tiistai 9. kesäkuuta 2015

Hyvästi, äidin kultapallo

Koin hämmentäviä hetkiä jokin aika sitten. Ellun ollessa vauva lauloin hänelle usein "Kuka on äidin kultapallo"-laulua ja vielä nykyäänkin laulamme sitä ja kyselen Ellulta, että kuka on äidin kultapallo. Vastaus on muikea virnistys, silmiin nouseva lämpö ja vähän ujo vastaus. Eräänä iltana makoilimme sitten Ellun sängyssä ja kysyin taas samaa. "Minä olen äitin kulta. Ja minä olen "Ellu". Ookoo!

Tyttäremme suostuu tällä hetkellä tulemaan kutsutuksi vain ristimänimellään, "Elluksi" tai kullaksi. Kaikki muut söpöstelyt hän lopettaa alkuunsa. Taas tänään kysyin, onko hän pieni muruseni. "En. Minä olen lapsi."

Jahas.


Määritelmä "pieni" ei kyllä käy muutenkaan - ehdotukseeni äidin pienestä kullasta Ellu vain tuhahti ja sanoi olevansa jo iso tyttö.


Hiukan surullista, että ohi on se aika, jolloin saatoin lässyttää Ellulle mitä halusin ja tyttö vastasi ihastunein pusuin ja halauksin. Nyt miua mulkaistaan julmasti jos yritän hellitellä väärin. Vähän niin kuin parisuhteessa: ei pidä edes yrittää käyttää entisille heiloille keksittyjä hellittelynimiä, siitä syttyy vain sota.


Taas yksi askel kauemmas vauva-ajoista ja kohti ison tytön elämää. Nyyh.

8 kommenttia:

  1. haha tuota vertausta :DD

    Ihana, kyllähän sitä pitää tarkkana olla ettei äiti nolaa turhilla lässynlää nimillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin varhain tämä nolaamisen pelko alkoi! Olisin huolinut vielä tovin tätä odotella. :D

      Poista
  2. Voi, jotenkin niin suloinen tuo otsikko! Täälläkin neiti haluaa kovasti olla jo iso tyttö, mutta onneksi kuitenkin vielä sallii hellittelyt. Ymmärrän kyllä haikeuden :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi syli ja pusuttelut kelpaavat edelleen, kieli vain saa olla välillä keskellä suuta.

      Poista
  3. Voi ihana Ellu, taas kerran! Mutta varmasti myös haikeaa etenkin äidille, kun ei voi enää kutsua millä nimellä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidillä on kyllä totuttelemista.. Mutta, enhän miekään aina tykkää kaikesta, ei Ellunkaan tarvitse - tätä ainakin hoen itselleni. :D

      Poista
  4. Vaikka pikkulapsiaikoja jää jotenkin kaipaamaan ainutlaatuisina niin sanoisin silti, että lapsi paranee koko ajan.

    Aika mainio pakkaus tuo Ellu kun hän on jo noin tietoinen siitä mitä hänelle puhutaan. Ettei vaan äiti heittäydy aivan liian löperöksi.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kirjoittaneeni tänne, miten ihana puolivuotias Ellu on, ja yksivuotiaan äitinä oli aivan mahtavaa, ja tämä tosiaan paranee koko ajan. Haikeus vain kyllä iskee aina välillä, muutokset tulevat niin äkkiä eikä niihin voi itse vaikuttaa. Nyyh!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!