sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Siivouspäivä 2015 ( ja ajatuksia valjasrepusta )


Eilinen Siivouspäivä kokosi taas porukkaa turuille ja toreille. Täällä meidän kotikaupungissa tapahtumia olisi ollut vähän joka kulmalla, mutta päädyimme syksyn malliin lähtemään keskustaan kaupittelemaan omia varaston siivoamisesta tulleita romujamme. Kauppa kävi yllättävän hyvin (syytä olikin, hinnat olivat niin alhaiset) ja oli kiva viettää aurinkoista, vaikkakin kovin tuulista, päivää kaupungilla.

Mies hoiti tällä kertaa varsinaisen myymisen ja mie kuljeskelin Ellun kanssa. Söimme aamiaisen puistossa, kiertelimme myyntipisteitä katsellen ja kävimme viereisessä ostoskeskuksessa hiukan tuulensuojassa. Lopuksi kieppasimme koko perhe viemässä viimeiset tavarat Konttiin ja suunnistimme tienaamillamme rahoilla ravintolaan syömään. Oli kiva päivä! Muistoksi jäi valokuvien lisäksi kaksi ihanaa purkkia Ellun leikkimökkiin.


Siivouspäivässä pääsimme ensimmäistä kertaa testaamaan myös Ellun uutta valjasreppua. Olimme hiukan miettineet uusien matkarattaiden ostamista täksi kesäksi, koska edelliset alkavat olla jo aikalailla aikansa eläneet (Ellu on ilmeisesti niiden kolmas käyttäjä). Ellu ei kuitenkaan nykyään oikein viihdy rattaissa vaan tahtoo kävellä, ja matkarattaat ovatkin siirtyneet vakiopaikaltaan auton takakontista varastoon. Kodin lähellä kuljemme yleensä pyörällä ja lyhyillä kaupunki- ja ostoskeskusreissuilla Ellu kävelee reippaasti - rattaita ei ole parin kuukauden aikana ollut kertaakaan ikävä. Kesällä on tiedossa pari reissua joille rattaat kaivataan päiväuniyrityksiä varten, mutta niihin pariin hassuun kertaan riittävät nuo eläkeikärattaat. Muutimme siis suunnitelmaa ja hankimme uusien matkarattaiden sijaan valjasrepun.

Olen aina vähän kammoksunut valjasreppuja, lapsihan on niissä hiukan kuin talutushihnan päässä, vähän niin kuin koira. Pohtimisen jälkeen päädyin kuitenkin tilaamaan Ellulle repun, koska kaksivuotiaalla ei aina ole malttia ja tolkkua pysyä vanhemman lähellä kaduilla ja kaupoissa, ja kädestä pitäminen pidemmän aikaa on epämukavaa niin aikuiselle kuin lapsellekin kun kädet väsyvät ja aikuisen hartia on vinossa. Ihan vapaana kulkeminen ei kuitenkaan aina käy, niin lapsen turvallisuuden kuin ympärillä olevien tavaroiden vuoksi. Vaikka ajattelin aluksi, että valjasreppu rajoittaa lasta ja ehkä hiukan halventaakin häntä, niin pohdin että toisaaltahan se antaa paljon enemmän liikkumisen- ja tutkimisen vapautta kuin rattaat tai ainainen kädestä kiskominen. Eikä tätä ole tarkoitus loppuikää kuitenkaan käyttää.

Ensimmäisen oikean käyttökerran perusteella reppu vaikuttaa oikein hyvältä. Meidän repun merkki on Skip Hop ja repun eläinhahmon Ellu valitsi (arvasitte varmaan?) itse. Reppu on todella kevyt, olkaimissa on hyvät ja helpot säädöt ja reppu kiinnitetään myös lapsen rinnan yli jolloin sitä on mukava kantaa. Kuljimme Ellun kanssa välillä kädestä pitäen, välillä nappasin repun sivutaskussa säilyttämäni remminpään käteeni ja Ellu sai kuljeskella vapaammin. Kadulla Ellu halusi pitää kädestä, mutta esimerkiksi myyntipöytien välissä hän oli tyytyväinen kun sai hiukan enemmän vapautta repun ansiosta. Tosin välillä olimme eri mieltä siitä, mikä myyntipaikka on kiinnostava: "Mie en halua uutta mekkoa! En halua tuollaista mekkoa! Älä vedä minun reppuani!" ;)


Rattaattomuudessa on ehdottomasti puolensa. Vaikka siirtymiseen paikasta toiseen menee hiukan enemmän aikaa, on ihanaa kun ei tarvitse etsiä luiskia eikä hissejä tai miettiä, kuinka rattaat mahtuvat kauppaan tai miten ohjata niitä toisella ja kävelyinnokasta lasta toisella. Peruskaupunkireissulla selvitään ilman apuvälineitä, mutta tämä kissareppu tulee varmasti mukaan kaikenlaisiin ulkotapahtumiin. Äiti tykkäsi, samoin tytär, hän tosin ihan vain siksi, että se on reppu, kissa ja hänen ihan omansa. ;)


Kävikö teistä joku Siivouspäivässä?

16 kommenttia:

  1. Valjasreppu on mielestäni erittäin hyvä idea. Olen itse kaksonen ja meillä oli sellaiset perinteiset valjaat, joten ne ovat mielestäni paljon järkymmät kuin reppu. :) Ja voi miten suloisen repun neiti valitsikaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo reppu tosiaan on noin söpö, muuten en ehkä olisi taipunut valjasteluun. :D

      Poista
  2. Täällä vaan satoi, jotenka siivouspäivä jäi nyt kotipäiväksi :( monet myyjätkin kuulemma peruuttivat pisteensä.

    Mullakin oli pienenä valjaat :) olin niin kova menemään enkä osannut yhtään katsoa ympärilleni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu pysyy yleensä AIKA hyvin vieressä, mutta en kyllä uskalla täysillä luottaa häneen ainakaan paikoissa, missä on autoja. :/

      Syksyllä sitten taas, toivottavasti paremmin ilmoin! :)

      Poista
  3. ei tainnu mun kommentti tulla..

    Siispä, meillä oli joskus aikoinaan j:llä valjasreppu kun mentiin viroon, mutta mä koin sen jotenkin hankalaks ja epäkäytännölliseks. oli outo "kiskoo" siitä hihnasta kun J olis painattanu meneen. Varmaan riippuu paljon lapsesta, kelle sopii ja kelle ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo tuntuu toimivan koska Ellu ei (vielä!) kovinkaan usein kaipaa eri suuntaan kuin mie, enemmän tämä on tällainen turvajärjestely. :P

      Poista
  4. Ellulla on hyvä maku. ;) Mulla on samanlainen reppu isompana kerhomallina päiväreissuja varten. :)
    Lapsellista ehkä, mutta tykkään siintä ja kaikki tarvittava mahtuu mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt noita vakiokokoisena, on kyllä hyvän oloinen ja tilava reppu. :) Eikä se ole yhtään lapsellista ostaa juttuja, joista itse tykkää!

      Itse olisin varmaan valinnut ampiaisen, se oli aika veikeä. :D

      Poista
  5. Aika kivan oloinen tuo reppu! Mä oon kans vähän kammonnut ajatusta lapsesta valjaissa, mutta oikeastaan tämän luettuani mieleni muuttui paljon! :)

    Meillä Kukkis nyt jo haluaa enemmän kävellä joka paikassa, mutta jos väsy iskee niin sit joudun kantelemaan välillä pitkiäkin matkoja :D Mielummin kantelen tarvittaessa kun työnnän tyhjiä kärryjä pitkin kyliä turhaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantelutkin on meillä koettu. Onneksi Ellu on nyt hokassut, kuinka reppuselässä istutaan, se on pelastanut pari metsäretkeä!

      Poista
  6. Täällä meillä päin siivouspäivä oli sateinen ja myyjiä kuulema todella vähän. Me vietimme siis päivän ihan vain kotona.

    Minäkin olen miettinyt Sennille jonkinlaista valjasreppua. Mietin sellaisen ostamista jo lapsimessuille, mutta se jäi ostamatta (osittain siitä syystä että minuakin hieman mietityttää lapsen kytkeminen valjaisiin). Mutta en ole hylännyt ajatusta. Kesäksi se voisikin olla hyvä hankinta sillä miedänkin neiti tahtoo kävellä itse.
    En tiennytkään että Skip Hopillakin on valjasreppuja. Oikein sievä tuo kissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Skip Hopin reppu on tosi kestävän oloinen, ja toki sitä voi käyttää "ihan vain" reppunakin jos "liekaa" ei tarvitsekaan. :)

      Poista
  7. Täällä on vauva-arki vienyt niin, että en ole ehtinyt tätäkään ihanaa blogia seurailla! Mutta mukavaa näyttää teille kuuluvan. Se leikkimökkipostaus oli ihana, niinkuin se leikkimökkikin! :) Blogistani löytyisi sulle haastetta:
    http://silmukansaalistus.blogspot.fi/2015/05/haaste-millainen-aiti-olen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla siusta! :) Ja kyllä, hyvää kuuluu, vauhdikasta, mutta hyvää. :)

      Kiitos haasteesta! Ehdin tovi sitten jo vastailla siihen : http://harmaajamuutiloisetvarit.blogspot.fi/2015/03/millainen-aiti-olen-haaste.html?m=1

      Poista
  8. Ähpyhpah! Mie unohin koko tapahtuman. Instasta huomasin vasta illalla..

    Ihana reppu! :)
    Täytyykin muistaa nämä hyvät puolet kun tulee Se Aika ensi kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo, syksyllä se tulee taas. :D Ja säästyypähän rahat, ainakin ostajana! ;)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!