tiistai 19. toukokuuta 2015

Ensimmäinen kevät pihalla


Lumien sulettua höyrähdimme täysillä pihaamme. Pidämme miehen kanssa molemmat ulkona puuhastelusta ja erityisesti mie kaikesta kauniista, joten on ollut äärettömän kiva päästä laittamaan pihaa käytännöllisesti katsoen alusta alkaen itse.

Tonttimme on perus kaupunkitontti, noin tuhatneliöinen. Talomme sijaitsee aivan tontin toisessa laidassa joten meille jää ihan kivat piha-alueet talon kolmelle muulle sivustalle. Yksi on talon päädyn ja tien välissä joten siitä muodostunee enemmän sellainen "koristepiha". Keittiön ikkunoiden edessä on suurin ja suojaisin piha-alue, siellä leikkimökki ja hiekkalaatikko jo kököttävät ja sinne nousee terassi ja jossain kohtaa Ellulle keinu. Sinne olemme istutelleet jo pari marjapensasta ja tehneet hiukan kukkapenkkialueita.

 

Talon toisessa päädyssä, kodinhoitohuoneen oven ja pikkuterassin edessä on kolmas pihaläntti, joka on yhteydessä etupihaan. Sinne pitäisi jossain kohtaa rakentaa pieni puuvarasto joten sille emme nyt vielä ole tekemässä mitään, on hiukan turha istutella pensaita kun emme ole varmoja, mihin kohtaan varasto tulee ja kuinka suuri se sitten on. Onneksi on kaksi muuta pihan kohtaa puunattavana!


Ostimme tämän talon muuttovalmiina ja siihen kuului myös peruspihatyöt. Täällä on valmiina pihasorat, nurmikko oli istutettu, samoin joitakin pensaita ja muutama muu. Puiden olemme antaneet olla paikoillaan, mutta pensaat olivat meille väärässä paikassa (tulevan terassimme alla) joten tässä on nyt vietetty iltoja siirtäen pikkupensaita eri puolelle tonttia. Olemme ostaneet myös joitakin havukasveja, saaneet appivanhemmilta päivän- ja kuunliljoja ja pariltakin tutulta eri pensaiden taimia. Sipulikasveja olen ostellut tuuripelillä (eivät varmasti ikinä lähde nousemaan) ja mieheltä ja Ellulta sain äitienpäivälahjaksi kirsikkapuun taimen.

 

Kukkapenkkejä olemme rajanneet puunauhalla ja tiilillä, joilla on erityistä tunnearvoa: ne nimittäin ovat isovanhempieni navetan rakentamisesta ylijääneitä, käsintehtyjä savitiiliä. Jos joskus muutamme tästä pois, joudun todennäköisesti kaivamaan tiilet mukaani...

Tein noin kuukausi sitten yhtenä lomapäivänäni pihasuunnitelman. En todellakaan ole perehtynyt aiheeseen, mutta piirtelin pohjapiirrokseen kaiken, mitä olimme puhuneet pihalle jossain kohtaa tulevan, ja yritin miettiä haluamillemme kasveille sopivia paikkoja. Olisi kauhean kiva, jos jokaisesta kulmasta löytyisi jokaiseen vuodenaikaan vähän jotain katsottavaa, mutta tässä onnistuminen voikin sitten vaatia kaksikymmentä seuraavaa vuotta. :D


Tänä kesänä istuttelemme kasveja ja rakennamme terassin. Ensi kesänä varmaan sitten pykäämme sen puuvaraston ja istuttelemme lisää kasveja. Pihasoran tilalle pitäisi jossain kohtaa varmaan laittaa kiveys, kodinhoitohuoneen pikkuterassille pitäisi rakennella jotain suojaa, Ellu tarvitsisi sen keinun eikä meillä ole pihavalojakaan. Jotain aitaakin pitäisi kai miettiä osaan pihasta. Omakotitalossa ei näköjään hommat lopu - rahat sitten kyllä aika helposti loppuvatkin. ;) Onneksi ennen sitä ehtii olla aika kivaa!


Ellu viihtyy todella hyvin pihalla ja hänessä on selkeästi multasormen vikaa - ei kai ihme, viherpeukaloita isovanhempia kun löytyy useammassa polvessa molemmilta puolelta sukua. Aiomme tehdä Ellulle pienen kasvimaan lavakehyksiin, ja tyttö oli kovin loukkaantunut kun emme alkaneet perustamispuuhiin heti samantien kun lavat loskasateisena päivänä kotiutuivat meille. Siemenien istutus on hänestä huippuhommaa, samoin puutarhakaupoissa käyminen: viime kerralla hän äkkäsi pelargonit ja kävi nappaamassa yhden mukaansa. "Saako "Ellu" ostaa tämän? Kukka on niin kaunis."  Äiti heltyi. Pitäähän hyvää harrastusta tukea.

10 kommenttia:

  1. Voi kun söpöä, kun Ellukin halusi oman kukan! Ja hyvillä perusteluilla! Pihanne näyttää varmasti pian upealta alkuvalmistelujen perusteella.

    Minä luulen, että tulen ikuisesti olemaan tuhlaavainen kausikukkien ostelija. Epäilen, ettei minulla riitä kärsivällisyys "oikean" puutarhan ylläpitoon, vaan kukat menevät vaihtoon sitä mukaa kuin kuolevat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tulee toki myös kausikukkia, mutta olisi aika ihanaa, jos jotain alkaisi kasvaa tuolla kukkapenkissäkin. :D En aina ole ihan hereillä silloin, kun kukkia olisi aika istutella tai vaihdella.

      Poista
  2. Puutarhahommat istutuksineen ja suunnitelmineen vievät kyllä helposti mukaansa.
    Teidän pihasta tulee varmasti kaunis. :)
    Ellu on varmasti innoissaan kun saa olla mukana laittamassa pihaa kauniiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän viihtyy kyllä hyvin ulkona, ja nyt, kun ei kipeyden takia olla päästy ulos useampaan päivään, likka alkaa olla aika turhautunut ja katselee kaihoten pihalle. :/ Noo, onneksi täällä on myös ollut kenkut ilmat niin ei tunnu ihan niin pahalta! ;)

      Poista
  3. Odotan innolla millainen piha tuosta kesän mittaan tulee. Alku näyttää lupaavalta. Vielä ei saa oikein kokonaiskäsitystä, mutta kunhan kasvit hieman kasvavat ja kesä koittaa niin varmaan tulee uusia kuvia blogiin.

    Onnea puutarhalle ja innokkaille puutarhureille.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea tässä tosiaan tarvitaan. :D

      Kuvaaminen on vähän haastavaa, koska yritän kohteliaisuussyistä rajata naapureiden pihat pois kuvista eikä se kaava-alueella ole aina ihan helppoa. Mutta ehkä saan parempia kuvia aikaiseksi kun pihat alkavat hiukan enemmän vihertää!

      Poista
  4. Oii miten paljon teillä on tilaa pihalla! Odotan innolla minlälainen piha on sitten joskus valmiina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, totta, kaikki riippuu katsantokannasta. :D Itse olen kasvanut maalla joten miusta tää on edelleen sellainen postimerkkipiha. :D

      Poista
  5. Ihanaa, kun oot pihasta niin innoissaan! Ja tuo Ellun kommentti oli kyllä jotain aivan ihanaa, että ei ihme, että kukka lähti mukaan <3 Pitää tulla teillä käymään joku kerta, niin näkee teiä pihan ihan livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pitää kyllä tulla käymään mahdollisimman pian!

      On kyllä ollut kiva innostua, silloin saa niin paljon aikaankin - siis sen innostumisen kohteen parissa, kaikki muut hommat unohtuvat iloisesti. ;)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!