keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Ei omena kauas puusta put... vai?

Vaikka ennen Ellun syntymää tiesinkin ajatuksen vääräksi, niin silti sitä ajatteli, että oma lapsi on sitten samanlainen kuin millainen itse oli lapsena. Ja jotenkin sitä oletti, että koska mie pidän tietynlaisista asioista, niin Ellukin sitten nauttisi niistä ja päinvastoin.

Yö ja päivä?
Olemme me ainakin puita samassa hedelmätarhassa, sen verran samankaltaisuuksia on, mutta Ellussa on muutamia mystisiä piirteitä, joista osa lienee perintöä mieheltä, mutta osaa hänkään ei tunnusta.

Noin niin kuin esimerkiksi:

- Ellu rakastaa kissoja. Miun lapsuuteenkin kissat kuuluivat, mutta en voi sanoa olevani kissaihminen. Pidän enemmän koirista. Ellukin tykkää koirista, mutta KISSAT, ne ne vasta ovat jotain!
- Ellu kiipeää joka paikkaan, on aina kiivennyt. Pienenä hän kiipesi jauhokaapin ylähyllylle, isompana kaikkiin mahdollisiin kiipeilytelineisiin. Mie en ole koskaan välittänyt kiivetä mihinkään.
-  Ellu rakastaa  myös palapelejä. Mie vihasin niitä lapsena ja noh, jos saa myöntää, niin nytkin.

- Ellu pitää uskomattoman paljon tomaateista, makkaroista/nakeista ja ranskalaisista. Itse syön ensinmainittuja vain siksi, että ne ovat terveellisiä, ja kahta viimeistä söisin ehkä kahdesti vuodessa, jos en saisi melkein viikottaista nakki/makkara-annostani työpaikan ruokailuissa.
- Ellu tuntee kaikenlaisia työkoneita ja on kiinnostunut niistä. Mie tunnen traktorin ja kauhakuormaajan, siinäpä se sitten olikin.
- Ellu vie tavarat yleensä oikeille paikoille ja sulkee esimerkiksi laatikot otettuaan niistä jotain. Mie en. Ups.

- Ellu pitää frisbeegolfista, on kiinnostunut kiekoista ja matkii isänsä heitto-otteita. Miun kiinnostuksen taso onkin tainnut tulla selväksi?
- Ellulla on vankka usko siihen, että hän osaa kaiken. Heti. Kysymykseen "Haluatko kokeilla?" tuntuu Ellulla olevan vain myöntävä vastaus. Itse en ole koskaan ollut samanlainen.
- Mitä kovempi vauhti, sitä tyytyväisempi Ellu. Itsehän olen kiljunut huvipuistolaitteessa niin kovaa, että se pysäytettiin, ja ajan pyörälläkin etanavauhtia kun pelkään kaatuvani.

- Ellulla on unikaveri, kotona melkein harmaaksi rakastettu pehmokoira ja päiväkodissa Maisa. Niitä ei sovi vaihtaa. Miulla ei ollut unikavereita, ei ainakaan mitään tärkeää ja pitkäikäistä.
- Ellulla on malttia. Yleensä hän malttaa odotella vuoroaan, jonottaa tai varttua vaikkapa ulkovaatteitaan metsästävää äitiään. Äiti ei jaksa odottaa. Mitään, ketään, eikä missään. Äiti saa sellaisesta raivarin. 


Olen kyllä ihan iloinen, että Ellu ei ole niin kuin mie. Tietysti miussakin on jotain sellaisia ominaisuuksia, jotka hän vaikuttaa perineen tai joiden toivon ilmaantuvan myöhemmin, mutta olen kyllä ihan iloinen, että Ellu on perinyt ilmeisesti isältään kiinnostuksen ongelmanratkaisuun ja ehkä hiukan äitiään enemmän malttiakin. Ja miustakin olisi kyllä kiva ihan aidosti tykätä tomaateista.


Mites teillä? Samaa sukua, eri maata, vai eikö se omena kauas puusta putoa?

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja sattui sopivasti, sillä juuri mietin kuinka erilaisia olemme Sennin kanssa. Minä olen ollut lapsena kiltti ja ujo, Senni taas on hyvinkin sosiaalinen, ei pelkää tulla nähdyksi ja osaa/uskaltaa näyttää tunteensa. On meissä paljon samaakin, omaamme kumpikin vilkkaan mielikuvituksen ja pidämme visuaalisistista kauniista asioista. Muitakin yhtäläisyyksiä ja erovaisuuksiakin tietysti on mutta nuo tulivat nyt ensimmäisinä mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla teidän yhtäläisyyksistä ja eroista! :)

      Poista
  2. Olen aina sanonut, että olen tyttäreni kanssa niin läheinen, koska meissä on sopivasti erilaisuutta ja samanlaisuutta. Enkä ole kyllä koskaan toivonutkaan, että hän kauheasti muistuttaisi minua. Mutta on tietysti joitakin mukavia asioita, jotka huomaan tulleen meidän suvusta esim vilkkaus.


    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, on hyvä olla sopivasti erilainen, silloin elämä ja kanssakäyminen on mielenkiintoisempaa. :)

      Poista
  3. Kiva postaus!
    Lilianista ei vielä mitään kovin selkeitä juttuja ole huomattavissa, mutta olen kuulemma itse ollut lapsena yhtä iloinen ja sosiaalinen mitä Liliankin, mutta tuskin olen ollut nuin topakka komentelija mitä hän nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ainakaan tunnusta. ;)

      Me ihmettelemme miehen kanssa välillä papupata-Ellusta, että keneen ihmeeseen tuo lapsi on tullut. Ihan varmasti isäänsä...

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!