keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kollaaseina

 Tammikuu

Tammikuussa mie käväisin parin viikon ajan töissä. Mies vietti isyyslomaa ja mummikin piipahti lasten- ja kodinhoitajana parin päivän ajan. Hyvin meni, mutta miusta oli ihana jäädä taas kotiin! Ellu alkoi ilmaista itseään sanallisesti, aiheuttaen ensimmäisiä hauskoja tilanteita.

Teimme uudenvuodenlupauksen terveemmästä elämästä ja olimme karkkilakossa kuukauden. Se oli hiukan haastavaa!


Helmikuu

Kerroin kolme sanaa itsestäni . Olimme koko perhe norossa, samaan aikaan kun ulkona paukkuivat pakkaset. Tartutusvaaran vuoksi pidin Ellua karanteenissa aika kauan emmekä päässeet ulkoilemaan melkein kahteen viikkoon, pää meinasi hajota! Teimme ystävänpäiväkortteja Ellun kanssa ja jatkoin vaatekaapin päivittämistä.

Olimme miehen kanssa vauvavapaalla Helsingissä ja Ellu vietti ensimmäisen (ja tähän mennessä ainoan) yönsä hoidossa. Norokaranteenin jälkeen irtiotto tuli todella tarpeeseen... :D


Maaliskuu

Aloittelin innoissani Ellun synttärijärjestelyjä ja menetin hermojani Facebookin kirppariryhmissä. Kävimme ensimmäisillä blogitreffeillä Lahdessa ja Ellu pääsi ensimmäistä kertaa Hoploppiin .

Aloimme viihtyä pihalla muutenkin kuin rattaissa, hiekkalaatikon laidalla pohdin kasvatusperiaatteitani . Osallistuin arkihaasteeseen ja raportoin meidän arjesta viikon ajan. Miusta tuli mummo kun Ellu innostui nukkeleikeistä. Leikkeihin ja elämään muutenkin alkoi tulla paljon isomman tytön eleitä kun vuoden rajapyykki läheni.


Huhtikuu

Ellu täytti vuoden ja juhlimme sitä ensin perheenä, sitten suvun ja vielä kavereidenkin kanssa. Halusin ilahduttaa blogini lukijoita ja lähetin heistä viidelle arvotulle keväiset kortit. Vietimme pääsiäistä mummilla. Ellukin pääsi virpomaan ensimmäisen kerran. Ellulla oli eroahdistusta: aika totisesti kultaa muistot, vasta viime viikolla vannoin kaverille, ettei meillä tainnut koskaan olla sitä... Sori, oli meilläkin!

Kävin viininmaistajaisissa! Se oli mielenkiintoista. Järjestimme kaverin kanssa yhteiselle ystävälle vauvakutsut ja pohdin millaista olisi ollut olla äiti 1980-luvulla.

Toukokuu

Kävimme siskoni luona Lahdessa yökylävisiitillä ja miulla oli ruokamyrkytys. Nämä asiat liittyvät yhteen ja se oli aivan kamalaa. Vietimme perhevappua kotosalla ja Ellu sai ensimmäisen vappupallonsa. Vappuaaton pirkeissä olimme hoitaja ja tuntematon potilas. ;)

Kävin äitien shoppailumatkalla Tallinnassa. Ostosvinkkejä kirjoittelin myöhemmin tänne.

Osallistuin huulipunavallankumoukseen ja arkiruokahaasteeseen. Vietin ihanan äitienpäivän ja yhtenä Minnana monien joukossa pohdin nimeäni nimipäivänä.

Suomeen iski omituinen toukokuun lämpöaalto juuri siivouspäiväksi. Me vietimme päivän lastenkonsertissa, hengaillen ulkosalla ja käyden pikaisesti kirpputorillakin. Ihana päivä antoi viitteitä siitä että kesästä saattaisi tulla paras koskaan.


Kesäkuu

Ilmat viilenivät, eräänä päivänä tuli taivaalta loskaa ja rakeita... Olimme mummilassa ja Ellun kissafanius syntyi tai paljastui tädin kissanpennun myötä. Ellusta tuli myös megakiipeilijä.

Kävimme hiekkalinnassa ja karjalaisilla markkinoilla . Kävimme miehen kanssa Vanajan näkötornissa  ja miulla oli synttärit. Juhannuksen vietimme anoppilassa. Teimme matkavalmisteluja ja perheen aikuiset jäsenet jännittivät, millaista on lentää alaikäisen kanssa.



Heinäkuu

Kävimme Haltialassa katsomassa eläimiä, sen verran miten se nyt kylmänä ja sateisena päivänä onnistui. Parin viikon päästä kävimme lämpimämpänä päivänä Joutsenon kotieläinmetsässä. Söimme, poimimme ja pakastimme valtavasti marjoja.

Lomailimme Bulgarian Nessebarissa. Matka oli oikein onnistunut!  Matkavinkkejä löytyy täältä.

Mies oli lomalla koko heinäkuun joten saimme koko perhe paitsi vain lorvailla ja pestä mattoja, myös käydä kivoissa paikoissa. Piipahdimme mummilasta käsin junalla Tampereella leikkimässä ja Koiramäessä.  Miehen kanssa pääsimme treffeille Linnanmäelle (kolmannella yrittämällä, ja silloinkin puisto oli ukkosen vuoksi tunnin suljettuna). Kävimme myös Siina ja Taikaradio - lastenkonsertissa. Pyöräilimme paljon ja kävimme uimassa melkein joka päivä.

Kaiken tohinan keskellä Ellu oli oppinut kävelemään.


Elokuu

Kävimme Mikkelissä Kenkäverossa ja pelaamassa frisbeegolfia, jälkimmäinen aktiviteetti kuuluikin ohjelmistoon säännöllisesti kesän mittaan. Lisäksi kävin leikkimässä turistia Imatralla ja esittelemässä kaupunkia kaverini ulkomaalaiselle ystävälle. Aloittelin jo kotiäitiydestä luopumisen surutyötä samalla kun Ellu aloitti muskarin. Vastahan oli elokuu! Mihin tämä puoli vuotta oikein katosi?? Vietimme viidettä hääpäivää, joka myös puuhäinä tunnetaan, ja kävimme sen kunniaksi metsämuseossa ja  katsomassa ITE-taidetta patsaspuistossa.

Aloin tuunailla Ellulle nukkekotia ja vietimme terveemmän elämän merkeissä kuukauden ilman kahvia, ja se jopa sujui aika kivuttomasti! Täysin tuskatta ei sen sijaan sujunut Siivouspäivä, joka valkeni uskomattoman kylmänä. Tunnelma oli kuitenkin lämmin ja sain aika paljon turhia romppeitamme kaupaksi.

Syyskuu

Kesän lorvailu ja poissa kotikaupungista olo aiheutti varmaan sen, että vein Ellun syyskuussa useammanlaiseen lastentapahtumaan ja mm. ensimmäiselle museovisiitille , ajelemaan älleen katujunalla ja ties minne.

Omenoita oli joka kulmalla, keittelin sosetta ja marmeladia ja saimme välipalaa päiväkävelyillä anteliaiden ihmisten postilaatikkojen juurelta. Kävimme puolukassa tutuissa maisemissa pariinkin otteeseen ja Ellu nautti joka hetkessä. Puistoilimme ja harrastimme ja mie livahdin Reiman lastenvaateiltaan.

Lokakuu

Vietimme Lihatonta lokakuuta ja mie etsin värivuodenaikaani ja löysinkin sen. Se on todellakin vaikuttanut hankkimiini vaatteisiin.

Sukulaisemme sairastui yllättäen aika vakavasti ja se pisti arkea ja ajatuksia uusiksi. Kaikki järjestyi kuitenkin loppujen lopuksi hyvin.

Kirjoitin postauksen meidän ihan tavallisesta päivästä.  Ellu rakastui Maisaan ja täytti puolitoista vuotta


Marraskuu

Meillä käytettiin Halloweenia tekosyynä syödä muffinsseja ja puhallella ilmapalloja. Askartelimme Ellun kanssa paljon, mm. isänpäiväjuttuja. Ellu vietti maisaisaa nimipäivää  ja tuotti meille paljon hauskoja hetkiä leikkiessään lahjaksi saamallaan pupuperheellä. Lisäksi oli taas aika viettää vauvakutsuja, tällä kertaa villasukka -teemalla

Mie voitin pienen valokuvakilpailun ja kävin Helsingissä yhden yön pikalomalla, pääsin shoppailemaan ja teatteriin (Kuningas kuolee - näytelmä).


Joulukuu

Meillä odotettiin innokkaasti joulua. Ellu sai miun tekemän joulukalenterin ja mie paljastin seitsemän jouluista salaisuuttani. Ellusta tuli innokas kuusenkoristelija. Kävimme kaikenlaisissa joulutapahtumissa ja tapasimme paljon ystäviä ja sukulaisia. Joulun vietimme mummilassa, vaikka sairastelu meinasi taas pilata suunnitelmia. Meillä oli kuitenkin oikein mukava ja lämminhenkinen joulu.

Kirjoittelin elämästäni frisbeegolfleskenä. Tosin tällä hetkellä on sen verran pimeää ja kylmää että mies on pysynyt aika hyvin kotosalla!

Ostimme talon. Tätä ei tapahdu joka vuosi joten se oli eittämättä tämän vuoden tärkein asia Ellun kasvamisen lisäksi.

Uudenvuoden vietämme Ellun papan luona, metsän keskellä raketit tuskin kauheasti häiritsevät keskiyöllä. ;)

  •  

Vuosi 2014 oli hieno. Vaikka Ellu ei syntynytkään tänä vuonna, oli taaperovuosi aivan erilainen kuin edeltävä vauvavuosi ja se teki vuodesta ainutlaatuisen ja upean. Miusta oli ihanaa viettää tämä vuosi kotona tytön kanssa: pääsin myös hiukan harrastamaan ja tekemään muita omia juttujani. Matkustelimme ihan riittävästi, olimme aikalailla terveitä ja ennenkaikkea saimme toteuttaa pitkäaikaisen talounelmme.

Heihei, vuosi 2014, olit ihana! Tervetuloa, vuosi 2015 - sinua odotamme aikamoisella jännityksellä!

Millaisin fiiliksin te vaihdatte vuotta?

3 kommenttia:

  1. Wautsi, teillä on ollut ihan mieletön vuosi! Oma talo ja kaikkea, upeaa ♥ Varsinkin nuo herkuton- , lihaton- ja kahviton -kuukaudet kuulostavat hurjilta! En ehkä itse kykenisi ;)

    Onnea vuodelle 2015 koko teidän perheelle! ♥

    VastaaPoista
  2. Paljon on teillä ollut tekemistä tänä vuonna! :) miten sitä oikeasti unohtaakaan noita asioita, kuten tuon eroahdistuksen? :D hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan touhukas vuosi teillä ollut :) Ihanaa tulevaa vuotta teille kaikille<3

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!