torstai 11. joulukuuta 2014

Äidin ja tyttären tiimihelmet


Ellun joulukalenterista löytyi heti ensimmäiseksi jouluiset helmet. Tyttö on oikea harakka ja ollut aina äärimmäisen kiinnostunut toisten koruista - kotona hän vetäisee usein kaulaan miun helmet ja lähtee laukku heiluen työntelemään vauvaa rattaissa (tai tuhoamaan duplolinnoja).

Vasemmanpuoleiset helmet ovat Ellun, oikeanpuoleiset tein itselleni. Voimme samistella näin joulun alla! Tein helmet huopapalloista: ne olisi voinut huovutella itsekin mutta menin siitä mistä aita on matalin ja ostin pallerot valmiina käsityöliikkeestä. Sitten vain parsinneulalla, pihtien avustamana paksu puuvillanaru läpi palloista ja tadaa, valmiit, kevyet helmet!


Ellun muskarikaverilla äiteineen oli ihanasti samanlaiset uggityyppiset kengät ("no kun sattui kohdalle!") ja yhdellä äitikaverillani ja pojallaan on samanlaiset pipot. Nykyään lapsille on saatavilla aika paljon aikuisten tyylisiä vaatteita joten mätsäävästi pukeutuminen on helppoa, ja toisaalta esimerkiksi uusretroista kuoseista saa tamineita myös aikuisille. Me&I:lla ja Noshillakin on mallistot lasten lisäksi myös naisille.

Miehen kanssa olemme joskus harrastaneet juhlissa pariskuntapukeutumista, miun mekko on mätsännyt miehen paitaan tai kravattiin. Se on ollut sellaista hauskaa ja harmitonta, ja näyttänyt hauskalta valokuvissa. ;) Ellun kanssa en ole mätsäilyjä harrastanut - paitsi muskarin pikkujouluissa meillä oli samanlaiset hiuspinnit!

Oletko joskus pukenut lapsesi oman asusi mukaan? Tai onko sinulla lapsuusmuistoja villapaidasta, joka oli tehty niillä samoilla väreillä kuin äitisi oma?

8 kommenttia:

  1. Kauniit jouluiset helmet. Jotenkin kaikki huovutettu sopii erityisesti jouluun.

    Kun tytär täytti 5 vuotta ja meillä oli juhlat, tein smanlaisesta kukkakankaasta meille molemmille asut ja niistä tuli tosi hienot. Nyt ne kyllä näyttävät ihan kauhean ysäreiltä. Kyllä se muoti kummasti muuttuu. Selasin tässä muutama viikko sitten 90-luvun alussa ostamiani lastenvaatteiden kaava-arkkeja ja lehtiä ja kyllä täytyy sanoa, ettei sellaisia asuja enää voi lapsen päälle laittaa niin hienoja kuin ne silloin olivatkin. No ehkä joku kukkamekkoon ihan ok, koska niitä pikkutytöt käyttävät aina.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin huopa ja kaikenlaiset neulokset sopivat jouluun, ehkä se on se lämpö joka niistä huokuu. :)

      Muoti on kyllä muuttunut tässä ajassa, kirjaston käsityökirjoista tuolta ajalta löytyy aika vähän sellaista mitä ilman muokkauksia voisin ajatella ompelevani Ellulle. Peruspaidatkin olivat leveämpiä ja lyhyempiä! Toisaalta muoti on jännä juttu, koska 1970-luvun kaavakirjossa on paljonkin sellaista, jonka voisin ajatella joskus toteuttavani!

      Poista
  2. Aluksi ei tullut mitään mieleen, mutta kun mainitsit nuo villapaidat niin muistin että olihan meillä äitin kanssa kaksikin samantyylistä villapaitaa. Äitin itsensä tekemiä. <3
    Tosin ei koskaan taidettu samaan aikaan niitä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin käsityölehdissä oli aika usein ohjeita äidin ja tyttären mätsääviin villapaitoihin tai mekkoihin, mutta meillä ei koskaan ollut sellaisia. :D

      Poista
  3. Kauniit yksinkertaiset samiskorut! :)

    Mä vannoin raskausaikana, että ikinä en pue itseäni ja lasta tai lapsia keskenään samalla tavalla. Hups vaan, kyllä sitä välillä on pitänyt söpöstellä ja vetäistä koko tyttöporukalle samaa väriä päälle. :) Täysin identtisiin vaatteisiin en ole sortunut, mutta katsotaan, ilmestyykö tytöille joskus kunnon samisasut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miustakin tuntuu, että jos lapsia olisi useampi, niin varmaan tulisi joskus juhliin laitettua samanlaiset vaatteet mutta vaikkapa eri värissä. Miulla on kaksi vuotta nuorempi sisko ja meillä oli välillä näin. :)

      Poista
  4. Ihana idea noi helmet, tosi söpöt :)

    Mä oon ostanu molemmille lapsille converset, kun ite oon niitten suurkuluttaja :) välillä siis tallustellaan koko porukka ne jalassa, mutta muuten samanlaisia vaatteita yms. ei oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siun converset mie muistinkin! Ja mikäs siinä, nehän on hyvät kengät! Ja perhesamistelu on kyllä aika herttaista. :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!