tiistai 5. elokuuta 2014

Mini-Kånken hoitolaukkuna


 Ellu sai meiltä vanhemmilta yhtenä (...ehkä hiukan lähti lapasesta) synttärilahjana repun, Fjällrävenin Kånken Minin. Loppukeväästä otimme repun hoitolaukkukäyttöön luopuen vaunujemme mukana tulleesta perushoitolaukusta, joka ei enää ollut se näppärin vaihtoehto.

Päädyimme Kånkeniin koska se oli muotoilultaan hyvä ja olimme kuulleet paljon positiivisia käyttökokemuksia repun perusmallista. Itse halusimme kuitenkin minikokoisen repun, koska tämä on tosiaan Ellun käyttöön tarkoitettu ja tulee hänelle aikanaan päiväkotirepuksi (äiti ja isä nyt vain lainaavat vähän).

Repussa löytyy vaikka minkälaisia värivaihtoehtoja, meidän valintamme oli tytölle hyvin sopiva, mutta ei niin kovin helposti likaiselta näyttävä lila. Kangas hylkii vettä ja on hyvin kestävää, joten toivon, että suhteellisen hinnakas reppu palvelisi Ellua ja perhettämme monta vuotta. 



Miniydestään huolimatta mini-Kånken on sisältä todella tilava ja lisätilaa tulee vielä sivuissa ja edessä olevista taskuista. Hihnoissa on hyvin säätövaraa ja reppua on niin aikuisen kuin varmasti kohta lapsenkin miellyttävä kantaa selässä. Repun ulkomitat ovat kuitenkin maltilliset (29*20*13 cm) joten reppu mahtuu mukaan joka paikkaan ja esimerkiksi pyöräillessä, lapsen istuessa takana istuimessa, se ei tule ipanan naamalle.


Repun mukana tulee istuinalunen, jolle emme ole toistaiseksi keksineet käyttöä, mutta ehkä vielä joku päivä nakkaamme sen lämmittämään pulkkaa tai bussipysäkin penkkiä. Istuinalusen taskuun mahtuu hyvin kertakäyttöinen hoitoalusta ja muutama vaippa, joten istuinalustaskusta on ainakin ollut meille hyötyä. ;)

Aurinkoisena kesäpäivänä frisbeegolfkentän laidalla hoitoreppumme sisälsi (juomapullon lisäksi):


 Kaksi ruokapurkkia (suolainen ja makea), kertakäyttölusikoita, pakastepussi (aina tarvitaan pussi!), kosteuspyyhkeitä, vaippoja, pala vahakangasta (jäänne sormiruokailuajoilta, mutta tulee välillä tarpeen kylässä tai ravintoloissa), pikavälipalaa vanhemmalle ja lapselle (pruuttajuoman sijaan voi olla myös maissinaksuja tms), vaihtovaate ja näköjään peräti kaksi ruokalappua - yleensä mukana kulkee vain tuo kankainen. Nyt mukana oli tosiaan juomapullo (kuvaushetkellä käytössä), mutta tarvittaessa kuljetamme mukana muovimukia. 

Ja se, mikä puuttuu kuvasta ja ehdottomasti kuuluisi sinne, on se mainittu kertakäyttöinen hoitoalusta. Yhtä pystyy tietenkin käyttämään lukemattomia kertoja, jos se pysyy puhtaana. Pärjäämme kyllä ilmankin, mutta välillä ravintoloiden yms. lastenhoitohuoneet ovat aika räjähtäneessä kunnossa (enkä syytä henkilökuntaa, vaan edellistä hoitopöytää käyttänyttä äitiä tai isää) ja kylässä isäntäväki ei katso niin pahasti, jos vaipanvaihto tehdään niin, että maton ja lapsen välissä on hoitoalusta.

"Perusarsenaalin" lisäksi repusta löytyy säiden vaatiessa neuletakki. Reppuun jää hyvin tilaa myös hedelmälle tai esimerkiksi avoimessa päiväkodissa lämmitettävän kotiruuan pakasterasialle. 

Kuvausassistentti työssään
 Leluja emme yleensä kuljeta mukana. Autossa Ellulla on pari lelua jotka saatamme napata mukaan lapsettomaan kyläpaikkaan, mutta yleensä tyttö löytää kylässä viihdykettä seurustelemalla ja kiipeilemällä. Ja jos ei muuta, otetaan esiin kynä ja pala paperia ja tadaa, taapero on jälleen aktivoitu. ;)


Pikku-Kånken on sopinut meidän perheen tarpeisiin enemmän kuin hyvin. Seuraavaksi ostoslistalla lienee isompi Kånken miehelle, joka käyttää reppua työmatkallaan päivittäin. Ja jos sitten jossain kohtaa miullekin... Voidaan sitten samistella saman valmistajan repuissa, sehän on vähän kuin tiimiverkkarit! ;)

Hintaahan Kånkeneilla on, mini maksaa netin tarjouksessa 55 euroa.  Reppu on kuitenkin laadukkaan oloinen, kangas tuskin tulee kulumaan puhki tai vetoketjut hajoamaan ihan muutamaan vuoteen - ja kun Ellu joskus ilmoittaa haluavansa kimaltevan ja välkkyvän, höyhenillä koristetun Prinsessa-Hello Kitty -repun, niin pikkuiselle, lilalle Kånkenille löytyy varmasti meillä muuta käyttöä.


Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan vain aidosti tyytyväisiä käyttäjäkokemuksia.

10 kommenttia:

  1. Aivan ihanan värinen:) Mulla on toistaiseksi ajanut hoitolaukun virkaa semmoinen Marimekon perus olkalaukku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen olisikin ollut näppärä, aikalailla perushoitolaukun kokoinenkin. :)

      Poista
  2. Mä oon himoinnu tota reppua J:lle kerhorepuks. Noi on niin yksinkertasen simppeleitä mutta silti mini kokosena niin mahottoman söpön näkösiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo yksinkertaisuus miellyttää miunkin silmää: kivat värit pääsevät esille kun ei ole kauheasti muuta tilpehööriä. :)

      Poista
  3. Näpsäkältä vaikuttaa, vaikka mini koko onkin, mutta väri se on mitä ihanin! Tykkään niin tuosta väristä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin se on kiva väri, ja Ellulla onkin aika paljon liloja juttuja.

      Mutta rattaat meillä muuten on vihreät. ;)

      Poista
  4. Mekin meinattiin hankkia tuo mini meidän neidille, mutta toistaiseksi se on jäänyt ajatusksen tasolle. Mutta kun hoitoon lähtö tapahtuu, niin tuo on kyllä must!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti oikein passeli hoitoreppu, eikä pienistä roiskeista sun muista säikähdä!

      Poista
  5. Meillä Mini Kånken on matkannut tyttären mukana jo melkein kaksi vuotta ja edelleen lapsi rakastaa sitä! Itsekin olen pitänyt toisen lapsen vauva-aikana tavallista Kånkenia hoitolaukkuna. Meillä on kyllä ihan oikea Emmaljungan hoitolaukkukin, mutta mielestäni se ei ole yhtä kätevä. Kånken kulkee tarvittaessa selässä ja siihen mahtuu todella paljon tavaraa. Huomenna pakkaan tyttäreni Mini Kånkenin ensimmäistä hoitopäivää varten... :) Hui, miten jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti teidän eka hoitopäivä meni mukavasti! :)

      Miekin suunnittelin itselleni Kånkenia, mutta löysin sitten kirpparilta toistaiseksi tarpeet täyttävän repun. Mutta olisihan se niiiin hieno!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!