lauantai 8. elokuuta 2015

Perhe meni mustikkaan - ja kaikki mahtui!


On mielenkiintoista asua kaupungissa, joka ei ole meidän kummankaan lapsuusmaisemaa. Helmikuussa muutimme vielä uuteen kaupunginosaan, joten kevät ja kesä on ollut seutuun tutustumista: missä on kivoja koiralenkkejä, mistä voi pyöräillä, missä kaikkialla onkaan puistoja ja missä kasvaa mitäkin. Vaikka asummekin suh tiheästi rakennetussa kaupunkitaajamassa, on ihan takapihallamme pieni metsä ja isompia metsiä löytyy parin minuutin kävely- tai pyöräilymatkan päästä. Koirien ja lapsen kanssa se on aika ihanaa.


Pari päivää sitten löysimme uuden mustikkapaikan, joka onkin aivan erinomainen! Paikka on avara ja suht tuulinen, joten itikoista ei tarvitse ärsyyntyä ja maasto on hyvää Ellunkin kulkea. Mustikoita on paljon ja meiltä pyöräilee tuonne ihmepaikkaan pari minuuttia. Miehen kanssa jo kaavailimme, kuinka tulemme palaamaan tuonne vuosi vuoden jälkeen... Ihanaa olla edes sen verran kotiutunut, että tietää, missä mustikoita kasvaa.

Vaikka metsässä on kiva käydä, ei perheemme ole kovin kunnianhimoista marjastajasakkia. Poimimme sen verran kuin viitsimme ja olemme iloisia, jos saamme pakkaseen muutamat piirakkamarjat talven varalle. Tässä kesän aikana olemme piipahtaneet mustikkametsässä useamman kerran ja pakastimeen onkin saatu aika hyvin satoa, ja samalla ihan tuoreista mustikoista piirakkaa, muffinsseja ja iltapuuron päällistä. Tärkeintä tässä hommassa on meille hyvä fiilis. 

Erityisen hyvin metsässä viihtyy Ellu. Hän on ihan pienestä asti ollut metsässä kuin kotonaan eikä häntä tarvitse houkutella vetämään vaatetta päälle ja saappaita jalkaan, jos metsäretki on tiedossa. Taaperopartiota ei taida olla olemassa, eikä täällä päin ole mitään luontoleikkikerhoakaan pikkuisille: Ellu olisi varmasti oikein halukas osallistuja! 

Marjan poiminnassakin hän on ollut innokas apulainen. Hän kerää ämpäriinsä noin viisi mustikkaa, käy kippaamassa ne suurin elkein vanhemman ämpäriin ja ilmoittaa sitten, että hänellä on nälkä - mustikannälkä siis. Sitten hän viihtyy jollain mättäällä mustikoida syöden ja itsekseen jutellen, kunnes tulee aika rynnätä äidin tai isin luokse: "Hei äiti, TAAS! Mie löysin sinut täältä puiden alta. Saanko minä auttaa sinua nyt?" Ämpäriin poimitaan kaksi mustikkaa ja sitten uudet seikkailut taas kutsuvat. 

Mutta niinhän se on, että tärkeintä on hyvä fiilis. 



5 kommenttia:

  1. Hih, suloinen metsänkävijä-Ellu! Juuri noin lapsen kuuluukin poimia mustikoita. Aikuisena taas meinaa ahnehtia niin päin, että kerää kaikki visusti sankoon, eikä malta ollenkaan maistaa paikan päällä.

    Meidänkin poika on ollut jo kaksi kertaa mustikkametsässä ja tänään "suunnistamassa". Vaikka tykkään asua ihan keskustassa, niin on kiva päästä metsäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie ahnehdin, en tainnut syödä jollain poimintareissulla yhtään. :D

      Metsään on kyllä pakko välillä päästä. Kai se on se suomalainen luonne joka sinne vetää?

      Poista
  2. Ihana pieni mustikanpoimija! Mekin ollaan käyty mustikassa nyt ahkerasti. Marjastus on kyllä ihanan rentouttavaa ja mukavaa, on ollut kiva huomata, että se on sitä myös lapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta on ihana poimia mustikoita vähän, pieneen ämpäriin, mutta jos ajattelen rttä poiminpa nyt kuusi litraa niin iskee heti stressi ja ärtymys. :D Valitsen mieluummin rentoutumisen. ;)

      Poista
    2. Miusta on ihana poimia mustikoita vähän, pieneen ämpäriin, mutta jos ajattelen rttä poiminpa nyt kuusi litraa niin iskee heti stressi ja ärtymys. :D Valitsen mieluummin rentoutumisen. ;)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!