötin autossa muita odottaen. Mutta eipähän paarmat purru. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D


      Ötökät on kyllä niiiiin inhoja! Itikat ei ole koskaan oikein välittäneet miusta, mutta paarmat sun muut kiusasivat aina liikaa.

      Poista
  3. Miä muistan vannoneeni samaa, mut kas kummaa, ku aikuisiällä mieli muuttuu :) Edelleenkään en pidä itikoista ja paarmoista, siks käynkin mustikat hakemassa syksyllä. Mansikat pitää saada ite poimineeksi aamusta, vanhana mansikanpoimijana näin haluan tehä ;) Mut sit pitää saada kans sieniä, puolukoita, mustikoita, vadelmia jajajajaja... Harmi ku on pieni pakastin! Ja samallahan menee se koiran ulkoilutus metikössä. Marjankeruu käy nopeasti siihen nähden, ku koira tulee syömään marjat omaan nassuunsa perässä. Miun pittee olla siis noppeempi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, loistava pikkumotivaattori! ♥

      Meille tuli ihan toinen pakastinkin nyt syksyllä, että mahtuu kunnolla marjoja!

      Poista
  4. Mä en oo ikinä tykänny poimia marjoja, enkä tykkää vieläkään. :D Onneks mun isovanhemmat on toista mieltä ja niiltä tulee aina marjoja, ehkä jopa liiaksi saakka meiänkin pakkaseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun isovanhemmat oli ihan samanlaisia, eipä tarvinnut itse paljoa metsässä rämpiä!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!