torstai 19. helmikuuta 2015

Kapun metsä ja lapsi kännykkä kourassa

Kun Ellu syntyi, pidimme telkkarin kiinni tytön valveillaolohetkillä tai ainakin  esimerkiksi imetysmaratoneilla käänsin tytön niin, ettei hän päässyt näkemään vilkkuvaa ja välkkyvää tv-ruutua. En tiedä kuvittelinko, mutta miusta telkkarin vilkuilu päivisin teki pienen vauvan rauhattomaksi erityisesti iltaisin.

Meillä ei ole koskaan harrastettu telkkaria taustametelinä, se on joko auki ja sitä katsotaan tai se on kiinni. Siksi Ellukin on aina katsonut tv:tä suht vähän, ensin hiukan pikkukakkosta ja viime syksystä eteenpäin joskus myös joitain DVD:itä, erityisesti Maisaa ja Titi-nallea. Sen verran tiukkisäiti olen edelleen, että Ellun ruutuaika pysyy tunnissa: se tarkoittaa joko illan pikkukakkosta tai yhtä Maisa-dvd:tä. Poikkeuksia tehdään välillä, mutta joka viikko on myös pari päivää, jolloin Ellu ei katso telkkaria ollenkaan. Teemme muita juttuja, esimerkiksi ulkoilemme tai lähdemme kirjastoon.


Talven myötä Ellun maailmaan on hiipinyt myös toisenlainen ruutuaika. Latasimme jo kesällä Bulgarian matkaa varten taaperolle sopivia viihdykepelejä kännyköihimme ja Ellu pimputteli pienoa ja poksautteli ilmapalloja esimerkiksi lentomatkan ratoksi - mahdollisimman pienillä äänillä, ettemme herättäneet pahennusta. Matkan jälkeen sovellukset jäivät puhelimiin, mutta niitä käytettiin todella, todella harvoin. Ellu napsutteli ilmapalloja edelleen mielellään rikki, mutta unohti koko puuhailun olemassaolon taas täysin siirtyessään muihin hommiin.

Nyt talvella tapahtui muutos. Ellu alkoi aina välillä pyytää tuttuja kännykkäpelejä pelattavaksi, samaan tapaan kuin muovailuvahaa tai duploja leikkeihinsä. Hän pelaili vähän aikaa, pyysi ehkä jotain toista peliä ja lähti sitten toisiin hommiin. Seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla hän pyysi taas peliä pelattavakseen.

Nykyvanhemmuus on haastavaa. Kuuluuko alle kaksivuotiaan saada pelata edes ikätasolleen sopivia, helppoja ja turvallisia pelejä? Mikä on liikaa? Jääkö tähän nyt koukkuun - ja jäähän siihen, mutta millaisilla määrillä?


Mieheni on ala-asteikäisenä alkanut pelata nettipelejä ja harrastus on säilynyt ihan tähän hetkeen asti: hänestäkään ei ole tullut tuon hullumpi vaikka hän onkin aloittanut peliuransa ihan jollain muilla peleillä kuin äidin lataamilla pallonpoksautteluilla ja kissankutituksilla. Toisaalta tutkimuksissa on todettu, että tämä älypuhelinten ja tietokoneiden aika muuttaa ihmisen aivoja ja tapaamme ajatella, mutta toisaalta laitteet ovat nykyaikaa ja Ellu törmää niihin joka päivä kuitenkin, niin päiväkodissa kuin meidän vanhempien käyttäminä.

Olemme järkeilleet, että niin kauan kuin pelailu on samanlaista hupia kuin muovailu tai palapelien tekeminen, on se ihan ok. Jos Ellu ei pelaile edes joka päivä eikä pelihetkilläänkään yleensä kymmentä minuuttia kauempaa, on homma varmaan ihan hyvin hanskassa. Peleistä voi nimittäin myös oppia paljon, niin kärsivällisyyttä, hienomotorisia taitoja kuin logiikkaakin.


Ellun ja meidän vanhempien tämänhetkinen suosikki on Kapun metsä -sovellus. Helpossa, useimpiin laitteisiin ilmaisessa, mainoksettomassa pelissä pikkuihminen saa harjoitella sorminäppäryyttä ja joutuu käyttämään pikkuisen aivojaankin laittaessaan oikeanmuotoisia palikoita oikeisiin koloihin jne. Pelit ovat kuitenkin niin helppoja että ihan vain sormea naputtamalla saa aikaan kaikenlaisia kivoja yllätyksiä. Oikein hyvä lapsen ensimmäiseksi kännykkäpeliksi!

Puhelimestani (Samsung) löytyvät Ellua varten myös YleAreena ja pelisovellukset Animal Sounds , My baby piano, My baby balloon ja Save Marine Animals. Nämä kaikki ovat ilmaisia, mutta YleAreenaa lukuunottamatta niissä pyörii mainoksia joiden klikkaaminen lopettaa pelin ja heittää mainosnettisivustolle. Vahingossa lapsi ei pysty tilaamaan mitään maksullista eivätkä mainokset ole olleet lapsille sopimattomia, ja näistäkin toki pääsee jos puhelimen kääntää pelihetkeä varten lentoasetuksille. Uusimpana latasin Pikku Kakkosen sovelluksen, jonka kautta löytyy kaikenlaisia kivoja pikkupelejä hiukan isommille lapsille. Ellun kanssa olemme kyllä yhdessä pelailleet Hertan maailmaa ihan onnistuneesti.

Teen työn ohessa lisäopintoja ja meidän olisi nyt suunniteltava työhömme jokin kehitysprojekti. Ajattelin yhdessä esimiehen kanssa että voisin suunnitella ja kehittää mediakasvatusta työpaikallamme ja löytää siihen ihan konkreettisia keinoja. Kuulisinkin mielelläni, millaisia ajatuksia teille herää lapsista ja laitteista, telkkariohjelmista ja peleistä!


12 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus ja mielenkiintoisia ajatelmia aiheesta. Herättää mielipiteitä ja hyvä niin. :)
    Mielestäni älypuhelimet ja niiden tuomat pelit ja viihdesisällöt ovat sallittuja (liekkö oikea sana tässä tyhteydessä) lapsille, jo kaksi vuotiaillekin, nykypäivänä. Mikään ei toki korvaa muovailuvahaa, kynää ja paperia, tms, mutta teknologia kuuluu nykypäivään ja nuoret oppivat sen käytön todella nuorena. Älypuhelin on omalla tavallaan nykypäivän kynä-paperi-muovailuvaha-peli, vaikkei se niitä oikeita saakkaan korvata mielestäni. Ja kuten mainitsitki, niistä oppiikin jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, että pääpaino taaperon (ja lasten yleensäkin) elämässä pitää olla niissä ihan perinteisissä puuhissa, ei vain minkään laitteen ääressä nyhjöttämisessä!

      Poista
  2. Hyvä aihe ja olen pohtinut tätä paljon itsekin. Meillä telkkarin taustameluna pito loppui T:n synnyttyä. Katson aamulla aamu-uutisia ja muuten katsomme telkkaria vasta lasten mentyä nukkumaan. Sen jälkeen, kun T täytti kaksi, hän on välillä saanut katsoa pikkukakkosta tai hänen omaa lemppariaan musarullaa. Kaikki musiikkiohjelmat ovat T:n suosiossa. Nykyään T katsoo telkkaria keskimäärin ehkä kaksi kertaa viikossa noin tunnin kerrallaan. Tuntuu, että T jää kännykkäpeleihin tai tv:seen aivan eri tavalla koukkuun. Jo parin lähellä olleen kerran jälkeen hän alkaa vaatia sitä joka päivä ja minusta tuntuu, että kierre olisi varmaan loputon. Aina vaan lisää ja lisää.

    Olen hieman huolissani siitä, että vauvasta asti hyvin monet tuntuvat laittavan tabletin tai kännykän lapsen eteen, jotta hän viihtyisi esimerkiksi ruokapöydässä tai automatkoilla. Toki se on siinä hetkessä helppo ratkaisu, mutta kasvaako lapsista koko aikaiseen ärsykkeisiin tottuneita kärsimättömiä aikuisia, jotka eivät osaa hetkeäkään vaan olla ja ajatella? Entä miten luovuuden käy kun vapaa ajattelu jää pienemmäksi? En tosiaan tiedä totuutta, mutta jotenkin vähän arvelluttaa. Tuntuu, että automatkat ovat T:lle sitä antoisinta pohdiskeluaikaa, kun hän pyörittelee milloin mitäkin päässään (yhdessä vaiheessa oli kyllä suuri kiusaus lätkäistä T:lle tabletti nenän eteen, jotta matkat sujuisivat helpommin, mutta onneksi vaihe oli varsin lyhyt).

    En kuitenkaan ole senkään puolella, että ei ollenkaan, koska media kaikissa muodoissaan kuuluu nykypäivään ja sitä pitää osata käyttää ja siihen pitää osata suhtautua. Ehkä tuo teidän tyyli eli silloin pelit ja tv ovat ok, jos ne ovat samalla tasolla muiden leikkien kanssa eivätkä välttämättömyyksiä tiettyjen toimintojen suorittamiseen, kuten syömiseen..

    Tästä tätä juttua riittäisikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet ihmiset jäävät hurjan helposti koukkuun vaikkapa telkkariin, siksi se rajojen asettaminen olisikin niin tärkeää. :/

      Vähän tuntuu, että me aikuisetkaan emme enää nykyään osaa hiljentää ja "vain olla" vaan heti on kaivettava se kännykkä laukusta ja näprättävä. Meistähän ne lapset sen mallin ottavat.

      Hyvä huomio nuo automatkat! Olemme miettineet, jos kesällä hankkisimme oman tabletin ja sille telineen autoon pitkien kesälomareissujen varalle, mutta mutta, ehkä siitä selvittäisiin muutenkin. Meilläkin Ellu viihtyy autossa kuunnellen musiikkia, bongailen huoltoasemia ("hieno kauppa!") ja selkeästi kuunnellen meidän vanhempien juttuja, kommentit ovat välillä tarkan viiltäviä.

      Meillä pelit eivät todellakaan ole mikään välttämättömyys, vaan pieni lisä muiden puuhien joukossa. Edellisestä pelikerrasta taitaa olla viikko? Ja tämä on hyvä juttu miusta, ehkä koukkuuntumisenkin vaara on pienempi kun peleillä on aina saanut pelailla vähän.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Tää on kyllä asia, jota jokaisen vanhemman tulisi miettiä tarkemmin, varsinkin pienempien lasten kohdalla. Kyllä on tullut todistetusti huomattua, että liiallinen pelaaminen aiheuttaa mm. levottomuutta ja se on sitten aina hankalampi ottaa möhemmin pois niitä saavutettuja "etuuksia". Samaa mieltä myös siitä, että ei ne pelit nyt ihan sieltä syvältä ole, vaan parhaimmassa tapauksessa ne ovat myös opettavaisia. Jotenka siis kohtuuden rajoissa tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kohtuus voi joskus vain olla vaikea löytää, erityisesti, jos perheessä on eri-ikäisiä lapsia!

      Ja voi kyllä, saavutettuja etuja ei niin vain annetakaan pois, jos kerran annat sen kännykän viihteeksi kauppareissulla niin odotapa vain seuraavaa kertaa. :D

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Mä jokin aika sitten pohdin vähän samaa aihetta tässä postauksessa. Meillä alle 2-vuotias taapero katsoo välillä telkkarista Muumeja, mutta ollaan muuten pidetty pelit vielä poissa hänen ulottuviltaan. Ehkä tulevan vuoden aikana pelejä tulee silloin tällöin pelattua enemmän, mutta vielä niille ei ole ollut erityistä tarvetta eikä taapero ole osannut niitä itsekään kaivata.

    Meilläkään ei ole telkkari koskaan päällä taustalla, kun ääntä ja melua tuntuu olevan muutenkin ihan riittävästi. Nyt vauvan kanssa oon miettinyt usein esikoisen Muumi-hetkiä, sillä vauva on varsinainen telkkarimagneetti. Jos ruutu on päällä, ei ole toivoakaan, että vauva samassa huoneessa huomaisi mitään muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie huomasin tuon saman Ellusta pienenä vauvana ja se sai pistämään ruudun kiinni. Ruudut ovat pikkuisista monesti suorastaan hypnoottisia!

      Poista
  5. Hyviä ajatuksia, paljon tätä ruutuaikaa on mietitty myös meillä. Kukkis on tosi kiinnostunut aikuisten älypuhelimista ja ollaan yksi peli hänelle ladattu, tosin peliaika kerrallaan on ehkä max10min kun ei neiti jaksa kovin kauaksi keskittyä vielä moiseen. Tv häntä ei juurikaan kiinnosta, ainoastaan sieltä kuuluva musiikki pysäyttää ja musiikkia soitetaan aika paljon youtubesta, on niin suloista kun toinen tanssii<3 :)

    Kuitenkin tykkään ajatuksesta, että pääsääntöisesti touhutaan muuta ja ruutuaika on sitten sitä extraa, mutta nykyaikana tosiaan nuo ruudut taitaa kuulua ainakin jotenkin jo ihan pientenkin arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Ellu oli noin vuoden kun alkoi kiinnostua lastenohjelmista, tai siis Muumit kiinnostivat paremmin ja kaikki muu n. viisi-kymmenen minuuttia. Nyt on keskittymiskyky kasvanut ja selkeästi hän oppii lastenohjelmista paljon juttuja ja sanoja, mutta ei se silti ole syy katsella telkkaria tuntitolkulla päivässä.

      Poista
  6. Meillä A-murulla on jonkin verran ruutuaikaa. Nyt Isimiehen talviloman aikaan Ipad on jäänyt muka työpaikalle, mutta telkkarista katsellaan yhdellä lastenohjelmia.
    Tätä voitaisiin kokeilla. Kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on välillä ollut kännykästä akku loppu tai "äiti ei nyt tiedä, missä se on", kun hetki ei ole ollut sopiva pelailulle. Välillä voi, ja pitää, puuhailla muutakin!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!