tiistai 24. helmikuuta 2015

Kun saatiin avaimet


Nonnih, kotihan olisi nyt melkein kasassa. Siellä on ihana matto, rakas lamppu, kotoisa lelusotku ja kaksi rakasta ihmistä. Kun taustalle vielä kuuntelee koirankynsien rapinan niin kotihan on valmis.

Oikeastihan tässä siis ollaan kaukana valmiista. Saimme avaimet eilen ja ryntäsimme töiden jälkeen ihmettelemään, että mitä sitä nyt sitten tulikaan ostettua. Onneksi kaikki näytti aikalailla tutulta. Tippa linssissä seurasin, kuinka Ellu oli uudessa kodissa aivan onnessaan: "Uusi koti! Hieno koti! Meidän koti, mennään saunaan!" Hän viipotti menemään tyhjästä huoneesta toiseen ja kävi kokeilemassa jokaisen mahdollisen oven ja laatikon.

Tälle viikolle on tiedossa ihan uskomaton urakka. Muutto on lauantaina ja ennen sitä pitäisi pakata, tapetoida, myydä vanhoja huonekaluja, käydä Ikeassa ostamassa uusia, purkaa mukaantulevia huonekaluja, irrottaa vielä pari hyllyä ja lisäksi hoitaa tätä ihan perusarkea. Voi apua. Hatunnosto kaikille jotka rakentavat tai remontoivat samalla kun talossa on pieniä lapsia! Onneksi luvassa on pieniä lepohetkiäkin kun mm. pääsemme ihastelemaan ystävän tuoretta vauvaa.

Happy homeowners

Silmäluomet painavat työpäivän, epäonnisen laskosverhojen etsinnän, muuttokuormallisen ja pakastimen kuuraamisen jäljiltä miljoonan, mutta ääh, pakko alkaa viimeistellä kilometrin pituista Ikean ostoslistaa huomiselle. Ostettavaa on sen verran paljon että avioero saattaa iskeä jos kaikki ei ole nätisti ja tarkasti listattuna.

Tsemppejä saa lähettää tähän suuntaan!

36 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos - kunhan vaan nyt ensin päästäisiin sinne asti. :D

      Poista
  2. Jee! Heti ku ootte saanu kodin edustuskuntoon, tuun tekemään tupatarkastuksen! Tsemppiä hurjasti :) T: Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Todennäköisesti peittelemme valtavilla ilmapallovuorilla kaikki "pienet" puutteet! :D

      Poista
  3. Onnea uusille kodinomistajille ja jaksamista muuttoon. Se on raskasta mutta antoisaa kuitenkin kun on uusi ihana koti minne muuttaa.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä - ja olet varmasti ihan oikeassa, pitää pitää tavoite mielessä!

      Poista
  4. Jaksuhalit <3 Muutot on kamalia ja vielä kamalempaa on mennä huonekaluostoksille IKEAan.. Mies sen kesti, enemmän miua alkoi ahistaa :D Onneks sitä ei tarvii tehä joka päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Me olimme varautuneet Ikea -reissuun tarkalla ostostlistalla ja hyvin suunnitelmin, joten reissu meni jouhevasti eikä kukaan kolmesta ahdistunut. Aikaa kyllä saatiin menemään kolmisen tuntia ruokailuineen. :P

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin ja tsempit muuttourakan kanssa! Oot kyllä niin aikaansaava, että hyvin se menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselen tätä hävityksen kaaosta ympärilläni eikä just tällä hetkellä tunnu yhtään aikaansaavalta. :D Mutta kiitos, ehkä se tästä!!

      Poista
  6. Tsemppejä täältäkin! Ja paljon onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä muuttourakkaan!
    Oma muutto on vielä tuoreessa muistissa ja ihan heti en lähtisi taas samaan urakkaan mutta kyllä se kannatti tehdä!
    Se fiilis kun saa luovuttaa vanhan kodin avaimet pois ja voi huokaista helpotuksesta ja tajuta ettei tarvitse ravata enää kahden eri asunnon väliä ja meinata menettää järkensä, on helpottava!

    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä edellisestä muutosta olisi kesällä tullut viisi vuotta ja ehkä se on sellainen hyvä muuttojen väli, tai lapsen kanssa ehkä ennemmänkin viisitoista vuotta... :P

      Miekin niiin odotan ensi viikkoa ja sitä hetkeä, kun olen palauttanut tämän vanhan asunnon avaimet ja palaan töistä vain yhteen kotiin!

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä :)))

    VastaaPoista
  9. Onnea ja tsemppiä! Viikko on lopulta lyhyt aika, ehkä sen jaksaa hetki ja askare kerrallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti oikeassa, ehkä tästä toisiamme tsempaten ja julmalla tohinalla selvitään!

      Poista
  10. Oi onnea teille ja tietenkin niitä tsemppejä!! =)

    VastaaPoista
  11. Voi onnea omasta kodista! :) Ja tuhannesti myös sitä tsemppiä ja iloisia ajatuksia, ja pitkää pinnaa!! <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia kolmea tarvitaan kyllä roppakaupalla. :D

      Poista
  12. Tsemppiä ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  13. Onnea uuteen kotiin! Ja tsemppiä muuttourakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuh, kiitos! Voisikohan sitä mennä nukkumaan ja herätä viikon päästä kun homma olisi hoidettu? :D

      Poista
  14. Onnea uuteen kotiin! Sitten kun selviätte urakasta, niin koti tuntuu entistä ihanammalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti, tuskin maltan odottaa ensimmäistä iltaa vain yhden kodin omistajana!

      Poista
  15. Paljon tsemppiä täältäkin! Innolla jo oottelen miltä uusi kotinne tulee näyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, niin miekin! Toivottavasti huonekalut löytäisivät pian paikkansa ja koti tulisi ainakin suht valmiiksi. :)

      Poista
  16. Onnea uuteen kotiin ja paljon tsemppiä täältäkin! Voin vain kuvitella, että vaikka edessä onkin nyt iso muuttourakka, on samalla varmasti myös hykerryttävän ihana fiilis päästä muuttamaan! (:

    VastaaPoista
  17. Valtavasti onnea uuteen kotiin! :) Miten olisi tämä Kuukauden positiivisiin? :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!