tiistai 1. syyskuuta 2015

Kesä 2015, osa 2

Syyskuun ensimmäinen päivä tuntuu aika sopivalta kerätä kollaaseiksi loput kesän Instagram -kuvat. Kesä oli kiva, välillä kehnoista säistä ja lyhyehköstä perheen yhteisestä lomasta huolimatta ehdimme tehdä kaikenlaista kivaa ja ottaa rennosti.


Olimme mummilassa ja mummi hemmotteli Ellua pilalle. Vietimme ihanan päivän Muumimaailmassa ja illalla pelasimme miehen kanssa Turku Monopolya (voitin). Ellu teki omia ostoksiaan ja nautti valtavasti risteilymatkasta. Kokkailimme sienisatoa, treenasimme numeroita ja frisbeegolfia, maistelimme uusia suklaita ja järjestimme vihdoinkin työhuonoon kuntoon. 


Herkuttelelimme letuilla ja muilla kesäherkuilla. Äiti ja isä saivat oman värityskirjan ja koko perhe pääsi mustikkaan. Nautimme arjesta ja karkasimme välillä kaupungille humputtelemaan, leivoimme ja autoimme ystäviä. Ellu teki kuperkeikkoja ja hoivaili eläinlääkärinä, äiti oli ylpeä. 


Valmistauduin töihinpaluun ja koristelin kalenterini, söin hapanlohkoa ja tuunailin kirppislöytöjä. Lounastreffasin Ellua ja hypisteli miikkareita. Vietimme miehen kanssa hääpäivää vohvelein ja Ellu tarjoili miulle kuravettä. Vietimme elokuisen viikonlopun mökillä. 


Kuvailimme Ellua ja viihdyimme pari päivää maalla. Mies innosti miut pelaamaan kanssaan Terrariaa, ja mietin työmatkallani, että tää on ihan hyvää elämää. Kaivoin syksynväriset housut kaapista ja Ellu kaivoi mummia tuijapuskasta. Istutimme kesän viimeisiä kasveja, haistelimme aamulenkillä jo syksyä ja Ellu aloitti ensimmäisen jumppaharrastuksensa. 

Sellainen kesä. Lyhyt, mutta aika ihana. 

2 kommenttia:

  1. Miekin uskon, että noita on niiiin ihana katsella ja muistella sitten pimeänä ja kylmänä talvena. :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!