maanantai 11. elokuuta 2014

Nukkekotiprojekti - aloitus

Sarjassamme "Tästä voi nyt kyllä olla enemmän iloa äidille kuin lapselle".. 

 Olen aina ajatellut, että lapsellani on sitten joskus nukkekoti. Sillä puljaaminenhan on oikein sopivaa leikkiä pienelle ihmiselle, siinä voi miettiä arkipäivän asioita, opetella käytöstapoja ja sorminäppäryyskin kehittyy. Itselläni oli lapsena nukkekoti ja pidin sillä leikkimisestä, joten hei, pitäähän mahdollisuudet samaan iloon tarjota tuoreemmallekin sujupolvelle!


Haaveilin tyttärelleni sellaisesta ihanasta, isosta nukkekodista, jossa olisi monta kerrosta ja avautuvat ovet. Sitten miulle kuitenkin tarjottiin projektiksi tätä viime vuodet autotallina ja kiipeilytelineenä palvellutta nukkekotia, ja pakkohan miun oli tarjota sille uusi, hiukan rauhallisempi elämä:


 Tukevista materiaaleista tehty nukkekoti on jonkun isän tai papan itse tekemä. Katto oli hiukan murtunut, mutta muuten talo oli oikein tukevassa kunnossa. Ja ehkä Ellu onkin paras harjoitella tällaisella pienemmällä nukkekodilla, kuin useamman satasen maksavalla äidin unelmanukketalolla... Varsinkin, jos tyttö päättää, että nukkejen sijaan taloon on mukavampi laittaa niitä autoja.


Eipä muuta kuin väriostoksille. Maaliksi valikoitui perusvalkoisen lisäksi Tikkurilan sävyt Pioni ja L499 (aluksi olimme ostamassa sävyä Mantteli, jolla Ellun huoneen muita kalusteita on maalattu. Sitä ei kuitenkaan saanut sävytettyä pientä purkillista, ja tämä L499 on siitä nyt astetta vaaleampi). Maalina oli himmeä kalustemaali Helmi, jolla olikin ilo maalata: haju oli mieto ja maali levittyi nätisti.

Emme alkaneet irrottamaan koko kattoa, joten mies vain sahasi murtuneen kulman ja katon sivun siististi pois. Mie hioin talon kevyesti kauttaaltaan ja maalasin katon, ulkosivut ja tarpeelliset sisäpinnat kahteen kertaan. 

Kahteen huoneeseen leikkasin kokolattiamaton Prismasta ostetusta harmaasta askarteluhuovasta ja siitä riitti yhden huoneen peräseinällekin. Boordit ovat silkkinauhaa ja yhden huoneen tapetti on nykyisen Ellun huoneen tapetoinnin jämärullasta. Kunhan joskus muutamme tästä, jää meille ainakin joku muisto siitä, miltä Ellun huoneessa näytti.


Nukkekodin pintaremppa oli periaatteessa helppo, mutta aikaa vievä projekti. Koska talo oli käsintehty, eivät kaikki kulmat olleet aivan suoria. Maalaamisessakin oli omat haasteensa, mutta lopputulos on, ainakin äidistä, kiva. Mies suunnitteli vetävänsä nukkekotiin sähköt, mutta katsotaan nyt.

Nyt vuorossa on kalusteiden metsästäminen. Kaikkein ihaninta olisi tehdä nukkekodin mööpelit itse kierrätysmateriaaleista, mutta se ei nyt oikein ole mahdollista, kun huonekalujen pitää kestää taaperon leikkejä. Meillä oli entuudestaan joitain nukkekodin kalusteita, kuten tuo ylemmässä kuvassa oleva posliininen vessanpönttö, jotka eivät välttämättä ole Ellun leikeissä kovin kestäviä, mutta noh, ei voi mitään. Haluaisin löytää nukkekotiin kalusteita, jotka eivät olisi muovia, mutta kuitenkin kestäisivät. Joitain olen löytänytkin jo, kuten kuvista näkyy. Vielä olisi tarvetta ainakin sohvalle ja kylpyammeelle.

Ellu saa nukkekodin nimipäivälahjaksi syksyllä, joten mökin kalustamisessa ei ole mikään kiire. Ja aluksi leikkiin ei tietysti paljoa kalusteita tarvitsekaan, kunhan asukkaita voi laittaa nukkumaan ja asetella tuoleille istumaan. 

Kodin asukkaiksi äiti haluaisi Sylvanian Familiesin pupuperheen, mutta jos Ellun kissarakkaus jatkuu, ei meillä varmaan ole muita vaihtoehtoja kuin muuttaa nukkekotiin kissaperhe.

Kuva: Muksuille


Miusta on niiiin kiva päästä ompelemaan pikkiriikkisiä peittoja ja tyynyjä talon asukkaille, ja kehitellä jostain matot ja muuta pientä, turvallista sisustustavaraa. Voihan Ellu sitten peitellä niillä matoilla autojaan, jos kisut lentävät hiiteen ja tuosta tuleekin autotalli. ;)

Raportoin nukkekodista lisää, kunhan sisustaminen edistyy. :) 

27 kommenttia:

  1. wau! Tulipa hieno!

    mun vanha nukkekoti odottaa kans laittajaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä iltapuhdetta tylsiin syysiltoihin?

      Kiitos kehuista! <3

      Poista
  2. Ihana! :)

    Meillä olis tuolla kaks nukkekotia, pitäisköhän itsekkin alkaa niitä hieman iltaisin tuunaamaan. :) Voipi olla että tämän postauksen innoittamana niin käy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se on kivaa ja helppoa - liisteriä, kangasta/paperia/tapettia vaan ja hyvä tulee!

      Poista
  3. Vitsi miten ihana!
    Minäkin olen haaveillut, että Senni saisi nukkekodin ja minä pääsisin näpertelemään sinne kaikkea. Meidän nukkekotiprojekti saa nyt vielä odottaa, että saadaan isompi koti ja että Senni kasvaa hiukan.

    Olisi kiva nähdä miten teidän nukkekotiprojekti edistyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivittelen nukkekotimaailmasta kunhan kehittelen sinne jostain lisää kalusteita. Ja ehkä ne asukkaatkin. :)

      Poista
  4. Siitä tuli ihan sun värinen! =)
    Mullakin oli pienenä nukkekoti, mutta en juurikaan leikkinyt sillä. En ainakaan nukeilla. Sisustelin ja järjestelin huonekaluja vaan ja heitin nuket ulos koko kodista. Raakaa! ;) Eli sisustushullu penskasta pitäen.
    Äiti teki niille peitotkin sinne ja muuntajalla tuli sähkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miunkin lempipuuhia oli myöhemmällä iällä se sisustaminen: meillä oli myös barbien huonekaluja, ja sohvia aseteltiin kauemmin kuin itse leikit kestivät. :D

      Poista
  5. Eikö tuo sun oma vanha ole enään jemmassa?
    Mun nukkekoti on kotitalossa makuuhuoneen kaapin päällä vielä. Ei äiti ole raaskinut siitä luopua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se itseasiassa on vielä olemassa, mutta niin pahasti vääntyneenä (kostea varasto), ettei siitä enää saa kalua.

      Miulla on muutenkin aika huonosti omia lapsuudenlelujani, koska myös kaksi siskoani ovat myöhemmin leikkineet niillä. Kolmen tytön (ja osassa leluista myös yhden serkun) jälkeen niistä ei ole paljoa jäljellä.

      Poista
  6. Iiik miten supersöpö nukkekoti! Tuo peittoaa kauppojen prinsessalinnat ihan 6-0! Sylvanian fsmilies kisut ja puput kuulostavat passeleilta asukkailta.

    Eikä liene mitenkään kovin yllättävää, että minulla on ollut ihan samanlainen nukkekoti kuin sinulla. Tosin kylppärissä kävi pieni vesivahinko ja pinnat piti laittaa uusiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta on kiva bongailla kirppiksilä Lundbyja ja katsoa, onko jossain ihan samat tapetit kuin omassa oli. Aika monella ikätoverilla onkin ollut samanlainen!

      Itseasiassa, meilläkin taisi käydä jotain vesivahinkoa nukkekodin kylppäriin: lattiassa ainakin oli jotain läikkiä nukkejen kylpyhetken vuoksi.

      Poista
  7. Ainakin Askaretta-liikkeessä oli jonkinlaisia huonekaluja nukkekotiin. En yhtään kyllä muista, oliko ne muovisia, mut kannattaa varmaan käydä kattomassa :) Ja ois oikein hinku tulee, ja on vaan PAKKO päästä, niin onhan nukkekotimessutkin, joista varmasti löytyy ees jonkinlaista kivaa (liekö tämä sitten paikka, jonne siua ei tulis laskea? ;) ) http://www.nukkekotimessut.fi/

    PS. Ihana nukkekoti! Vaikken ite koskaan ollutkaan niin innokas nukkekodeilla leikkijä, niin on tuo silti aikas mainio. Ja kunhan kissat sinne muuttaa, niin luulen, ettet saa Ellua pois nukkekodin kimpusta millään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kävinkin itseasiassa siellä, sieltä ovat nuo tuolit ja pöytä. :) Siellä oli kyllä monenlaista, mutta ei välttämättä taaperoystävällistä.

      Ja eeeih, ei messuille! Voisi tulla kalliiksi. :D

      Poista
  8. Ihana! Kivat sävyt ja Sylvanian perheet vaan toimii nukkekodeissa hyvin :) Juuri Porvoossa Miimikko vai mikä kauppa se oli niin hiplailin ihania nukkekotijuttuja. Etolassakin on jotain kalusteita ollut ainakin. Google laulamaan niin eiköhän jotain löydy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä! Olen haikaillut reissusta Porvooseen, siellä olisi vaikka mitä nähtävää, esimerkiksi tuo Miimikko. Pitääkin ottaa syksyllä toteutukseen. :)

      Poista
  9. Aivan ihana! Heh naurahdin tuolle alku tekstille :D Kyllä se vaan meilläkin taitaa käydä niin, että kun olen saanut nukkekodin sisustettua niin se muuttuu joko autotalliksi tai vihaisten lintujen taistelutantereeksi. No mutta pääasia, että kaikilla on hauskaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä: leikkivälinehän se on, leikittiin siellä sitten söpöillä pupuilla tai niillä autoilla. Meillä ei vielä ole ymmärretty vihaisia lintuja, ehkä nekin tulevat aikanaan!

      Poista
  10. Tosi suloinen nukkekoti! Olen haaveillut tällaisesta projektista myös omalle lapselle. Itselläni ei ollut pienenä nukkekotia, joten motiivit nukkekodin hankintaan taitavat olla enemmän äiti- kuin lapsikeskeiset.. ;)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!